Harhat ovat jo täällä

Okkultismissa eri healing- eli parantamismetodeja on aina ollut mahdollista opiskella ja hankkia kurssien, opettajien ja muiden välikäsien kautta. New age-liikkeessä tämän tyyppiset vaihtoehtohoitajat, kansanparantajat ja henkiparantajat ovat aina olleet varsin kysyttyjä palveluntarjoajia.

Uudestisyntyneet Jumalan lapset eivät muiden ihmisten välittämiä voiteluita, valtuutuksia tai kursseja tarvitse, voidaksemme olla mukana Jumalan parantamistyössä, sillä raamatun mukaan kuka tahansa uskova on oikeutettu rukoilemaan Jumalaa, jotta hän parantaisi sairaan pyynnöstämme. Parantamisen ja terveeksitekemisen armolahjojakin saamme jokainen anoa suoraan Jumalalta. Niin armolahjojen antajana kuin sairaan parantajanakin toimii aina Jumala itse. Hän itse päättää, ketkä hänen kätensä kautta paranevat, sillä hän armahtaa, kenet tahtoo. Vaikka me itse tahtoisimme kuinka paljon tahansa, paranemistapahtumatkaan eivät pohjimmiltaan ole omassa vallassamme. (Room. 9:16)

Tautien ja vaivojen kohdalla on hyvä muistaa, että myös sairaudet ja vammat voivat joskus palvella Jumalan omia tarkoitusperiä, vaikka me emme niitä sellaisiksi ymmärtäisikään. Yleensä hakeudumme Jumalan seuraan haluttomammin, jos elämämme sujuu mutkattomasti. Siksi terveyden menetys voi olla eräs Jumalan keino vetää meitä lähemmäksi itseään, sillä tavallisesti sairaus pysäyttää meidät ja saa meidät pohtimaan asioita syvällisemmin.

Toisin kuin jotkut väittävät, Jeesuskaan ei ollut mikään maata kiertelevä ”parannusautomaatti”, joka olisi tehnyt kaikki kohtaamansa sairaat terveiksi. Hän kyllä paransi usein ja monia, mutta välillä hänkin vetäytyi pois, vaikka ihmiset tulivatkin hänen luokseen vaivojensa kanssa. (Luuk. 5:15-16)

Oma tai toisen ihmisen sairaus voi myös paljastaa meistä ja Jumala-suhteestamme tärkeitä asioita. Se voi muun muassa osoittaa, mihin elämässämme todella uskomme, turvaamme ja luotamme. Kun kuningas Aasa sairastui jaloistaan ja tauti yltyi hyvin kovaksi, hän ei siltikään etsinyt Herraa, vaan lääkäreitä. (2. Aikak. 16:12)

Kun sairaus iskee ja jäämme ilman parannusta, on luonnollista, että myös syytökset saapuvat sen myötä. Haluamme tietää sairaudelle syyn ja etsiä sille syntipukkia. Alamme syyttää joko itseämme, toisiamme, pahuuden henkiolentoja tai Jumalaa.

Toisinaan sairaus voikin olla tottelemattomuuden tai synnin seurausta ja Jumalan omaa ojennusta ihmisen elämässä. Silloinkaan emme saisi lyödä sairaaseen omaa ”Kainin merkkiämme”, sillä Herra ei koskaan vaivaa eikä murehduta ketään sydämensä halusta. Jos hän on saattanut jonkun murheelliseksi, hän myös osoittaa laupeutta suuressa armossansa. (Val.v. 3:32-33) Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat. (Job. 5:18)

Koska nyky-yhteiskunnastamme, jossa me uskovatkin elämme, on tullut korostuneen terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemuskeskeinen, moni kristittykin saattaa haluta eroon kaikista vaivoistaan. Jumalan oma parantamishalu kohdistuu kuitenkin aina ensisijaisesti ihmisen sisimmän ja hänen vaelluksensa parantamiseen. Myös raamatussa jotkut opetuslapsista potivat välillä sairauksia. Jo siitäkin tiedämme, että ”kärsiminen yhdessä Kristuksen kanssa” käsittää myös maalliset vaivat ja terveydelliset riesat. Saulus Tarsolaisen eli Paavalin oma uskontaival alkoi Jeesuksen itsensä antamalla rajulla pysäytyksellä, jossa hän sokeutui tyystin. Vaikka hän saikin näkönsä pian takaisin, uskontaival jatkui myöhemminkin ”monien vaivojen apostolina”.

Terveydestäänkään ei pitäisi Jeesuksen seuraamisessa tehdä mitään epäjumalaa. Kun itsetuntomme ja identiteettimme seisovat vankasti Kristus-kalliolla, huoli myös ulkonäkömme, terveytemme ja kuolemanpelkomme suhteen alkavat yleensä hälvetä. Uskovina meidän tulisikin nähdä vaivaa ennen muuta siinä, että suhteemme Jeesukseen pysyy kunnossa. (Matt. 6:25)

Vaikka parantumisaiheesta on valistettu uskovia paljon viime vuosina, jotkut kristityt pitävät sairauksia siitäkin huolimatta saatanan aiheuttamina tai muuten vääränä asiana. Sairauksilla voi kuitenkin olla omat tarkoituksensa Jumalan suunnitelmissa.

Olen itse lapsuudesta saakka ollut huonokuuloinen. Toinen korvani on täysin kuuro. Vasta Herran antama mielenmuutos sai minut hyväksymään myös vammani. Muutos ajattelutavoissani tapahtui, kun luin raamatusta syntymäsokeasta miehestä. Jeesuksen sanojen mukaan miehen sokeus ei johtunut kenenkään synnistä. (Joh. 9:3) Uskoontultuani aloin suhtautua vammaani jopa erityisenä Jumalan ”peukalonjälkenä”. Herran mukaan vajavaisuudellani on myös ollut oma kasvatustarkoituksensa. Eräs raajoitta syntynyt maailmankuulu evankelista on kertonut, kuinka hän koki peräti loukkaavana rukoukset, joissa hänelle anottiin käsiä. Hänen mukaansa raajattomuus on osa sitä tehtävää, jonka Herra on hänelle antanut.

Sekä parantuminen että parantumatta jääminen voivat kumpikin olla Jumalan tekoja, hänen hyvää tarkoitustaan, olivatpa menestysteologit tai uskon sana -liikkeen kannattajat mitä mieltä hyvänsä. Jeesus itse ei koskaan tuputtanut ihmisille parantumista niin kuin nykyjulistajat saattavat tehdä. Joskus hän vei parannettavan kokonaan erilleen muusta väkijoukosta, toisin kuin tämän päivän suurieleisissä ja näytösluoteisissa paranemiskokouksissa tehdään, joissa parrasvaloihin tuntuu hakeutuvan myös julistajat itse.

Sairaat ihmiset myös opettavat kanssaihmisilleen myötätuntoa ja huolenpitoa. Olemmehan täällä myös kasvaaksemme. Vääriin demonioppeihin langenneille kristityillekin Herra yrittää sairastumisten kautta rakkaudellisesti opettaa, etteivät kaikki tautimme suinkaan johdu demoneista tai vaadi aina parantamista. Sen sijaan paranemista tulisi tapahtua vääriin oppeihin langenneiden ihmisten omissa ajatuksissa.

Toiset uskovat taas demonisoivat lääkkeitä ja koko lääketiedettä. Vaikka Jumala tahtookin olla ylin lääkärimme ja haluaisi, että ”konsultoisimme” aina ensimmäisenä häntä, hän voi ohjata uskovia myös maallisen avun ja hoidon pariin. Esiintyyhän lääkäreitä jo raamatussakin. Virheistäänkin huolimatta lääketiede on eräs palvelumuodoista, jossa ihmiset oppivat auttamaan toinen toisiaan, olipa kysymys psyykkisestä tai fyysisestä auttamisesta. Uskonkin Jumalan käyttävän lääkäreitä muun muassa tämän kaltaisista syistä. Pystyisihän hän tahtoessaan parantamaan vaikka kaikki sairautemme yliluonnollisesti.

Myös ihmisten sietokyky sairauksien ja vaivojen edessä on erilainen. Toiset rukoilevat Jumalalta apua lieväänkin kipuun, toiset yrittävät kestää vaivojaan viimeiseen saakka. Tietenkin saamme halutessamme turvata Jumalaan niin usein kuin hänen apuaan omasta mielestämme tarvitsemme. Turvautumisemme ja avun pyyntömme tekevät hänet pelkästään iloiseksi. Emme kuitenkaan voi vaatia häneltä mitään.

Jotkut kuitenkin haluavat uskoa, että Jumala olisi velvoitettu hoitamaan kaikki vaivamme pois jo nykyisessä maailmanajassamme. Nämä uskovat seisovat mielellään kokousten paranemisjonoissa, odottamassa yhä uudestaan yliluonnollista kosketusta. Voimavaikutuksen lähteelläkään ei tunnu aina olevan niin väliä, kunhan vain jokin ”annos” saadaan, vaikka se sitten tulisi julistajalta itseltään. Olen itsekin ollut todistamassa sitä, kuinka vierelläni seisonut henkilö huusi haltioituneena ”kaatajansa” nimeä ennen rojahdustaan permannolle.

Joistakin uskovista on tullut jo lähes ”hengellisiä narkomaaneja”, jotka hakevat olotilaansa koko ajan uutta ”helpotuspiikkiä”. Moni kiertää Naemanin kaltaisella asenteella eri parantamistilaisuuksissa, odottaen vähintäänkin ”käden heilautusta” tai jotain muuta erikoista. Jos Herran palvelija sitten antaakin pelkkiä maallisia ja käytännönläheisiä neuvoja, jotkut voivat jopa suuttua, niinkuin Naeman, jolle profeetta Elisa lähetti vain kehotuksen: Mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa, niin lihasi tulee entisellensä, ja sinä tulet puhtaaksi.” Mutta Naeman vihastui ja meni matkaansa sanoen: ”Katso, minä luulin hänen edes tulevan ja astuvan esiin ja rukoilevan Herran, Jumalansa, nimeä, heiluttavan kättänsä sen paikan yli ja niin poistavan pitalin.” (2. Kun. 5:10-11)

Myös toinen profeetta, Jesaja, jakeli sairastuneelle hyvin käytännönläheisiä neuvoja. Hän kehoitti kuningas Hiskiaa hieromaan paiseitansa viikunakakulla, jotta hän toipuisi sairaudestaan. (Jes. 38:21) Paavalikin kehoitti Timoteusta käyttämään vain vähän viiniä usein uusiutuviin vaivoihinsa. (1. Tim. 5:23) Jopa Naeman tuli kiukustumisensa jälkeen järkiinsä ja nöyrtyi lopulta noudattamaan neuvoa ilman sen kummempia kädenheilautuksia ja rukouksia. Kuinka onkaan oma laitamme parannuksenteon suhteen?

Kerran törmäsin väitteeseen, jossa eräs uusnoituutta harrastava henkilö väitti äärikarismaattisissa liikkeissä tapahtuvien ”kaatokokousten” olevan samaa magiaa ja hypnotismia, jota harrastetaan myös wiccalaisuudessa. Vastaavia väitteitä löytyy muitakin. Okkultismista uskoon tulleet ihmiset kertovat julkisuudessa, kuinka Jumalan seurakunnissa näkee ja kuulee samoja asioita kuin new age-liikkeessä.

Olemmeko ehkä uskovina sokeutuneet sille, mitä kaikkea seurakunnissamme tänä päivänä tapahtuu? Huomaammeko edes, kuinka pitkällä lopun ajan eksymyksessä ja luopumuksessa tosiasiassa jo olemme?

Raamatussa meitä varoitetaan tiedon nimellä kulkevasta valhetiedosta, toisenlaisen Jeesuksen, hengen tai evankeliumin omaksumisesta. Vaikka niiden julistajana toimisi itse enkeli taivaasta. Langenneet enkeliolennot ovatkin usein avainasemassa harhaopeissa, osaksi varmasti myös parantumiskokouksissa. Jotkut nykyajan saarnaajista jopa mainostavat enkeli- ja henkiyhteyksiään.

On selvää, että Jumalan taivaassa voi olla minkälaisia enkeleitä tahansa. Mutta raamatussa ihmisten palvelukseen lähetetyt henget ovat miessukupuolta muistuttavia olentoja, jotka ilmoittavat olevansa Israelin Jumalan asialla. Uskonkin Jumalan valinneen tietyntyyppiset sanansaattajat tarkoituksella. Hän on varmasti ennalta nähnyt maailmaan ja kristikuntaan saapuvan enkeli- ja yliluonnollisuusbuumin. Raamatun ansiosta voimme kuitenkin paremmin erottaa todelliset Herran enkelit niistä, jotka eivät virkaansa raamatun Jumalalle toimita. …sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi… (2. Kor. 11:14)

Silti moni hengellisenä itseään pitävä uskova hakeutuu yhä useammin kokouksiin, joissa voidaan liota erilaisissa voimavaikutuksissa tai nähdä epäraamatullisia ilmiöitä, kuten pyöriviä valopalloja, lattiaan liimautumisia, polttavia rakkuloita suupielissä tai öljystä tiukkuvia sormia. Samaan aikaan toinen joukko ihmisiä vaipuu aliravittuna ja sairaana kohti tuonelan kuilua, ilman Jeesuksen veren suojaa, koska ei ole ollut ketään, joka olisi kertonut heille rakastavasta Jumalasta ja pelastuksesta. Juostessamme ihmeitten, parantumisten ja elämysten perässä, emmekö silloin tee samoin kuin raamatun kertomuksen pappi ja leeviläinen, jotka kumpikin juoksivat alastoman, haavoille lyödyn, puolikuolleen lähimmäisensä ohi toisarvoisen asian vuoksi? (Luuk. 10:30-32)

Yltiökarismaattisia ilmiöitä katsellessa on hyvä muistaa, ettei Jeesus koskaan luvannut seuraajilleen toinen toistaan huikeampia elämyksiä kultaisten tekohampaitten ja eetteristä vedettävien tilausraajojen parissa. Tarvitseeko maailmankaikkeuden tyhjästä nyhjäissyt kaikkivoipa Jumala edes mitään ”raaja- ja sisäelintehtaita”, joita jotkut ”matkapapit” raportoivat kolmannessa taivaassa nähneensä?

Vai olisiko niin, että kokemuksia halajava kristikansa on yksinkertaisesti mennyt liian pitkälle, alentaessaan Jumalansa taivaalliseksi hammasteknikoksi ja ortopediksi, jolla on lähes velvollisuus parantaa kaikki sairautemme? Eikö meidän jo olisi korkea aika mennä itseemme, niin kuin Jumala meitä sanassaan kehottaa? (Sef. 2:1) Vai osaamme enää edes hävetä? (Jer. 8:12)

Osa nykyajan suurista julistajista ja mahtavista opettajista taas väittävät new age -ihmisten käännyttämistä erityismissiokseen. Tätä missiotaan he saattavat tehdä epäraamatullisten asioiden voimalla, esitellen okkultisteille ilmiöitä tai parantumisia, joita esiintyy jo valmiiksi heidän omissakin piireissään. Tämänkaltaisen ”ristiretkeläisen” kohdalla pätee vanha sananparsi: ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin”. Tai niin kuin raamattu asian ilmaisee: Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hyvä kulta; kuinka ovat pyhät kivet viskeltynä kaikkien katujen kulmiin! – Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat, maitoa valkoisemmat, heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi, heidän hahmonsa oli kuin safiiri. Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla… (Valit. 4:1, 7-8)

Sieluja tuskin voitetaan Jeesukselle ihmeiden ”kilpalaulannalla”, jossa new age-liikkeen henki- ja kansanparannuskeinot pyritään laulamaan suohon, asettamalla ne vastakkain Jumalan parannusihmeiden kanssa. Mikäli kristittyjen vilpittömänä taka-ajatuksena olisikin paljastaa okkultisteille ”Baalin profeetat” niin, että kansa lakkaisi ontumasta molemmille puolille ja tulisi näkemään, että Herra yksin on tosi Jumala, silloin Jumala kenties saattaisikin tulen taivaastaan lähettää samoin kuin Elian päivinä. (1. Kun. 18:21,37) Ilman evankeliumin parannussaarnaa Jumala on kuitenkin alennettu ”temppumaakariksi”, jossa Jeesuksen ristintyö ja evankeliumi jäävät usein kakkossijalle.

Yliluonnollisiin asioihin hurahtaneelle Jeesuksen esitteleminen lähinnä ihmeidentekijänä ja sairauksien parantajana lienee yhä hedelmällistä kuin ”miestä väkevämmän” esitteleminen alkoholisteille. Ihmisten huomio tulisikin aina kiinnittää Kristuksen persoonaan enemmän kuin hänen ihmetekoihinsa.  New age-ihmistenkin kääntymys tapahtuu samalla tavalla kuin muidenkin synnintekijöiden; kertomalla heille evankeliumia, jonka kautta he ymmärtävät tarvitsevansa Herran armoa pelastuakseen. Sokeiden silmät avautuvat ennen kaikkea sillä, että viemme evankeliumin valoa sielunvihollisen pimeisiin luoliin.

Pitkään uskossa olleet uskovatkin saattavat ottaa yliluonnollisen vastaan kritiikittömästi. Osa saattaa uskoa tulleensa jopa "petoksen kestäväksi". Toiset eivät eroa yliluonnollisuuden kaipuussaan new age–ihmisistä mitenkään. Yleensä tällaiset herkkäuskoiset kristityt uskovat kaiken yliluonnollisen olevan Jumalasta.

Totuudesta eksynyt uskovakaan ei silti tarvitse ”parempien” ylenkatseita, vaan Jumalan totuuden kuulemista sekä rukousta ja rakkautta. Hairahdumme kaikki oikealta tieltä enemmän taikka vähemmän. Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. (1. Kor. 10:12) Jotkut niistä kristityistä, jotka tänä päivänä tunnetaan esimerkillisinä ja raittiina Jeesuksen seuraajina, ovat joskus tunnustaneet langenneensa myös vääriin oppeihin jossain vaiheessa uskonelämäänsä. Edes entinen new age-tausta ei täysin suojele harhoilta. Vain Jeesus ja se, että keskitymme häneen, voi pitää entiset okkultistitkin oikealla tiellä.

Vaikka sielunvihollisen aikaansaamista ilmiöistä onkin aiheellista varoittaa kristikuntaa, on silti tarpeetonta perehtyä Kristuksen vastustajan illuusioihin ylenpalttisesti. Riittää, että muistamme saatanan olevan silmänkääntötemppuja tehtaileva tirehtööri ja valheen isä, joka pyrkii imitoimaan Jumalaa kaikessa.

Okkultismista pois lähteneet ihmiset tietävät kuitenkin jo kokemuksesta, että sielunvihollinen omaa monet eri kasvot. Eräs saatananpalvonnassa mukana ollut henkilö on kertonut sielunvihollisen ilmestyneen itselleen espanjalaisen prinssin hahmossa. Se voi ilmaantua meille minä tahansa muunakin. Myöskin valkeuden enkelinä. Jumalan läheisyydessä eläneelle kerubille mikään ”metamorfoosi” ei liene vaikeatakaan. Siksi kriittiseen tutkimiseen on aihetta silloinkin, kun näkemämme, kuulemamme tai lukemamme vaikuttavat päällisin puolin kauniilta tai hyviltä, eivätkä näyttäisi tarvitsevan minkäänlaista raamatun avaamista ja koettelemista.

Jotkut taas näyttävät uskovan, että kykenisimme dominoimaan pahoja henkiä omilla kovilla äänillämme tai mahtavilla uskovan elkeillämme. Isän ja Kristuksen Hengen kanssa emme kuitenkaan tarvitse tällaisia apukeinoja, eivätkä meidän ”räikkämme” pahoja henkiä mihinkään edes karkota. Sielunvihollisen voima piilee usein sen ”suunpieksennässä”, provosoinnissa tai muussa mieleemme kohdistuvassa henkisessä hyökkäyksessä. Jos reagoimme sielunviholliseen samalla mitalla, emme varmasti päihitä sitä ”omalla pyhällä vihallamme”. Pahuuden voimia eivät ihmisten tunteenpurkaukset tai jalan polkemiset säikäytä. Onhan sielunvihollinen itse kuin karjuva jalopeura. Se kyllä kykenisi nielemään meidät alta aikayksikön, ellei Herra itse pitäisi meitä kätensä varjossa. Meidän tehtävämme on laittaa turvamme Kristukseen, hänen sanaansa ja auktoriteettiinsa.

Vaikka okkultismi ja muunlainen eksymys lipuu seurakuntiin ympäri maailman, valitettavasti jotkut aikamme uskovat pitävät varoituksia ja oppikorjauksia pelkkinä suvaitsemattomuuden ja rakkaudettomuuden osoituksina. Totta onkin, että raamatun mukaan rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin on tärkeintä. (Matt. 22:36-49) Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä 'rakkaus peittää syntien paljouden.' (1. Piet. 4:8)

Raamatullinen rakkaus ei kuitenkaan tee kompromisseja totuuden kustannuksella. Jumalan sanasta tinkiminen universaalin rakkauden nimissä, kansan vaatimusten tai jonkun muun syyn tähden, ei enää ole Jumalan mielen mukaista, raamatullista rakkautta. Raamattu kehottaa uskovia pysymään kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa. (Tiit. 1:9) Jeesus itse ei tinkinyt totuudesta ihmisten loukkaantumisten tai sanan vastustamisen vuoksi.

Toiset ovat myös kasvaneet suosikkijulistajiinsa kiinni siinä määrin, että loukkaantuvat jo heidänkin puolestaan. Eksytysten ja harhaoppien kohdalla ei kuitenkaan ole varaa mielistellä lihaa, saarnaamalla korvasyyhyyn. Onhan kysymys iankaikkisuuskohtalostamme. Aito rakkaus välittää ja varoittaa, jos poikkeamme pois totuudesta, vaikka joku sitten suuttuisikin. Onhan parempi mennä ”herne nenässä” taivaaseen kuin hyväntuulisena helvettiin. Siksi Jumala hakee palvelijoita, jotka suostuvat kivityksen kohteiksi ja tekevät lannistumatonta työtä sokaistujen kotiin saattamiseksi. Jos jokin on edesvastuutonta ja rakkaudetonta, niin suumme avaamatta jättäminen, josta pahimmassa tapauksessa maksamme hinnan itse.

Eksytysten tulemista emme kaikista varoituksista huolimatta voi siltikään estää. Niiden hiipiminen seurakuntiin on täysin varmaa, onhan Jumala itse sanonut väkevän eksytyksen tulevan. Hän sallii sen, karsiakseen jyvät akanoista ja todelliset Jeesuksen seuraajat niistä, jotka ristintien sijaan halajavat vain ihmeitä, merkkejä ja tunnustekoja.

Vaikka emme eksytyksiä pystykään estämään, tehtävänämme on kuitenkin niitä vastustaa ja niistä varoittaa, nostamalla oma lamppumme jalkaan. 

Ihmisinä emme pysty koskaan samaistumaan siihen huoleen ja murheeseen, jota Jumala itse tuntee niiden ihmisten kohdalla, jotka harhailevat erossa hänestä. New age-liike, okkultismi, äärikarismaattisuus ja muut epäraamatulliset ilmiöt ja asiat ovat kaikki samaa ”Baabelin väärää uskontoa”, joilla moni aikamme ihminen on täyttänyt sydämensä Jeesuksen ja raamatun tuntemisen sijaan. Jos rukoilemme Herran johdatusta, voimme kuitenkin kaikki osaltamme olla mukana sen vastustamisessa omalla pienellä panoksellamme. Raamattukaan ei kehota meitä ainoastaan ”kalastamaan” uusia, vaan myös palauttamaan eksyneitä. Jos joku ei varoituksiamme kuuntele, olemme kuitenkin tehneet voitavamme. Rukous on vahva ase eksymyksissäkin. Toisinaan se jää myös ainoaksi vaihtoehdoksemme, ihmisen hyljätessä kaikki muut varoitukset.

Jo apostoli Paavali varoitti, kuinka laittomuuden salaisuus ja antikristuksen henki vaikuttivat maailmassa hänen aikanaan. Liikkeellä oli jo tuolloin tiedon nimellä kulkevaa valhetietoa, jota Paavali kehotti välttämään. (1. Tim. 6:20) Vaikka Paavalin lausunnosta on kulunut jo 2000 vuotta, osa uskovista ei ole vieläkään vakuuttunut siitä, että eksytykset ovat jo saapuneet. Eksytys ei kuitenkaan olisi eksytystä, jos se näyttäisi eksytykseltä. Jos sielunvihollinen vyöryisi hullun lailla seurakuntiin, jokainen ymmärtäisi kavahtaa sen tuomia vääriä oppeja ja ilmiöitä. Siitä syystä harha-opit kuljetetaan sisään seurakuntiin vähäisinä kerta-annoksina. Vähäinen hapatus hapattaa lopulta koko taikinan. Te juoksitte hyvin, kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia? Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. (Gal. 5:7-9)

Jeesus vertasi omiaan lampaisiin, jotka seuraavat paimentaan. Jos siis seurakunnan luottamusta nauttivat johtohenkilöt eli kaitsijat, saadaan mukaan harhaoppeihin, lampaat seuraavat usein laumana perässä. Siksi sielunvihollisen pääriistaa ovat seurakunnan johtajat ja opettajat. Vaikka yksilöuskovatkin voivat harhautua uskomuksissaan ja levittää vääriä oppeja, raamatun mukaan väärät opit leviävät erityisesti niiden henkilöiden toimesta, jotka vastaavat opetuksesta. (2. Piet. 2:1)

Tänä päivänä monet seurakunnan paimenet vierailevat ahkerasti muissa seurakunnissa, jopa ulkomaita myöten, ammentaakseen laumaansa jotain ”uutta”. Monen takkiin onkin jo tarttunut jos jonkinlaista ”tuliaista” kotiin viemisinä. Seurakunnan kaitsijoiden mennessä yli sen, mitä on kirjoitettu, tuleekin uskoa enemmän sitä, mitä Jumala sanassaan sanoo. Tästä syystä raamatun tutkiminen ja tunteminen on jokaisen elinikäinen tehtävä. Erilaisia opettajia kuunnellessa lampaiden on hyvä pitää mielessä, että paimenemmekin ovat vain lampaita Ylipaimenen edessä.

Vaikka eksytykset lisääntyvätkin loppua kohden, jokaisen harhan tunnistaminen ja atomeiksi halkaiseminen ei ole välttämätöntä oikealla tiellä pysymiseksi. Pahimmillaan uskovasta voi tulla pelkkä valheiden asiantuntija. Uskonelämän tarkoituksena ei ole keskittyä vääriin, vaan oikeisiin asioihin. Voittopalkintojakaan ei tulla jakamaan sen perusteella, kuinka hyvin tunnistimme eksytyksiä tai nimesimme harhaan menneitä kanssauskoviamme.

Sen sijaan meidän tulisi oppia tuntemaan totuus, Jeesus ja Jumalan sana, ja perehtyä siihen, mitä raamattu asioista sanoo. Kun sitten törmäämme vääriin asioihin, opimme hylkäämään ne raamatun perusteella. Nähdessämme eksytyksen tai valheopin, meidän tulisi varoittaa siitä myös muita. Vaikka Jumala asettaakin erillisiä vartijoita ja järjestyksenvalvojia temppeliinsä ”kaikkien hullujen ja ennustajien varalta” (Jer. 29:26), jokainen yksilöuskovakin voi tunnistaa ja varoittaa seurakuntaa vääristä opeista, henkilöistä ja ilmiöistä. Siihen riittää, jos tunnemme oikean opin.

Monet Jeesuksen nimeä käyttävät väärät opit menestyvät pääosin siksi, etteivät ihmiset vaivaudu lukemaan raamattua itse. Pelkkä raamatun Jumalan nimen käyttäminen ei vielä tee opista oikeaa. Teosofia on eräs esimerkki harhaopista, joka opettaa okkultismia kristinuskolla höystettynä.

Jos tahdomme olla todellisia totuuden etsijöitä, meidän tulee lukea tai kuulla Kristuksen rakkauskirje, raamattu, omakohtaisesti ja ottaa sana vastaan uskossa. Vain siten tulemme totuuden valaisemaksi, sillä raamattu kertoo, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. (Room. 10:17)

Raamattu on lukijaansa ja kuulijaansa vaikuttavaa elävää, puhdistavaa ja pelastavaa Jumalan sanaa. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. (Jes. 55:10-11)

Juuri tästä syystä sielunvihollinen hyökkää voimakkaasti raamatun kirjoitetun sanan kimppuun, pyrkii pitämään meitä loitolla sen omakohtaisesta tutkimisesta - tai vähintäänkin tekemään siitä naurunaiheen ja liberaalin uusintapainoksen.