Kirjoitustehtävän saaminen

Kirjoita siis, mitä olet nähnyt... (Ilm. 1:19)

Olen tullut uskoon new age-liikkeestä. Noin viisi kuukautta uskoontulostani, joulukuussa 2012, Jumala antoi minulle tämän edellä mainitun lyhyen kehotuksen Ilmestyskirjasta. 

Olin vasta paria kuukautta aiemmin alkanut opiskella internetin kautta käytävässä opetuslapseuskoulussa sekä käydä kotipaikkakuntani seurakunnassa yhdessä mieheni kanssa, kun sain tämän kehotuksen. Paloin halusta päästä Jumalan ”hommiin”. Raamatunjakeen saatuani ymmärsin ensimmäisen kerran, että Jumala tahtoisi minun kertovan omista kokemuksistani ja näkemyksistäni myös muille.

Kirjoittaminen ei ole mikään vieras taiteenlaji itselleni, sillä ”Sanan Jumala” oli luonut myös minuun sanalla luomisen halun. Olen harrastanut pöytälaatikkokirjoittamista alakouluikäisestä lähtien. Kynäily on siis tuttua ja mieluista puuhaa itselleni. Nuorempana kävin kirjoittajakurssin ja suunnittelin luovan kirjoittamisen opiskelua laajemminkin. Yhdessä vaiheessa minua kannustettiin jopa kirjailijaksi asti. Ajatus ”sanasepon” urasta kuivui kuitenkin kokoon, kun kiinnostuin okkultismista. Lopulta hylkäsin koko kirjoittamisharrastukseni, okkultismin viedessä kaiken aikani ja mielenkiintoni.

Vasta etsikonaikaan tultuani aloin miettiä kirjoittamista uudelleen, vuosikausien hiljaiselon jälkeen. Tuolloin ajatus kokemusteni saattamisesta kirjalliseen muotoon putkahti mieleeni ensimmäisen kerran. Aloitinkin kokemusteni ylös kirjaamisen vuonna 2010, mutta jätin työn vielä silloin kesken. Tungin aloittamani käsikirjoituksen pöytälaatikkoon ja hautasin koko ajatuksen.

Etsikonaikana, kun aloin seurata kristillistä mediaa raamatun lukemisen ohessa, törmäsin varsin pian ilmiöihin ja oppeihin, jotka kiinnittivät huomioni ja saivat minut enemmän taikka vähemmän hämilleni. Uskoon tultuani Jumala opetti minulle kantapään kautta, ettei kaikki kristilliseltä vaikuttava välttämättä ollutkaan oikeaa ja raamatullista. Tämä oli minulle täysin uutta. Uskoessani Jeesukseen nuoruudessani en ollut kuullutkaan kristinuskon parissa olevista eksytyksistä tai harhaopeista. Olin luullut kaikkea kristillistä opetusta myös raamatulliseksi. Mainittiinhan niissä Jeesus. Näin ei kuitenkaan ole. Hyödynnetäänhän Jeesusta ja raamattua myös uushenkisessä new age-liikkeessä ja okkultismissa.  Aloin ymmärtää, että raittiin kristillisyyden ja terveen opin sekaan oli jossain vaiheessa pesiytynyt vääriä oppeja, ”vierasta tulta”, maailmallisuutta, okkultismia, isien perinnäissääntöjä ja muita asioita, jolla ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen, raamatullisen kristinuskon kanssa.

Kun Jumala vuonna 2012 sitten kehotti minua kirjoittamaan siitä, mitä olin kokenut ja havainnut, aloin kertoa niistä internetissä, pitämällä omia kotisivuja. Sivustollani (Jumalan juoksutyttö) kerroin oman uskoontulotarinani, ruodin new age-liikkeen oppeja, sekä erilaisia harhoja ja ilmiöitä, joita kristikuntaan oli hiipinyt ja joiden alkuperä viittasi okkultismiin. 

Tunsin asiasta oikeaa huolta. Ihmettelin, eikö kukaan muu ollut huomannut seurakuntiin ujuttautuneita vääriä oppeja? Vastaukseksi Herra ohjasi minut löytämään kristittyjä, jotka itseni lailla jakoivat huolen kristikunnan tilasta ja olivat perehtyneet vääriin oppeihin jopa itseäni paremmin. Eräs heistä on kertonut omista havainnoistaan näin: ”Monet äskettäin uskoon tulleet ihmiset kyselevät tänään hämmentyneinä, mitä tämä kristillisyys oikein on? Joku on pelastunut buddhalaisuuden keskeltä ja löytääkin nyt samaa eksytystä, samoja vieraan hengen ilmiöitä kristillisestä seurakunnasta, jonka piti olla hänelle turvapaikka.”

Moni raamattunsa tunteva, valpas uskova onkin jo huomannut, että kristikunta on lähtenyt erkaantumaan sille annetusta alkuperäisestä totuudesta. Olemme alkaneet poiketa vieraille ja vaarallisille vesille, hyväksymällä kristinuskon sekaan new age-pohjaisia opetuksia ja ilmiöitä ja muita harhaoppeja. Jotkut ovat kovaa vauhtia, vaihde vapaalla ajamassa kohti pimeyden synkeitä kuiluja, lopun ajan suurta eksymystä ja luopumusta, joista raamattu meitä nimenomaan varoittaa. Osa uskovista tuntuu jopa nauttivan alamäen suomasta vauhdin hurmasta, Jumalan varoituksista, raamatun sanasta ja huutavista pasuunoista välittämättä.

Kaikki eksytys ja harha, jota uskovien parissa tänä päivänä esiintyy, ei tietenkään ole new age-pohjaista, mutta omissa kirjoituksissani puutun erityisesti niihin.

Kun olin ylläpitänyt suppeita nettisivujani puolisen vuotta, Jumala toi taas eteeni uuden kehotuksen. Katsellessani kerran erästä kristillistä ohjelmaa, sen lopussa annettiin sana katsojalle. Siinä muistutettiin kirjasta, jonka tekeminen oli aikoinaan jäänyt katsojalta kesken. Ohjelman kautta Jumala halusi rohkaista kyseistä henkilöä, jotta hän jatkaisi sen kirjoittamista. Olin ihmeissäni, sillä kehotus tuntui osuvan itseeni. Saattaisiko ohjelman kautta tullut sana olla minulle? Olihan totta, että olin aloittanut kirjan kirjoittamisen jo muutamaa vuotta aikaisemmin, mutta jättänyt urakkani kesken, juuri niin kuin ohjelmassa kuvailtiin. Pohdin, montako muuta kirjan kirjoittamisen keskeyttänyttä katsojaa tv-ruudun ääressä mahtoi minun lisäkseni olla. Lopulta järkeilin itseni ulos asiasta: ”Eihän kehotus sentään minulle voisi olla, olivathan minulla jo nettisivut, joita ylläpidin Jumalan kehotuksesta”. Niinpä hylkäsin kuulemani kehotuksen. Ajatus kirjan jatkamisesta sai taaskin jäädä.

Seurakunnassa ja opetuslapseuskoulussa käymisen, sekä nettikirjoittelun ohessa sain Jumalalta myös muita tehtäviä. Olin uskonelämäni alusta saakka tahtonut tehdä oman osuuteni Jumalan valtakunnan työssä ja olin siitä hänelle myös puhunut. Uskoon tultuani kuitenkin valittelin, etten osannut mitään, en kehdannut mitään, enkä pystynyt mihinkään – revi siitä sitten jotain! Niin hän sitten ”repikin”. Olin aina ollut luonteeltani ujo, arka ja syrjäänvetäytyvä, johtuen kuulovammastani. Toinen korvani on ollut lapsesta saakka kuuro. Huonokuuloisuus oli tehnyt minusta yksin viihtyvän luonteen. Niinpä hän antoi minulle nettisivujen lisäksi yksinäisen rukoustehtävän, jota sain tehdä kahden kesken hänen kanssaan. Tätä tehtävää pystyin tekemään ilman, että huonokuuloisuuteni olisi muodostunut itselleni taakaksi. Jumala tahtoi minun rukoilevan erityisesti Suomen puolesta.

Pian oman uskoontuloni jälkeen myös mieheni teki uskonratkaisunsa ja vastaanotti Jeesuksen elämäänsä omana Vapahtajanaan. Kotona uskonasiat ja raamatun tutkiminen olivat vahvasti esillä päivittäin ja uskonasioista keskusteltiin ahkerasti. Uskonelämäni kulki Jumalan johdattamaa latua eteenpäin tasaisesti. Tai niin ainakin kuvittelin, vaikka olinkin hylännyt ajatuksen kirjan kirjoittamisesta.

Loppukeväästä 2013 opetuslapseuskouluni läheni päätöstään. Silloin sain vahvan tunteen siitä, että Jumala olisi tekemässä elämässäni jotain uutta; muuttamassa sitä jollain tavalla. En kuitenkaan tiennyt, miten. Hengessäni kuitenkin tiesin, että muutos tapahtuisi syksyyn mennessä. Tunne lähestyvästä muutoksesta oli niin vahva, että otin asian puheeksi myös mieheni kanssa. Hän kuitenkin suhtautui tuntemuksiini maltilla ja neuvoi minua odottamaan rauhassa ja katsomaan, mitä kesän aikana tapahtuisi. Jo elokuussa 2012 olin saanut sanan tehtävästä, joka minua odottaisi. Huhtikuussa 2013 sain Jumalalta uuden raamatunkohdan. Sanoma oli samansuuntainen, jonka olin saanut Jumalalta jo aiemmin. En kuitenkaan ymmärtänyt, mistä saattaisi olla kysymys.

Alkukesän koittaessa sain vihjeen lähteä puhumaan new age-asioista syksyllä pidettävään hengelliseen tilaisuuteen. Mieheni kanssa innostuimme asiasta heti. Kenties reissu toisi tullessaan sen muutoksen, jota odotin tulevaksi. Ajatus kuivui kuitenkin nopeasti kasaan, Jumalan katkaistessa aikomuksiltani siivet heti alkumetreillä. Pyhä Henki puhui minulle selkeästi, sanoen minun ”menevän asioitten edelle”. Jumala ei siis ollutkaan asiasta samaa mieltä. Hylkäsin ehdotuksen hieman pettyneenä ja vaivuin hämmennykseen. Asian unohtamiseksi sain häneltä kuitenkin muuta puuhailtavaa.

Käymäni opetuslapseuskoulu oli istuttanut minuun halun olla Jumalan käytössä. Halusin tehdä jotain konkreettista ihmissielujen pelastumiseksi ja Jumalan palvelemiseksi. Aloin kyllästyä paikallaan viihtyvään seurakuntaformaattiin. Kuunteluoppilaana istuminen teki minut levottomaksi ja turhautuneeksi. Kaipasin tekemistä ja liikkeelle lähtöä. Olin rukoillut Jumalaa uskonelämäni alusta saakka, ettei hän antaisi minusta tulla ”seurakuntalaista”, vaan Jeesuksen seuraajan. Nyt olin kuitenkin liukumassa juuri siihen suuntaan, johon en tahtonut. Olin myös hiljattain lukenut kirjaa, jonka sanoma kannusti voimakkaasti evankeliointiin. Kirjan teksti oli paikoin melko nasevaakin: ”suomalaiset kadotukseen – syy uskovissa” ja: ”kristityt ihmisten keskelle – vaikka kirkot pitäisi räjäyttää!” Olin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Nykyinen ”seurakuntalaisuus” opettaa uskovia liialliseen istuskeluun. Sen sijaan meitä tulisi aktivoida opetuslapseuteen, johon tehtävään jokainen uskova on kutsuttu.

Niinpä Jumala antoi minulle evankeliointiin liittyvän rohkaisun potkaisun Luukkaan evankeliumin 14:21-23 kohdan kautta ja ohjasi minut kotikaupunkini kaduille, kokeilemaan ihmisten kanssa puhumista. Kiersin alkukesän traktaattityössä kaduilla, kujilla, teillä ja aitovierillä, saaden uutta virtaa uskonelämääni, sekä ennen muuta lisää rohkeutta arkaan luonteeseeni. Samalla kuitenkin tiesin, ettei tämäkään ollut vielä se muutos, jota odotin tulevaksi syksyyn mennessä. Kun välillä kamppailin tuon epämääräisen tunteen kanssa, sain Herralta lopulta sanan, jonka voimalla jaksoin odottaa tulevaa muutosta. Hän lupasi vastata minulle kastetilaisuuteni jälkeen. Tilaisuus pidettiin kesäkuun puolivälissä 2013. Sen jälkeen siirsin myös mieltäni hiertäneen kysymyksen sivuun, olihan Jumala itse luvannut vastata minulle jo pian. Lakkasin siis vaivaamasta päätäni edessä olevalla muutoksella.

Viikko kasteeni jälkeen päätimme lähteä mieheni kanssa juhannuskonferenssiin Keski-Suomeen. Teimme päätöksen lähtemisestä hetken mielijohteesta, vain muutamaa päivää ennen keskikesän juhlaa. Tästä syystä rukoilin Herraa auttamaan meitä, jotta lähtömme onnistuisi, sillä pari päivää ennen juhannusta majoituksen järjestyminen olisi jo melko vaikeaa ja epätodennäköistäkin. Päätimme kaikesta huolimatta yrittää, vieläkö ehkä pystyisimme saamaan ”sijaa majatalosta”. Yllätykseksemme löysimmekin itsellemme sopivan yöpymispaikan. Olin Jumalalle tavattoman kiitollinen rukousvastauksesta ja saamastamme yllättävästä lomamatkasta. Tuntui, että elämä hymyili täydeltä terältä. 

Vain pari viikkoa juhannuslomamme jälkeen, asiat kuitenkin kääntyivät päälaelleen. Tapahtui se, jota olin keväästä asti odottanut: Jumala vastasi ja muutti elämäni.

Muutos tapahtui, kun mieheni sairastui yllättäen. Varsin nopeasti ensioireiden jälkeen selvisi, että sairaus oli luonteeltaan aggressiivista. Pian ensimmäisten päivien ja kokeitten jälkeen ymmärsin, että tilanne saattaisi johtaa jopa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Näin myös tapahtui. Vain viikon kuluttua mieheni menehtyi, monen eri tekijän summana. Elämänmuutos, jota olin aavistellut tulevaksi ennen syksyä, ja josta olin keskustellut myös mieheni kanssa, muuttui todellisuudeksi heinäkuun alkupäivinä 2013 tavalla, jota en totisesti ollut osannut odottaa.

Traumaattinen ja äkillinen elämänkäänne ajoi minut hyvin lähelle Jeesusta. Kaiken keskellä hän herätti minussa ihmeellisen kiitollisuudentunteen siitä, että hän oli kaikesta huolimatta lähelläni, vaikka olinkin jäänyt yksin inhimillisesti katsoen. Myöhemmin sain hänen läsnäolostaan jopa sanan: ”Olet ajatellut jääneesi aivan yksin, mutta et ole, vaan minä olen sinun kanssasi.” Jumalan rakkaus ja läheisyys olivatkin alkuaikoina miltei käsin kosketeltavaa, niin lähellä hän oli, kannatellen minua kiinni elämässä. Toisinaan osasin ainoastaan olla. Kun suru nousi pintaan ja painostava ahdistus herätti unesta yölläkin, pystyin vain huokailemaan Jeesus-nimeä ajatuksissani. Ja Jumala vastasi, helpottamalla oloani, käärimällä minut pumpuliin. Vain toinen samankaltaista kokenut uskova voi ymmärtää, kuinka täydellisesti Jumala hoivaa omaansa tällaisissa tilanteissa.

Surusta ja menetyksestä huolimatta Jumala ohjaa ihmistä aina myös jalkeille ja eteenpäin. Surussamme voimme tuntea joskus jopa vihaa Jumalaa kohtaan. Hän kyllä ymmärtää tunteemme, mutta ei tahdo meidän jäävän itsesääliimme tai katkeruuteemme, vaan tarttuvan kiinni itseensä ja lupauksiinsa. Hän tahtoo meidän elävän ilomme ja surumme hänen varassaan ja jatkavan eteenpäin myös kriiseissämme; ei surua vältelläksemme, vaan surustamme huolimatta.

Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. (Ps. 84:7)

Hyvin nopeasti mieheni kuoleman jälkeen sain apua myös toisilta ihmisiltä, jotka käytännön asioiden lisäksi ajoivat minut liikkeelle. He olivat Jumalan lähettämiä rukousvastauksia, apuvoimia ja tukijoukkoja. He antoivatkin alkuvaiheessa suurenmoista apua, josta tuskin voin koskaan kylliksi kiittää. Kaikkein eniten vietin aikaani kuitenkin Jumalan kanssa, rukoillen, itkien ja raamattua lukien. Ja Jumala hoiti minua kokopäiväisesti. Sain tutustua Herraan, joka oli näyttänyt minulle täysin uuden puolen itsestään.

Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. (Jes. 55:8-9)

Jumalan aivoitukset, suunnitelmat ja päätökset menevät usein yli oman ymmärryksemme. Raamattu kuitenkin kertoo, että hän voi ottaa meiltä pois myös silmiemme ihastuksen, vaikkapa äkkikuoleman kautta. (Hes. 24:16) Vaikka emme itse saamiamme kolhuja hyväksyisikään, mikään kärsimys, käänne tai tapahtuma elämässämme ei tule turhaan. Jumalan tahto myös on, että elämämme ja vaelluksemme Herran kanssa voisi olla kuin avoin kirja, josta myös toiset voisivat ammentaa elämäänsä asioita.

Vähitellen pystyin erottamaan metsän puilta itsekin, Jumalan palauttaessani mieleeni rukouksia ja toiveita, joita olin hänelle esittänyt oman elämäni, Jumalan ja hänen valtakuntansa työn suhteen. En silti ollut aavistanut, että niiden saaminen maksaisi minulle näin suuren hinnan.

Kun aikoinani tulin etsikonaikaani, Jeesus alkoi suunnata mielenkiintoani voimakkaasti itseensä. Pian halusin päästä niin lähelle häntä kuin suinkin. Jumala alkoi puhua minulle myös kuvien eli ns. ilmestysten tai näkyjen kautta. Oltuani uskossa muutaman kuukauden sain Jumalalta ilmestyksen, jossa näin itseni puhumassa tietyssä seurakunnassa, yleisön edessä. Näyssä Jeesus seisoi toisella puolellani. Koska olen varsin ujo ihminen, näky luonnollisesti herätti minussa vastarintaa. Uhosin, että Jumala tarvitsisi kottikärryt, jos hän aikoisi saada minut ihmisten eteen. Hän kuitenkin vastasi minulle rauhallisesti: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni.”

Vaikka pidinkin saamaani näkyä mielettömänä, suostuin silti vierailemaan sen osoittamassa paikassa. Käyntini jälkeen olin kuitenkin entistä vakuuttuneempi, ettei näky milloinkaan toteutuisi. Kieltäydyin menemästä sinne uudelleen. Esitin Jumalalle kuin ”pullon hengelle” kolme toivomusta siitä, mitä itse haluaisin seurakuntayhteydeltäni. Koska olin ollut uskossa vasta vähän aikaa, Jumala taipui ”vastasyntyneen” vaatimuksille ja ohjasi minut uskovien joukkoon, jossa kaikki esittämäni toiveet toteutuivat. Olin varsin ilahtunut asioiden saamasta käänteestä. Jo vajaan vuoden päästä jouduin kuitenkin myöntämään, että kaipasin uskonelämältäni muuta. Kun mieheni sitten menehtyi, aloin vakavissani miettiä, olisiko minun helpompi jatkaa elämääni muussa seurassa. Lopulta löysin itseni juuri sieltä, jonne Jumala oli minut alun perin halunnutkin. Hänellä oli ollut aikaa odotella, että päätyisin hänen ehdotukseensa itse. Myöhemmin olen pitänyt pieniä puheenvuorojakin yleisön edessä. Saamani ilmestys toteutui siis siltäkin osin. Herran antamat näyt ja ilmestykset saattavat joskus viipyä. Jos näky kuitenkin on Jumalasta, se varmasti toteutuu, eikä myöhästy. (Hab. 2:3)

Jumala piti päänsä myös kirjoittamistehtävän suhteen. Vaikka olinkin hylännyt ajatuksen jo kaksi kertaa, huhtikuussa 2014 hän toi eteeni jälleen uuden kehotuksen. Eräässä hengellisessä ohjelmassa korviini kantautui jo varsin tutuksi käynyt sanoma: ”Olet jättänyt kirjasi kirjoittamisen kesken. Jumala tahtoisi sinun jatkavan sitä.”

Vasta tällä kerralla pysähdyin kehotuksen äärelle kunnolla. Olin itse asiassa monet kerrat kiukutellut, miksi Jumala oli antanut minulle halun kirjoittaa, jos en kerran voinut sitä missään hyödyntää! Vasta nyt havahduin tilanteeseeni. Tahtoisiko Jumala sittenkin, että käyttäisin kirjoittamisharrastustani hänen valtakuntansa työssä? Olin vasta vähän aikaa sitten lopettanut internetsivujeni ylläpidon. Mieheni kuoltua aloin kokea julkisten nettisivujen ylläpitämisen liian raskaana, mistä syystä anoin Herralta niiden lopettamista. Sain tähän luvan alkuvuonna 2014. Koska elelin nyt yksikseni, aikaa kirjan kirjoittamiseenkin siis riittäisi. Aloin pyytää Jumalalta lisävahvistuksia. Ja Herra vastasi pyyntööni, vahvistaen minulle tahtonsa. Toukokuussa 2014 otin vihdoin kuuliaisuuden askeleen ja jatkoin sitä kirjoitusta, josta olin laatinut raakileen jo vuonna 2010.

Jumala tahto on, että saamiemme armolahjojen lisäksi käyttäisimme myös luonnonlahjojamme hänen valtakuntansa edistämisessä. Tänä päivänä monet lahjakkaat uskovat ovat kuitenkin ajautuneet maailman turuille ja teille, leveämmän leivän ja maallisen maineen perässä. Uskon kuitenkin, että luonnonlahjamme on annettu meille siksi, että käyttäisimme niitä Jumalan ylistykseksi ja kunniaksi sen jälkeen, kun olemme tulleet uskoon. Niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen. (Room. 6:19)

Miettiessäni omia tehtäviäni Jumalan valtakunnan työssä, koen usein riittämättömyyttä niiden uskovien rinnalla, jotka tekevät toisenlaista työtä Jumalan valtakunnassa. Aivan kuin vastauksena ajatuksiini, sain kerran sähköpostiini rohkaisevan uutiskirjeen, jossa sanottiin: ”Meistä itsestämme tuntuu, että tekomme ovat vain pisara meressä. Mutta kuitenkin ilman sitä pisaraa meri olisi pienempi. Monesti oletamme, ettei työmme näy missään ollessamme Herran elopelloilla, mutta Jumala näkee sen pisarankin meressä.”

Jotta jaksaisimme kylvää omalla peltotilkullamme rohkeasti ja nurisematta, muiden palstoihin vilkuilematta ja vastustusta säikähtämättä, on hyvä muistaa, että jonain päivänä saamme kiitoksen, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. (Room. 2:29)

Kirjoitukseni eivät yritäkään toimia kattavana new age-liikkeen, okkultismin tai muidenkaan eksytysten paljastuksena ja selityksenä. Väärien oppien kirjo on varsin laaja kokonaisuus, joiden täydellinen käsittely tai läpivalaisu olisi inhimillisesti katsoen mahdoton urakka. Siksi käsittelen lähinnä omia kokemuksiani new age-liikkeen, okkultismin ja uushenkisyyden parissa, joiden uskomuksissa olin kiinni liki 40-vuotiaaksi saakka. Tarkoitukseni on kertoa asiat sellaisina kuin ne ovat itselleni vastaan tulleet.

Tukena olen käyttänyt sellaisia raamatunkohtia, joiden kautta Jumala on puhutellut itseäni, koskien vanhaa okkulttista elämänkatsomustani tai muita käsittelemiäni aiheita. Olen saattanut sanalliseen muotoon sen, minkä koen Jumalan tahdoksi. Tällä tavoin seison omalta osaltani sillä tähystys- ja vartiopaikalla, johon Jumala on minut laittanut. (Jes. 21:8)

Kirjoitelmat, joita luet nyt, ovat Jumalan sitkeän kehotuksen tulosta ja koostettu pääosin 2015 valmistuneesta alkuperäisestä kirjastani. Samalla ne toimivat omana todistuspuheenvuoronani siitä, kuinka raamatun Jumala ja Jeesus Kristus on minua elämässäni kohdannut, kuljettanut ja opettanut.

...puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua... (Jer. 1:7)

© Sivustoillani (New age ja kristikunnan harhat ja Poimintoja Sanasta) olevat kuvat ovat omasta arkistostani. Niitä saa vapaasti kopioida omaan henkilökohtaiseen käyttöön.

Vartija, mikä hetki yöstä on?

”…Tähystyspaikalla, Herra, minä seison alati, päivät pitkät, pysyn vartiopaikallani kaiket yöt.” (Jes. 21:8)

Tänä päivänä moni kutsuu itseään kristityksi, vaikka ei uskoisikaan raamattuun ja pitäisi Jeesuksen osuutta Jumala-suhteessa tärkeänä. Koko kristillisyyden määritelmä on alkanut horjua pois Kristus-kalliolta ja muuttua kivikkoiseksi, monenkirjavien uskomusten muokkaamaksi pirunpelloksi. Aito, pelastava kristinusko perustuu kuitenkin raamatun ilmoitukseen. Raamattu sanoo: Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään… (1. Joh. 2:23) Joka hylkää hänet, hylkää myöskin Jumalan, joka on hänet lähettänyt. (Luuk. 10:16) Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. (1. Kor. 3:11) Hänessä ja hänen kauttaan Jumala on ilmaissut vanhurskautensa ja tehnyt pelastustekonsa maailmalle tiettäväksi. Jeesuksen seuraaminen ei silti aina ole helppoa, sillä uskosta osattomalle maailmalle sana ristiinnaulitusta Kristuksesta on pahennus ja hullutus tänäkin päivänä. (1. Kor. 1:23)

Maailmasta tulevan painostuksen lisäksi myös kristittyjen omat rivit ovat hajaantuneet keskenään toraileviin eriseuroihin. Jo olemassa olevien tunnustuskuntien, fundamentalistien, liberaalien, karismaattisten ja muiden uskonnollisten ryhmittymien rinnalle syntyy koko ajan uusia.

Tunnustuskuntaongelmien lisäksi uskovat ovat muullakin tavoin alkaneet lipsua pois Jumalan sanasta ja perustaa toimintaansa jollekin uudelle näylle, Kristus-kallion sijaan. Kristikunnan luopumus onkin tehnyt seurakuntayhteyden löytämisestä yhä haasteellisempaa kaikille niille, jotka vielä haluavat pitäytyä raamatussaan. Olemme tilanteessa, jossa maailmallisia eksymyksiä pakeneva vastasyntynyt uskova saattaa maailmasta tullessaan ajautua suoraan kristillisen eksytyksen pariin. Varsinkin ”uuskristillisissä” ryhmissä ihmisille tarjotaan ”yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista” raamatullisen opetuksen ja Jeesukseen juurtumisen sijaan.

Väärät opit ja ilmiöt ovat saapuneet Kristuksen seurakuntaan raamatun kaapuun verhottujen valheopettajien mukana. Nämä nykyajan ”Naadabit ja Abihut” tuovat ja virittävät Herran alttarille sille kuulumatonta, vaarallista ja vierasta tulta. (3. Moos. 10:1-2) Tämän kaltainen luopumus raamatun totuudesta on kuitenkin yksi ennusmerkeistä, jonka Jeesus kertoi tapahtuvan ennen takaisin paluutaan.

Miniraamattu

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on… Maailmassa hän oli ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. (Joh. 1:1-3, 10)

Raamatussa Jeesus kertoo olleensa olemassa jo ennen Aabrahamin syntymää. (Joh. 8:58) Hän oli Isän luona ennen kuin maailmaa edes olikaan. (Joh. 17:5, 24) Maailma ei häntä kuitenkaan tuntenut, eivätkä hänen omansa ottaneet häntä vastaan. Mutta niille, jotka ottivat hänet vastaan ja jotka uskoivat hänen nimeensä, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi. (Joh. 1:11-12)

Tarvitsemme Jumalan, taivaallisen Isämme, asettamat rajat elämäämme. Vain niissä pysymällä pääsemme turvallisesti perille asti. Nämä rajat me löydämme raamatusta. Raamattuun uskomalla emme ajaudu jokaisen opintuulen heiteltäväksi. Joku on todennut, ettei lasten kasvattaminen ilman rajoja ole rakkautta laisinkaan. Kuinka sitten Jumala, joka on täydellinen rakkaus, voisi olla asettamatta rajoja luomilleen ihmisille, joita hän rakastaa?

Jumalan tahto on, että elämämme keskittyisi asioihin, jotka hän on ihmiskunnalle jo ilmoittanut, sen sijaan, että etsisimme yhä uusia ilmoituksia ja uskomuksia vieraista uskonnoista tai henkimaailmasta. Ihmisen tehtävänä Jumala-suhteessa on ottaa sana vastaan uskossa ja toteuttaa uskoaan käytännössä. Raamatusta me opimme tuntemaan rakastavan Isän, jonka Jeesus tuli ilmoittamaan maailmalle. Taivaaseen astumisensa jälkeenkään Jeesus ei jättänyt opetuslapsiaan orvoiksi, vaan jätti meille Pyhän Henkensä.

Moni on sitä mieltä, ettei uskonasioista sovi kiistellä, vaan ”jokainen tulee hurskaaksi omalla uskollaan”. On totta, että meillä on vapaus uskoa juuri niin kuin haluamme. Hurskaaksi ei kuitenkaan tulla miten vain. Raamatun mukaan vain Jumala on vanhurskas. Ihmisen vanhurskaus on pelkkää Jumalan antamaa lahjaa, jonka ihminen saa, uskoessaan evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta ja tunnustaessaan hänelle syntinsä. Vaikka kaikki ihmiset ovatkin Jumalan kätten tekoa, Jumalan lapseksi voidaan tulla vain uudestisyntymän kautta.

Raamattu kertoo, kuinka Jumala on ikiajoista asti puhunut esi-isillemme profeettojensa kautta ja kärsinyt ihmiskunnan tietämättömyyttä menneinä aikoina. (Ap.t. 3:21) Jeesuksen kautta hän teki kuitenkin tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. (1. Kor. 1:21)

Jeesuksen maailmaan tulo aloitti viimeisiksi päiviksi tai lopun ajaksi kutsutun ajanjakson. Hänen syntien sovitustyönsä 2000 vuotta sitten asetti ihmiskunnan valinnan paikalle, jonka jälkeen jokaisen ihmisyksilön on pitänyt päättää, mihin hän tahtoo uskoa. Tämä armon ajaksikin kutsuttu aikakausi päättyy kerran Jumalan säätämään päivään, Herran päivään, jona hän on kokoava kaikki kansat eteensä ja tuomitseva maanpiirin siihen määräämänsä miehen eli Jeesuksen kautta. Ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista. (Ap.t. 17:31) Jeesuksen elämä, kärsimykset ja ristinkuolema täyttivät ne lupaukset, mitkä Jumala oli edeltä käsin ilmoittanut profeettojensa kautta. Pelastusta ei ole yhdessäkään toisessa nimessä. Raamatussa Jumala sanoo: Minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa kuin minä. (Jes. 43:11)

Raamattua on kautta historian yritetty selittää pelkäksi juutalaisten kansalliseepokseksi ja Israelin Jumalaa heidän omaksi heimojumalakseen. Raamattu itse kuitenkin kumoaa tällaiset väitteet. Vaikka Jumala valitsikin juutalaiset omaisuuskansakseen, uskoi sanomansa heille ja antoi Vapahtajan syntyä heidän kauttaan, on hän silti ilmaissut olevansa myös muiden ihmisten Luoja ja Jumala. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta. (Room. 3:29-30) Että kaikki kansat tulisivat tietämään, että Herra on Jumala eikä muuta jumalaa ole. (1. Kun. 8:60) Sama maailmankaikkeuden Herra, joka vanhan liiton aikoina johdatti Aabrahamia, Iisakia, Jaakobia ja muita heprealaisia, löytyy myös Uuden Testamentin sivuilta.

Sen sijaan kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia. (Ps. 96:5) Jo Vanha Testamentti kertoo, kuinka kukin kansa teki itselleen omat jumalansa. (2. Kun. 17:29) Epäjumalaksemme voi nousta mikä tahansa asia, jonka korotamme Israelin Jumalan edelle. Raamattu kuitenkin kertoo, ettei muita todellisia jumalia ole olemassa. Herra sanoo: …Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä. (Jes. 45:21)

Kun vielä vaellamme tietämättömyydessä ja tottelemattomuudessa, saatamme raamatun Jumalan sijaan kumartaa muiden uskontojen epäjumalia, kuvia, patsaita, guruja tai henkiolentoja, jopa eläimiä, kiviä tai puita. Ei tule heidän mieleensä, ei ole heillä järkeä eikä ymmärrystä, että sanoisivat: ”Osan siitä olen polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt; tekisinkö tähteestä kauhistuksen, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!” (Jes. 44:19)

Monet turhat rituaalit ja tarpeettomat ”puupökkelöt” ovat käytössämme vielä tänäkin päivänä, niin pakanauskonnoissa, okkultismissa kuin totuudesta eksyneessä kristikunnassakin. Mutta epäjumalat katoavat kaikki tyynni. Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan. Sinä päivänä ihmiset viskaavat pois myyrille ja yököille hopea- ja kultajumalansa, jotka he ovat tehneet kumarrettaviksensa. (Jes. 2:18-20) Jumalan tahto on, että puhdistaisimme jumalanpalveluksemme kaikista turhuuksista ja epäjumalanpalvelusmenoista.

Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. (Jer. 10:3)

Monet harhaopit tunnistaa usein siitä, että raamatun Jumalan sijaan niiden vetonauloina toimivat jotkin henkimaailman olennot tai ihmiset itse; ”suuret nimet”, saarnaajat tai johtajat.

Simon Magus, jota pidetään gnostilaisuuden ja vapaamuurariuden esi-isänä, vaikutti Samariassa alkuseurakunnan aikana. Apostolien teoissa mainitaan, kuinka Simon hämmästytti ja eksytti kansaa, sanoen olevansa jokin suuri: Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: ”Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan ’suureksi’.” Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt. (Apt. 8:9-11) Kun evankelista Filippus saapui kaupunkiin julistamaan evankeliumia Jeesuksesta, samarialaiset kuitenkin ymmärsivät eksyneensä harhaoppeihin ja kääntyivät pois okkultismista.

Jeesuksen seuraajaksi kelpaa kuka tahansa, joka vain tahtoo tunnustaa syntinsä ja uskoa häneen. Jumala rakastaa myös maailman silmissä heikkoja, halpasukuisia ja halveksittuja. Niitä, jotka eivät mitään ole. Daavid, jonka Herra nosti lammaspaimenesta kuninkaaksi asti, sanoi: ”Mikä olen minä, Herra Jumala, ja mikä on minun sukuni, että olet saattanut minut tähän asti?” (1. Aikak. 17:16)

Kuitenkin varsin usein sorrumme kerskaamaan itsestämme tai saavutuksistamme. Jopa Jeesuksen omat opetuslapset sortuivat kiistelemään siitä, kuka heistä olisi kaikkein suurin. Mutta Jeesus opetti heitä: ”Joka teistä kaikista on pienin, se on suuri” (Luuk. 9:46,48) ja ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne”. (Matt. 20:26) Jeesus itse eli elämänsä parjattuna, vihattuna ja naurunalaisena, vaikka hän oli täynnä Pyhää Henkeä, rakkautta, totuutta, armoa ja viisautta.

Raamatussa Jumala lupaa pysyä samana vanhuuteemme asti ja kantaa omiaan hamaan harmaantumiseemme saakka. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. (Jes. 46:4) Lupauksen lapsiksi tullaksemme meidän tulee kuitenkin uskoa häneen niin kuin raamattu opettaa ja pysyä Kristuksessa loppuun saakka. Herra on luvannut pitää huolta omistaan, mutta varoittaa jumalattomia ja hänestä luopuneita.

Eräänä päivänä jokainen Jeesuksen Kristuksen Herrauteen uskova Jumalan lapsi tulee saamaan voitonseppeleen ja samanlaisen ylösnousemusruumiin, joka Jeesuksella itselläänkin on. Jo alkuseurakunnan kristityt joutuivat kuulemaan kuolleiden ylösnousemusopistaan muiden ihmisten pilkkaa. Omana aikanamme new age-liike ja monet muut eksyneet tahot ovat päättäneet jatkaa samalla pilkkalinjalla. Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: ”Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin.” (Ap.t. 17:32) Kumpaan ryhmään sinä aiot kuulua?



...Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:16-18)

Jeesus tulee pian - oletko valmis?

...kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa... (2. Tess. 1:7) Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä… (Sak. 14:4)

Tienvarren sähkötolpassa oleva teksti ”Jeesus tulee pian, oletko valmis?” yllätti minut iloisesti, kun joitakin vuosia sitten ajoin pitkin valtatietä. Muistan nähneeni kyseisen julisteen viimeksi lapsuudessani.

Internetin keskustelupalstalla joku oli tehnyt saman havainnon. Kirjoittaja ei kuitenkaan ollut yhtä ilahtunut näkemistään iskulauseista, vaan ihmetteli kyynisesti, että ”kukahan näitä Jeesus-lappuja jaksaa vieläkin tehtailla?” Niinpä niin. Jeesus-nimi joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Jumala on huolehtinut siitä, ettei tuo nimi jätä ketään neutraaliksi. Jokaisen on otettava jossain vaiheessa kantaa Jeesukseen. Tänä päivänä tuo kannanotto on yhä useammin pilkallinen tai muuten kielteinen. Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” (2. Piet. 3:3-4)

Kaksituhatta vuotta sitten Jeesus täytti vanhan testamentin profetiat messiaasta, saapumalla Jerusalemiin nöyränä ja hiljaisena, aasintammalla ratsastaen. Seuraavan kerran hän on palaava Jerusalemiin juhlittuna Kuninkaana ja tuomarina. Jeesuksen paluun tarkkaa ajankohtaa ei tiedä kukaan muu kuin Isä Jumala itse. Meitä kehotetaan kuitenkin valvomaan, seuraamaan aikain merkkejä ja odottamaan hänen paluunsa päivää. Vertauksessaan viidestä tyhmästä ja viidestä ymmärtäväisestä neitsyestä Jeesus muistutti meitä sanoin: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt. 25:13)

Alkuvuonna 2014 Jumala antoi itselleni muistutuksen Jeesuksen paluun läheisyydestä. Erään kerran, kun olin viipynyt Jumalan edessä rukoillen ja raamattua lukien, jäin vielä miettimään maailman tilaa. Pohdin, mitä Suomessa ja maailmalla tulisi tapahtumaan. Silloin tunsin kehotusta avata raamattuni uudelleen. Silmiini osui lause: ”Jumalan tuomio kohtaa maailmaa.” Sanat tulivat kohti niin voimallisesti, että säpsähdin. Käänsin sivuja eteenpäin. Uudella aukeamalla sanottiin: ”Lapseni, viimeinen aika on käsillä.” Tajusin Jumalan vastanneen pohdintaani sanansa kautta. Saamani sanat olivat pysähdyttäviä. Jumala kuitenkin rauhoitti mieleni ja muistutti minua siitä, ettei yhdelläkään Jumalan lapsella olisi mitään pelättävää, ei edes lopun aikojen myllerryksissä.

Sitten tuli ilmestys. Silmieni eteen nousi näkymä kaupungista. Tunnistin kaupungin Jerusalemiksi sen keltakupolisen moskeijan ja suipon minareetin perusteella. Kaupunki oli vielä unessa, mutta aamuruskon hempeä punerrus oli jo nousemassa taivaanrannasta. Aivan pian auringon kultaiset säteet tulvahtaisivat uinuvan kaupungin ylitse. Katsellessani tätä näkymää sain sanat: ”Katso, sinun kuninkaasi tulee.”

Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus… Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt. 24:27, 30)

Pyhä Henki on viisaudessaan inspiroinut raamatun sanasta sellaisen, että se innostaa ja palvelee jokaista sukupolvea samalla tavalla parannuksentekoon. Uskoon tulomme jälkeenkin raamattu kannustaa meitä Herran mielen mukaiseen elämänmuutoksiin, evankelioimiseen ja Jeesuksen takaisintulon odotukseen. Lannistuisimme matkallamme, jos näin ei olisi, sillä Jumalan aikataulut ovat usein hyvin pitkiä. Lupaukset ja varoituksetkin, joita Jumala antaa raamatun sanan tai palvelijoittensa kautta saattavat tulla joskus vuosia, toisinaan jopa vuosisatojakin aikaisemmin kuin ne varsinaisesti alkavat toteutua. Tämä johtuu siitä, että Herran kasvatuskoulu on usein varsin hidasta ja kärsivällisyys yksilöihmistä ja ihmiskuntaa kohtaan paljon suurempaa kuin me ihmiset näillä käsitteillä ymmärrämme. Hän ei kuitenkaan koskaan tee mitään, ilmoittamatta siitä meille hyvissä ajoin etukäteen. Asioiden hitaalle toteutumisellekin on tarkoituksensa, sillä raamattu sanoo: Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. (2. Piet. 3:9) Osa kyllä väsyy ja jopa luopuu uskostaan tällä Herran odotuksen matkallaan, palaten jopa entiseen elämäntapaansa tai raamatun lupausten pilkkaamiseen. Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa – (Saarn. 8:11)

Jumala kuitenkin tahtoo muistuttaa niin uskovia kuin uskosta osattomiakin siitä, kuinka lähellä Jeesuksen takaisinpaluuta jo elämme. Hän herättelee meitä kysymällä: ”Oletko sinä valmis, jos Jeesus palaa tänään?” Jos tunnet hänen paluunsa suhteen epävarmuutta, tai jos et ole vielä lainkaan uskossa, älä viivyttele asian kanssa. Käänny Jeesuksen puoleen tässä hetkessä, sillä raamattu sanoo: Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. (Joh. 3:3)

Kun Jumala vetää meitä puoleensa, hän käyttää usein henkilöitä ja tilanteita, jotka pysäyttävät tavanomaisen elämänmenomme. Voimme ajautua hankaliin ihmissuhteisiin tai vaikeisiin elämänkokemuksiin. Hän voi laittaa Jeesuksesta kertovan uskovan pysäyttämään meidät kadulla. Hän voi ohjata meidät hengellisten julkaisujen ja ohjelmien pariin, tai johtaa meitä tilanteisiin, jotka saavat meidät kiinnostumaan elämän tarkoituksesta, mielekkyydestä ja iankaikkisuuskysymyksistä. Nämä kaikki ovat Jumalan tapoja herätellä meitä. Sen sijaan viivyttely uskonratkaisun tekemisessä on sielunvihollisen ansa. Sen päämääränä on syöttää mieliimme huolettomuuden ja kiireettömyyden tunne, jotta tuudittautuisimme väärään rauhan tunteeseen, sivuuttaisimme Jumalan kutsun ja kulkisimme pelastuksemme ohi.

Ollessaan maan päällä Jeesus kierteli herättelemässä ihmisiä totuuteen, saarnaamalla Jumalan sanaa ja valtakunnan tuloa. Hän kehotti ihmisiä tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin. (Mark. 1:15) Vanhassa testamentissa Herra julistaa: Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole. (Jes. 45:22) Pietari vetosi meihin, jotta antaisimme pelastaa itsemme tästä nurjasta sukupolvesta. (Ap.t. 2:40) Paavali vakuuttaa, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:4) Jeesus sanoi: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei yksikään tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6) Heprealaiskirje kertoo meille, että Jeesus on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. Ja samoinkuin ihmiselle on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat. (Hebr. 9:26-28)

Puntaroidessasi omaa suhdettasi ja uskoasi Jeesukseen muista, että kysymys on omasta iankaikkisuuskohtalostasi. Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. (Ps. 49:8) Seurakunnan paperijäsenyys, hyvien tekojen tekeminen, kristillisten ohjelmien seuraaminen, hengellisissä tilaisuuksissa käyminen, uskova läheinen tai mikään ulkonainen hurskaus eivät voi sinua pelastaa. Vain Jeesus Kristus pelastaa. Jokainen meistä seisoo kerran yksin Jumalan edessä, tekemässä tiliä omasta elämästään ja uskomuksistaan. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. (Room. 14:12)

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tähän ”tilinpäätökseen” voimme saada itsellemme puolustajan. Sana evankeliumi tarkoittaa hyvää sanomaa tai uutista. Raamatun evankeliumit kertovat meille näiden hyvien uutisten päähenkilön, Jeesuksen Kristuksen elämänkerran ja sen, kuinka voimme pelastua Jumalan tulevalta vihalta, joka on kerran kohtaava koko syntiin langennutta, Jumalasta vieraantunutta maailmaa. Kun uskot evankeliumin ilosanoman, tunnustat Jumalalle väärintekosi ja syntisi, ja haluat vastaanottaa Jeesuksen omaksi Vapahtajaksesi ja Herraksesi, hän on luvannut antaa syntisi anteeksi, julistaa sinut syyttömäksi ja tulla elämääsi. Siitä eteenpäin ikiaikojen Jumala on sinun turvasi ja sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. (5. Moos. 33:27)

Raamatussa Jumala vakuuttaa: Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule… Minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa kuin minä… Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne. (Jes. 43:10-11, 44:8) Vain Jeesus voi vapauttaa sinut Jumalan tulevilta tuomioilta ja lahjoittaa sinulle iankaikkisen elämän. 

Uskotko sen? (Joh. 11:25-26)

Kristuksen elämä

Jeesus kutsui meitä seuraamaan itseään. Jos et ole vielä uskossa tai et omista raamattua, seuraava lyhennelmä Kristuksen elämän eri vaiheista on laadittu raamatun pohjalta, Matteuksen evankeliumia noudattaen:

Kastamisensa jälkeen Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan paastomaan ja perkeleen kiusattavaksi. Sieltä tullessaan hän alkoi saarnata parannuksen evankeliumia ja muutti kotikaupungistaan Nasaretista Kapernaumiin, meren rannalle.

Jeesus kulki pitkiä matkoja kävellen, pysähtyen aina välillä opettaakseen ihmisiä synagogissa, vuorilla, kaupungeissa, kylissä ja syrjäisillä seuduilla. Hän ajoi riivaajahenkiä ulos sanallaan ja paransi ihmisten sairauksia ja raihnauksia. Hänen maineensa levisi pitkin maata niin, että jopa hänen asuntoonsa Kapernaumiin, tuotiin sairaita autettavaksi.

Suuri kansanpaljous seurasi ja ympäröi häntä kaikkialla. Hän kulki usein vailla yösijaa. Hän hämmästytti seuraajiaan, käskemällä jopa tuulta ja merta. Riivaajahengetkin tunnistivat hänet Jumalan Pojaksi ja joutuivat alistumaan hänen tuomioihinsa.

Tekojensa peljättävyyden tähden hän ajautui tilanteisiin, jossa koko kaupungin väki pyysi häntä poistumaan alueeltaan. Hän ymmärsi ihmisten ajatukset ja omasi vallan antaa heidän syntejään anteeksi. Monesti hän peljästytti ihmiset omilla teoillaan ja sanoillaan. Niin kansanjoukot alkoivat ylistää Jumalaa, joka oli antanut hänelle sellaiset valtuudet maan päällä.

Hän halusi aterioida tavallisten, syntisten ihmisten seurassa, heidän kodeissaan. Vaikka väkijoukot naureskelivat hänen väitteitään, sanoma hänen teoistaan levisi kaikkialle. Kansa oli hänestä ihmeissään, sillä hän teki ennen näkemättömiä tekoja. Hän vaelsi kaikki Israelin kylät ja kaupungit läpi, sääli nääntyneitä ja hyljättyjä kansanjoukkoja, joilta puuttui paimen, joka pitäisi heistä huolta. Toiset haukkuivat häntä armottomasti syömäriksi, viininjuojaksi ja syntisten ystäväksi.

Hän nuhteli niitä, jotka eivät tehneet parannusta, kaikista hänen voimallisista teoistaan huolimatta. Hän ilmoitti saaneensa kaiken Isältään ja sanoi olevansa hiljainen ja nöyrä sydämeltään, kehottaen ihmisiä oppimaan hänestä. Hän kulki jopa sapattina, tehden hyviä laupeuden tekoja - ja sai oppineet närkästymään itseensä.

Kun hänet haluttiin surmata, hän joutui pakenemaan. Mutta hän ei riidellyt eikä huutanut - hänen ääntänsä ei kuultu kaduilla, eikä hän koskaan musertanut särjettyä.

Hän hämmästytti kansaa tavanomaisen perhetaustansa vuoksi ja oli halveksittu profeetan lahjoistaan omalla paikkakunnallaan. Hänen kotikaupunkinsa väki ja perheensäkin olivat hyvin epäuskoisia hänen ja hänen voimatekojensa vuoksi. Jumalan voiman sijaan hänen väitettiin tekevän ihmeitä paholaisen voimalla. Hän puhui tavalliselle kansalle vertauskuvilla, mutta selitti niitä opetuslapsilleen. Hän myös kutsui opetuslapsiaan ja muita, jotka tekivät Hänen Taivaallisen Isänsä tahdon, todellisiksi perheenjäsenikseen.

Hän nousi usein vuorelle yksinäisyyteen, rukoillakseen siellä iltaan asti. Hän suri sukulaisensa, Johannes Kastajan, mestausta niin, että vetäytyi yksin autioon paikkaan, mutta kansa etsi hänet käsiinsä sieltäkin ja seurasi häntä erämaahan. Rakkaudessaan hän ei silloinkaan ajanut heitä pois, vaan sääli heitä ja ruokki heidät ihmeen kautta keskellä autiota paikkaa.

Hän näytti ihmeellisiä kykyjään opetuslapsilleen, kävelemällä veden päällä. Opetuslapset saattoivat vain kumartaa häntä hämmästyksissään. Kun hän oli saapumassa paikkakunnalle, kansa levitti siitä sanaa jo etukäteen. Varsin usein häneen kuitenkin loukkaannuttiin. Mutta hän viipyi kansanjoukon keskellä jopa kolmekin päivää, ympärillään tuhansittain uteliaita ihmisiä ja kuulijoita.

Hän tuli hyvyydestään huolimatta usein kiusatuksi ja joutui kärsimään paljon erityisesti uskonnollisten ihmisten ja oppineiden taholta, jotka pyysivät ja vaativat häneltä merkkejä ja selityksiä. Kun hän ei halunnut vastata heidän vaatimuksiinsa, hän yksinkertaisesti lähti pois heidän keskeltänsä.

Hän suoritti yhteiskunnalliset velvoitteensa mukisematta, maksaen mm. temppeliveron. Hän rakasti lapsia ja lapset ylistivät häntä. Hän otti heitä syliinsä, siunasi heitä, eikä kieltänyt heitä meluamasta temppelissäkään.

Hän tuli maailmaan palvellakseen muita, eikä odottanutkaan muiden palvelevan itseään, mutta joutui silti muiden pilkattavaksi.

Viimeisenä elinviikkonaan hän ratsasti Jerusalemiin hiljaisena ja vaatimattomana, mutta sai koko kaupungin liikkeelle saapuessaan. Kansa palvoi häntä profeettana, mutta pakanat pilkkasivat ja ulkokullatut kiusasivat häntä säälimättä. Mutta hän opetti totuutta ja Jumalan teitä henkilöön katsomatta.

Jerusalemissa hän kiivastui Isänsä temppelissä niin, että ajoi sieltä ulos myyjät ja ostajat. Hän murehti ja tunsi tuskaa ihmisen lailla, oman tehtävänsä ja tulevan kohtalonsa suhteen, mutta lauloi kiitosvirttä vielä viimeisellä ateriallaankin ja taipui Isänsä tahtoon.

Kun häneen viimein käytiin Getsemanessa käsiksi ja otettiin kiinni, yhden hänen apostoleistaan kavaltaessa hänet rahasta, väärät todistajat nousivat todistamaan häntä vastaan.

Oikeuden edessä häntä syytettiin valheellisesti Jumalan pilkkaamisesta. Mutta hän ei vastannut vääriin syytöksiin, vaan pysyi vaiti. Hänet todettiin vikapääksi keksityin perustein. Vangittuna ollessaan häntä syljettiin silmille, lyötiin nyrkillä kasvoihin, sivallettiin poskelle ja käskettiin pilkallisesti profetoimaan siitä, kuka häntä oli lyönyt.

Häntä vastaan neuvoteltiin selän takana loppuun saakka ja hyppyytettiin oikeusistunnosta toiseen sidottuna. Hän ei kuitenkaan avannut suutaan syytösten tähden, eikä vastannut itseään vastaan esitettyihin, vääriin todisteisiin, vaan käänsi kysymykset takaisin kysyjiin, todeten: “Sinäpä sen sanoit”. Vaikenemisellaan ja puolustautumattomuudellaan hän herätti suurta ihmetystä jopa syyttäjissään.

Hänet luovutettiin vangittavaksi silkasta uskonnollisesta kateudesta. Lopulta kansanjoukko yllytti kovalla metelillä surmauttamaan hänet ristillä. Vain joku tilannetta seuraava sivustakatsoja piti häntä vanhurskaana miehenä.

Hänet ruoskittiin, riisuttiin omista vaatteistaan, puettiin kuninkaallisiin vaatteisiin ja orjantappurakruunuun. Hänen eteensä polvistuttiin pilkaten, lyötiin ruo’olla päähän ja puettiin taas omiin vaatteisiinsa. Ristillä hänelle tarjottiin katkeranmakuista hapanviiniä ja hänen kuolemantuomionsa syy pantiin julki tauluun, joka naulattiin hänen päänsä yläpuolelle.

Häntä pilkattiin jopa siitä, ettei hän auttanut itseään alas ristiltä ja että hän oli luottanut Jumalaan, joka ei kuitenkaan nyt vapauttanut häntä kuolemalta. Toiset kuolemaantuomitutkin herjasivat häntä ristillä ja hänen vaatteensa jaettiin arvalla. Kaiken täytettyään hän kuoli ristillä suurissa tuskissa, antaen henkensä ihmiskunnan syntien puolesta.

Vielä kuolemansakin jälkeen häntä nimitettiin villitsijäksi. Mutta hänen ylösnousemusväitteensä muistettiin, minkä vuoksi hänen hautaansa vartioitiin niin hyvin kuin taidettiin ja sinetöitiin.

Kun hänen vastustajansa havaitsivat hänen nousseen kaikesta vartioinnista huolimatta kuolleista ja haudasta – juuri niin kuin hän oli luvannutkin - ylipapit maksoivat runsaat rahat hautaa vartioinneille sotamiehille, keksien tarinan hänen ruumiinsa varastamisesta. Tätä puhetta alettiin levittämään myös kansan joukkoon.

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi vielä opetuslapsilleen. Hän kohtasi heidät Galilean vuorilla, puhui heidän kanssaan ja sanoi:

“Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”