Musiikki ja meditatiivisuus

Jotkut kristityt uskovat, että langenneen Lucifer-enkelin toimenkuvaan olisi liittynyt myös musiikki. Näiden raamatuntulkintojen mukaan korea enkeliruhtinas olisi toiminut taivaallisena ylistyksenjohtajana ennen kapinaruhtinaaksi ryhtymistään. Raamatuntulkinta on aiheuttanut jonkun verran polemiikkia ja pohdintoja siitä, toimivatko sielunvihollisen voimat myös musiikin kautta. Voidaanko mieliimme vaikuttaa vaikkapa sekulaarisen tai meditatiivisen musiikin avulla, joka on viime vuosina vyörynyt myös seurakuntiemme esiintymislavoille? Ainakin aiheesta on kehkeytynyt äänekäs kiista, joka jälleen kerran jakaa uskovia eri leireihin.

Moniko meistä vielä muistaa entisajan varoitukset rockmusiikin saatanallisuudesta? Muistavatko uskovat itsekään, kuinka seinäjokelaiset helluntainuoret julkaisivat aikanaan varoituskasetin, jossa esitettiin todisteita raskaan musiikin moraalittomuudesta ja jumalattomuudesta? Kyseisten nuorten haastattelu esitettiin jopa televisiossa. Siinä nuoret kertoivat heavymusiikin ja rockin edistävän saatananpalvontaa, yllyttävän ihmisiä laittomuuksiin ja kapinointiin, vääristelevän Jumalan sanaa sekä ihannoivan haureutta, huumeita ja homoseksuaalisuutta.

Väite raskaan musiikin saatanallisuudesta on huvittanut ihmisiä vuosikymmeniä, huolimatta siitä, että jotkut rock- ja heavymuusikot - ja jopa iskelmämusiikin esittäjät - ovat julkisuudessa tunnustautuneet henkimaailman kanaviksi tai satanisteiksi. Voimme tietenkin painaa tällaiset seikat villaisella ja kuitata väitteet pelkiksi markkinointikikoiksi. Monien mielestä kysymys ei kuitenkaan ole vain myynninedistämiskeinoista tai ihmisten shokeeraamisesta, vaan todellisista, musiikin ja esiintyjien taustalla vaikuttavista pimeyden voimista.

Raskaan musiikin tarpeellisuutta sielujen voittamisessa puolustellaan uskovien keskuudessa välillä ankarastikin. Puolustajat väittävät rockmusiikin vetävän niitäkin ihmisiä Jeesuksen luokse, jotka eivät sinne muuten tulisi. Onko väite kuitenkaan totuudenmukainen? Eikö heviä siinä tapauksessa vietäisi myös lähetyskentille, köyhien slummeihin, saattohoitokoteihin tai alkuasukkaiden viidakkoihin sielujen voittamiseksi?

Kaikki ”rokkaajat” tuskin ovat saatananpalvojia. Rock- ja heavymusiikilla on kuitenkin tietty julkisuusleimansa, jota emme voi niin vain lakaista maton alle. Saatanallisia ja pakanallisia symboleita ja sanoituksia, sekä pimeyden voimiin viittaavia asuja käytetään esiintymisissä yleisesti. Halusimmepa tai emme, suuren yleisön mielessä rock- ja heavymusiikki ei yhdisty Jeesukseen, vaan saatananpalvontaan, vampyyreihin, demoneihin, huumeisiin, okkultismiin, vapaaseen seksiin, spektaakkelimaisiin temppuihin, veren ja tulen sylkemisiin ja muihin epämääräisiin asioihin, olivatpa kappaleiden sanoitukset ja esittäjät kuinka ”kristillisiä” hyvänsä. Rock- ja heavymusiikkiin liitettävä imago ja kuulovauriot istuvat huonosti Kristuksen seurakuntaan, vaikka taustalla vaikuttaisivat pelkät hammaskeijut. Olen itsekin osallistunut metallimessuun ja muihin hengellisiin tilaisuuksiin, joissa desibelit ovat vavisuttaneet kirkonkuoria. Eivät nämä musiikkiesitykset ainakaan Jeesukseen huomiotani vetäneet.

Musiikinlajeja, joita ennen pidettiin sopimattomina, maallisina, liian rajuina ja jopa saatanallisina, pidetäänkin nyt Jumalaa ”ylistävinä”. Mikä onkaan voinut aiheuttaa uskovissa tällaisen mielenmuutoksen?

Uskovien olisi aiheellista miettiä, onko tarkoituksemme saada naakat ulos kirkontornista vai ihmisiä Kristuksen luokse? Moni pitkään uskossa ollut on jo alkanut valitella musiikin melutasoa ja laatua seurakunnissa. Osa ei valita, vaan poistuu vähin äänin paikalta. Tätä hiljaista ulosmarssia olen ollut itsekin todistamassa. Sielujen voittamisella tuskin tarkoitetaan sitä, että sallimme vanhojen uskovien kävellä ulos, jotta uusia virtaisi sisälle.

Raskaan rytinän ohella seurakuntiin on rantautunut muitakin taidemuotoja, joiden tulosta ollaan montaa mieltä. Tarjontaan kuuluu niin dance- ja tangomessuja kuin gospel-lattareitakin. Antavatko Satumaa-tangon kaltaiset kappaleet kuitenkaan todellista kunniaa Jumalalle? Tai edes oikeata kuvaa iankaikkisuudesta? Taivas kun ei ole sen enempää ”aavan meren tuolla puolen” kuin mikään ”satumaakaan”. Eikö Jumalakin sano tahtovansa totuutta salatuimpaan saakka? (Ps. 51:8)

Nyky-yhteiskunnassa olemme jo liiankin tottuneita elämäntapaan, jossa haluamme kylkiäisenä ”plussaa, megaa, bonusta tai extraa”. Olemmeko uskovinakin alkaneet uskoa, ettei pelkkä Jeesus enää riitä? Pidämmekö sanaa rististä liian suurena hullutuksena, jos sen kylkiäisenä ei tarjoilla muutakin, kuten viihdemusiikkia? Mutta eihän ihmisenkään vahvistettua testamenttia voi kukaan kumota eikä siihen mitään lisätä. (Gal. 3:15)

Seurakunnan kokoontumisissa musiikinkin tulisi tehdä kunniaa Jumalalle ja vastata kuulijoidensa hengellisiin tarpeisiin.

On varmasti totta, että Jumala herättelee uskosta osattomia ihmisiä monenlaisten asioitten kautta, jopa maallisen musiikin kautta. Sen pidemmälle näiden apukeinojen avulla tuskin päästään, sillä raamatun mukaan uudestisyntyminen ja uskossa pysyminen tapahtuvat Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kautta. Maalliset esitykset eivät voi koskaan vastata ihmisten todellisiin tarpeisiin tai antaa ihmisille oikeita vastauksia Jumalasta ja taivaasta. Kaikesta huolimatta tällainen sanomaltaan yksinkertaistunut musiikki on rockmusiikin lailla levinnyt seurakuntiinkin. Kysymys kuuluukin, onko seurakunnan ohjelmistoon hyväksytty maailmallisia ja epäraamatullisia lauluja siksi, etteivät maailman ihmiset pelästyisi liian vahvaa hengellistä raamatun sanomaa? Mutta eikö säväytyksen pitäisikin tulla? Ja nimenomaan sanasta eikä sävelistä.

Olen itse varsin kaikkiruokainen musiikin ja tanssin suhteen. Menevä maailman musiikki ja tanssiesitykset olivat itse asiassa suurimpia kompastuskiviä omalla uskon alkutielläni, jopa siinä määrin, että sain kyseisestä maustani myös huomautuksen. Ojentaessamme toisiamme, ojennammekin aina myös itseämme. Sanoohan jo raamattukin, että: …sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta… (Room. 2:21)

Vaikka olisimmekin muuta mieltä, totuus on, että raamattu itse ei puolla maallisten laulujen käyttämistä ihmisten kutsumisessa tai jumalanpalveluksissa, sillä seurakunnan tarkoituksena on korottaa Jumalaa ja vastata ihmisten hengellisiin tarpeisiin, eikä heidän viihdenälkäänsä. Voiko tanssimusiikin tyyppinen taivaanrannan maalaaminen ja menevä tanssirytmi edes vastata niiden ihmisten hätään, joiden elämän Jumalan armo, rakkaus ja hyvyys vaikuttavat kiertäneen kaukaa ja jotka etsivät Jumalaa todellisessa ahdingossa? Jos seurakuntaan saapuvat ihmiset jäävät hengellisesti tyhjiksi vääränlaisen musiikin vuoksi, se tuskin ilahduttaa Jumalaakaan. Uskoon nämä kappaleet eivät varmastikaan ketään saata. Muutenhan ihmisiä tulisi uskoon myös tanssilavoilla ja tangomarkkinoilla.

Elämme ajassa, jossa maailman ihmiset haluaisivat lakaista virret ja muun kristillisyyden kokonaan pois. Nytkö emme uskovinakaan enää luota hengellisten laulujemme sanomaan, vaan katsomme aiheelliseksi korvata ne maallisilla iskelmillä? Eikö tässä liikehdinnässä olla jo meren aallon kaltaisia, joita tuuli ajaa ja heittelee - kaksimielisiä ja epävakaisia kaikilla teillä? (Jaak. 1:6-8) Eri tyyppisen musiikin käyttöä pitäisi jarruttaa edes sen verran, että Pyhäkin pääsisi koskettamaan ihmisiä, vaikka ”poljenta” perinteisiä virsiä trendikkäämpiä sitten olisikin. Jumalan omissa silmissä ihmisten ensisijainen tarve on kuitenkin parannuksenteossa ja pelastuksessa. Evankeliumiahan meitä on kehotettu ihmisille kertomaan eikä satuja.

Jotkut ovatkin arvelleet, että vainojen alkaessa maallistuneisiin jumalanpalveluksiin kiintyneet uskovat luopuisivat Jeesuksesta ensimmäisten joukossa. Väitteessä voi olla myös perää. Jos meitä pitää seurakunnassa hyvä meininki, eikä hyvä paimen, luopuminen voi tapahtua nopeastikin, kun diskovalot sammuvat ja äänentoistolaitteet vaihtuvat ankeisiin oloihin ja maanalaisiin kokoontumispaikkoihin.

Raamattu ei turhan vuoksi kehota meitä koettelemaan ja tutkimaan itseämme, olemmeko uskossa. Meidän tulisi vakavasti pohtia, minkä voimalla uskonelämämme ja seurakunnan kokoontumiset porskuttavat eteenpäin. Koostuuko jumalanpalveluksemme jo liikaakin maallisista makutottumuksistamme? Kuinka uskomme kävisi, jos jokin ylistysmuoto, johon olemme mielistyneet, äkisti päättyisi? Säilyisikö uskomme Jeesukseen siitäkin huolimatta, että joutuisimme istumaan hänen edessään täydellisessä hiljaisuudessa, ilman ainuttakaan sulosäveltä? Jos hiljaisuus tuottaa meille vaikeuksia jo nyt, kuinka sitten kykenisimme siihen yhtäkkiä vainojen alkaessa.

Raamattu tekee selväksi, ettei Jumalalla ole mitään sydämestä kumpuavaa iloa, laulamista tai musiikkia vastaan. Kerran katselin lähetystä Jerusalemin Länsimuurilta. Eräs ortodoksijuutalainen erottui muusta massasta silmiinpistävästi, hypähdellessään muurin edessä täysin rinnoin puolelta toiselle niin, että vierustoveritkin tekivät tilaa hänen ylistysriemulleen. Sitä katsellessani Pyhä Henki nosti mieleeni kuningas Daavidin, joka hänkin hyppi kaikin voimin Herran edessä. Kyllä meidän ilakointimme Jumalaa miellyttää. Monissa raamatunkohdissa kehotetaan musisointiin, riemulliseen ylistämiseen ja karkelointiin. Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa, iloitkaa ja riemuitkaa ja veisatkaa kiitosta. Veisatkaa Herran kiitosta kanteleilla ja ylistysvirren sävelillä, vaskitorvilla ja pasunan äänellä. Kohottakaa riemuhuuto Herran, kuninkaan edessä. (Ps. 98:4-6) Jumala itse on antanut meille halun iloita luovan ilmaisun kautta.

Se, että musiikki vaikuttaa meihin, on tutkimustenkin mukaan kiistatonta. Siksi sitä käytetään apukeinona myös terapioissa ja sairauksien hoidoissa. Musiikin kuuleminen voi kääntää mielialamme pahempaan tai parempaan suuntaan; tuudittaa meidät uneen tai ärsyttää väkivaltaan saakka. Niin usein kuin Jumalan lähettämä henki tuli Sauliin, otti Daavid kanteleen ja soitti sitä; silloin Saulin oli helpompi ja parempi olla, ja paha henki väistyi hänestä.(1. Sam. 16:23)

Juuri musiikkiin liittyvien vaikutusten vuoksi meidän tulisikin pohtia tarkemmin, mitä kaikkea voimme tuoda Herran alttarille.

Yksityisesti voimme nauttia pelkästä musiikin suomasta tunnelmastakin. Kokoontuessamme yhteen kysymys ei enää ole vain itsestämme, omista makutottumuksistamme ja elämyksistämme, vaan Jumalasta, hänen kunnioituksestaan, tahdostaan ja kuuntelemisestaan, sekä muidenkin paikalla olevien hengellisistä tarpeista. Ylistys on ennen muuta sydämen oikeaa asennetta Jumalaa kohtaan, kääntymistä hänen puoleensa. Ylistämme Herraa ilman musiikkiakin, kun elämämme on sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa.

Tänä päivänä palvonta tahtoo kuitenkin kiinnittyä esittäjiin tai musiikkiin itseensä enemmän kuin häneen, jota jumalanpalveluksen ja musiikin kautta kokoonnumme palvomaan. Jumalan sijasta olemmekin alkaneet ”palvoa palvomista” ja ”ylistää ylistämistä”, niin kuin jotkut ovat asiaa kuvailleet. Eräs uuskarismaattinen, nyky-ylistystä puolustava henkilö ihmetteli, missä kohtaa raamattu puhuu siitä, että ylistys tarkoittaisi sydämen ylistystä? Vaikkapa tässä kohtaa: Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. (Ef. 5:17-20)

Toisin kuin raamattu meitä kehottaa, mielemme ovat pitkälti mukautuneet tämän maailman menoon. (Room. 12:2) Viihteen ja maallisuuden tuominen seurakunnan ohjelmistoon tuskin edustaa sitä periaatetta, josta Paavali puhui, ”voittaaksemme heikot, ollaksemme kaikelle kaikkea ja pelastaaksemme edes muutamia”? (1. Kor. 9:19-22) Eikö Paavali tarkoittanut sanoillaan enemmänkin maailman ihmisten rinnalla kulkevaa empatiaa kuin samoihin syövereihin sukeltavaa sympatiaa? Tämä ei tietenkään tarkoita, että seurakunnan kokoontumisten pitäisi olla ilotonta ja tyhjää muotomenoa, jonne saavutaan lähinnä pitkästymään. Toisen kautta niiden ei myöskään tulisi olla kokoontumisia, jonne uskovat saapuvat liehakoimaan.

Raamatussa meitä kehotetaan vaeltamaan Hengessä niin, ettemme täytä lihan himoa. Tästä huolimatta omista makutottumuksista ei haluttaisi luopua edes yhteisten kokoontumisten ajaksi. Vähintäänkin nuorisomusiikki tulisi monen mielestä sallia myös seurakunnissa. Mutta alkuseurakunnassakin oli nuoria ihmisiä. Jokaisella aikakaudella on varmasti ollut oma muotimusiikkinsakin. Raamattu ei silti kerro, että nuori Timoteus olisi vaatinut kokouksiin aikansa ”menomusiikkia”. Niin nuoret kuin vanhatkin kristityt raamatussa luottivat siihen, että Jumalan sana, Jeesuksen ristintyö ja Pyhä Henki riittävät.

Sen sijaan oman aikamme uskovat ovat jo muuttaneet Kristus-kallion rock-Jeesukseksi. Mutta onko ”rock-evankeliumi” edes totuudenmukainen kuva Kristuksen sovitustyöstä? Raamattu kutsuu Jumalaa ja Kristusta Pyhäksi. Miettiessämme vaikkapa Ilmestyskirjan 4:ttä lukua, joka kuvaa Jumalaa valtaistuimellaan, on vaikea kuvitella taustalle sen enempää heavymusiikkia, valoefektejä kuin rock-Jeesustakaan.

Nykyajan puolikirkollisia Jeesus-bileitä seuratessa mieleen hiipii väkisinkin Matteuksen evankeliumin kohta 18:7, jossa puhutaan viettelyksistä. Jeesus kertoi, että viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voivottelee niitä, joiden kautta ne tulevat. Joidenkin raamatun tulkintojen mukaan Jeesus olisi tässä kohtaa vihjannut jopa pedofiliaan ja insestiin. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovatkin täyttä totta, jopa joissakin uskontokunnissa. Maailman viettelykset kohdistuvat kuitenkin muihinkin kuin kaikkein pienimpiin Jumalan lapsiin tai seksuaalisynteihin. Aistillisuus ja maailmallisuus ovat leviämässä asteittain koko kristikuntaan. Myös apostoli Paavali varoitti siitä, kuinka ihmiset olisivat viimeisinä päivinä enemmän hekumaa kuin Jumalaa rakastavia. (2. Tim. 3:4)

Uskovina meidän tulisi miettiä, onko humun tuominen rukoushuoneisiin sittenkin enemmän meitä kuin Jumalaa hivelevää.

Maailmalla Herran alttareilla tanssitaan jopa ”kristillistä salsaa” yhtä niukoissa mekoissa kuin kilpatanssiparketeilla. Jos oma makumme asettaa viettelyksiä muidenkin silmien eteen, silloin olemme lähteneet jo ”Kainin tielle”, jossa toteamme: ”Olenko minä veljeni vartija?” (1. Moos. 4:9, 1. Joh. 3:12) Esiinnymme toistemme vartijoita mielellämme silloin, kun tahdomme ojentaa heitä. Mutta osaammeko poistaa hirren silloinkin, kun se on omassa silmässämme?

Entä ne pienet lapset, jotka nyt uskovat Jeesukseen ja jotka jonain päivänä ovat itse hengellisiä johtajia ja evankelistoja? Sielullista ja maallistunutta jumalanpalvelustako tahdomme heidän oppivan ja vievän eteenpäin hengellisesti sokeille ja kuuroille maailman ihmisille?

Sekä homoseksuaalisuudesta että okkultismista on aikanaan varoitettu uskovia. Tänä päivänä kumpaankin suhtaudutaan jo paljon myönteisemmin eksyneessä seurakunnassa. Se johtuu siitä, että yksi myönnytys johtaa usein toiseen. Sen vuoksi sillä on väliä, missä määrin maailmallisuutta, lihallisuutta ja sielullisuutta sallimme seurakunnissamme nyt, sillä ajan olossa tilanne saattaa riistäytyä käsistämme kokonaan.

Meditatiivinen ylistysmusiikki on yksi niistä musiikkityyleistä, joka rock- ja heavymusiikin tavoin puhututtaa aikamme uskovia. Kristittyjen ylistysmusiikkibuumia onkin jo verrattu new age-liikkeeseen, jossa musiikilla on aina ollut tärkeä sijansa. Internetissä joku kommentoi new age-musiikkia näin: ”On olemassa new age-uskonto, jolla on olemassa oma musiikkinsa. Mikä on sen vaikutus, en tiedä, mutta ainakaan en uskaltaisi sitä suositella.”

Kommentoija on tehnyt viisaan havainnon, sillä okkultismin mukaan musiikin taustalla todellakin vaikuttavat myös henkivallat. Tietyntyyppisen musiikin värähtelyt tukevat okkulttisia harjoituksia ja edesauttavat parantamisessa tai inspiraation saamisessa. Meditatiivisen musiikin opetetaan auttavan jopa yhteyden luomisessa henkivaltoihin. Eräs henkilö kuvailee new age -musiikin vaikutuksia itsessään näin: ”Koin huikean elämyksen. Tunsin siirtyväni suoraan valon ja värin maailmaan, joka kosketti minua syvästi. Harjoituksen jälkeen löysin enkelit tietoisemmin ja aloin seurustella ja meditoida heidän kanssaan. Musiikki on parantavaa ja kohottaa energioita.”

New age-musiikin melodiat ovat usein kanavoinnin kautta saatuja. Sillä tarkoitetaan yhteyttä olentoihin, kuten enkeleihin tai muihin henkivoimiin. Eräs synteettisen new age-musiikin esittäjä kertoo musiikkinsa syntyneen muilla ulottuvuuksilla asustavien avaruusolentojen vaikutuksesta. Raamatusta ymmärrämme, etteivät tämän kaltaisia ”harppuja” ainakaan Jumalan enkelit soittele, sillä raamatussa taivaan avaruuksissa olevista henkivalloista varoitetaan selväsanaisesti. (Ef. 6:11-12)

Niille, jotka tahtovat päästä syvemmälle okkultismiin, opetetaan, että tietyntyyppinen musiikin käyttö on apukeino, jonka avulla voidaan muuntaa tavanomaista tajunnan tasoa. Sen seurauksena ihminen herkistyy ja avautuu paremmin yliaistillisille kokemuksille. Usein tähän käytetään meditatiivista ja tunteisiin vetoavaa musiikkia. Tyypillistä on myös yhden sanan, lauseen, melodianpätkän, säkeistön tai muun rytmin perättäinen toistaminen. Yksi kappale saattaa kestää yli puolikin tuntia. Tämän kaltaisella toistotekniikalla kuulija pyritään vaivuttamaan transsinomaiseen tilaan, jossa hän voi paremmin vastaanottaa sisimmästään tai henkimaailmasta tulevia vaikutteita ja kokemuksia. On selvää, että tällaisessa tilassa voidaan kokea lähes mitä tahansa taivaan ja maan väliltä.

Sama tekniikka on sittemmin rantautunut myös kristikuntaan uudenlaisen ylistysmusiikkibuumin myötä, aiheuttaen samantyyppistä tietoisuudentilan muuntumista, jota tapahtuu new age-liikkeen meditatiivisen musiikin kohdalla. Tyyliä suositaan erityisesti niiden uskovien parissa, jotka korostavat Jumalan kokemista ja kohtaamista konkreettisesti. Silmät suljettuina, omiin sisäisiin tuntemuksiin kääntyneinä, samaa säkeistöä toistamalla, näissä kristillisissä piireissä vaivutaan samantyyppiseen sielulliseen olotilaan, mitä harrastetaan myös okkultismissa. Kokemusta ei lainkaan laimenna se, että laulujen sanoitus on sisällöltään kristillinen.

Joidenkin uskovien mukaan ylistysmusiikki olisi ”portti kaikkeinpyhimpään”. Kuitenkin raamatun mukaan Jeesus itse on portti - ei kitara tai komppi.

On selvää, että mitä tahansa kokemuksia voidaan saada aikaan, lataamalla kappaleisiin tarpeeksi tunnelmaa, joka vaivuttaa kuulijansa hurmoksenkaltaisiin mielentiloihin. Tällainen onnistuu monenlaisilla asioilla, joiden tiedetään aiheuttavan muutoksia mielentilassamme, olivatpa ne sitten kristillisiä tai eivät. Tuloksiin vaikuttavat myös toistojen kestoaika. Saadun tilan seurauksena on, että ihminen alkaa pitää omia psyykkisiä ja sielullisia tuntemuksiaan Jumalalta tulleina viestinä ja kokemuksina. Varoituksista huolimatta moni aikamme uskova on yhä halukkaampi kuluttamaan aikaansa tällaisen sielua hivelevän ylistysmusiikin parissa.

Raamatun mukaan eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Lopun ajan seurakunnalla ei totisesti luulisi olevan aikaa transsinomaisessa tilassa seisoskelemiseen, kun hukkuva maailma ympärillä huutaa pelastussanoman viejiä.

Meditatiivisen ja maallisen musiikin levitessä seurakuntiin, ei ole mikään ihme, jos kristityt ennen pitkää kiinnostuvat muustakin sielullisuudesta. Sillä koiralla on tapana voittaa, jota eniten ruokimme. Jooga, meditaatio, pyhät tanssit, meditatiivinen ylistysmusiikki ja erilaiset itsensä kehittämisen apukeinot, joita uskovat yhä enemmän harrastavat, edustavat kaikki samaa uuskristillisyyttä, jota emme pysty raamatusta löytämään. Jos vapaasti annamme sielullisten ja spiritualististen asioitten vallata itsemme ja mielemme, Jumalan Pyhällä Hengellä ja raamatun mukaisella Jeesuksen seuraamisella on lopulta yhä vähemmän sijaa arvomaailmassamme ja elämässämme.

Kun tulemme uskoon, vanha taipumuksemme loitontua Jumalasta saattaa ennen pitkää nostaa päätään, vaikka olemmekin syntyneet uudesti ylhäältä. Olemme Jumalan silmissä ”pyhiä” yksin Kristuksen sovitustyön tähden. Mitään pyhimyksiä meistä ei silti tule, vaan moni arkinen asia saattaa vetää huomiotamme pois Jumalasta ja Jeesuksesta uskoon tulomme jälkeenkin. Vanhassa testamentissa Herra sanoi: Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois... (Hoos. 11:7) Tämä Israelin kansalle lausuttu totuus pätee varmasti myös omana aikanamme, Jumalan uuden liiton kansaan.

Alkaessamme vieraantua Jumalasta liikaa, Pyhä Henki pysäyttää uskovan ja alkaa ohjata häntä takaisin Jeesuksen yhteyteen.

Kun oma mieleni erään kerran loittoni Kristuksesta, rukouksesta ja raamatun lukemisesta, Jumala palautti mieleeni oman new age -aikaisen meditaatioharrastukseni. Noina vuosina viihdyin mietiskelyssä monesti parikin tuntia kerrallaan. Pyhä Henki muistuttikin minua siitä, kuinka tuolloin vaadin itselleni rikkomatonta rauhaa, pitäessäni ”meditaatio-sulkeisiani” omaan itseeni keskittyen. Nytkö en soisi aikaa, rauhaa ja kokosydämistä läsnäoloa omalle Vapahtajalleni ja Herralleni? Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ”Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan”? (Jaak. 4:5)

Yhteytemme Jeesukseen laimenee ja muuttuu etäiseksi, mikäli emme vaali henkilökohtaista suhdettamme häneen päivittäin, vaan sallimme muiden asioiden vallata mielenkiintomme. Jeesus tuntee mustasukkaisuutta jokaisesta luomastaan ihmisestä, mutta erityisesti uskovasta, jonka hän on voittanut omakseen. Hän haluaa pitää uskoon tulleen ihmisen lähellään. Sen vuoksi hän vetää ihmistä luokseen yhä uudelleen, kun alamme erkaantua hänestä liiaksi. Tämän hän tekee rakkauden köysillä. (Hoos. 11:4)

Tämän Jumalan rakkauden ilmenemisen me löydämme ennen muuta raamatun sanasta ja Jeesuksen ristintyöstä. Jos emme omasta mielestämme ”koe yhteyttä” Jumalaan, vastaus lähentymiseen ei ole meditaatio tai jokin kokemus, vaan Jeesuksen tunteminen henkilökohtaisesti, hänen kanssaan seurustelu rukouksessa ja hänen kuuntelemisensa raamatun sanan kautta.

Vaikka nämä uskon perusteet löytyvät raamatusta, kaikille ne eivät ole riittäneet. Sen vuoksi mietiskely mystisenä tai muunlaisena mielen harjoitteena on yleistymässä kristittyjenkin harrastuksena. Kuten joogan, myös erityyppisten meditaatioitten juuret ovat kuitenkin vankasti itämaisissa uskonnoissa ja käsityksissä.

Muissa uskonnoissa meditaatiota käytetään mielen tyhjentämiseen ja hallintaan, sekä muuntuneiden tietoisuuden tilojen tavoittelemiseen. Tyhjennetty mielen valkokangas mahdollistaa sen, että tilaa avautuu uusille ajatuksille ja vaikutteille. Tyhjän tilan kautta ihminen avautuu helpommin myös henkimaailman yhteyksille. Jos harjoitukseen lisätään muita elementtejä, meditaation vaikutus tehostuu entisestään. Hokemisten vaikutus mieleen on samantyyppistä kuin meditatiivisella musiikillakin. Mantrojen, rituaalinomaisten invokaatioiden ja rukousten käyttö onkin hyvin yleistä new age-liikkeessä, jossa mystiikka on luonnollista ja yhteyksiä yliluonnollisuuteen haetaan tietoisesti. Mutta myös kristillisissä piireissä voidaan kuulla litanioita, jotka kalskahtavat korvaan varsin saman tyyppisiltä.

Raamattu tekee kuitenkin selväksi, ettei Israelin Jumala odota meiltä niinkään suumme tai muita ”suitsutuksia” kuin sydämemme oikeaa asennetta. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. (Jes. 1:13, 16-17) Jeesus itsekin kehotti meitä pidättäytymään tyhjän hokemisesta. (Matt. 6:7)

Meditointia kritisoidessa on hyvä muistaa, ettei kaikki mietiskely, jossa ihminen pohtii ”syntyjä syviä”, rauhoittuu luonnossa samoillen, syventyy raamatun jakeisiin tai hiljentyy kuuntelemaan kaunista musiikkia, ole vielä ”okkulttista tai mystistä harjoitusta”. Nykyisessä hektisessä maailmassamme tarvitsemme hiljaisiakin hetkiä ja Jumalan sanan pureskelua itseksemme. Minä muistelen Herran tekoja, minä muistelen sinun entisiä ihmetöitäsi. Minä tutkistelen  kaikkia sinun töitäsi, minä mietin sinun suuria tekojasi. (Ps. 77:12-13) Vasta jos teemme näistä hetkistämme rituaaleja, jotka tähtäävät yliluonnollisen kokemuksen saamiseen, mietiskelyn luonne muuttuu mystiikan tai okkultismin harjoittamiseksi.

Jotkut kristityt vetoavat luostareitten käytäntöihin, puolustellessaan meditaation ja mystiikan paikkaa uskonelämässään. Kristinuskon totuus ei kuitenkaan perustu isien perinnäissääntöihin tai munkkien käytäntöihin, vaan raamatun ilmoitukseen. Raamattua tutkimalla voimme ymmärtää senkin, etteivät meditaatio tai muutkaan itämaiset ja esoteeriset harrastukset kuuluneet sen enempää Jeesuksen kuin hänen seuraajiensakaan elämäntapaan. Länsimaiset munkit ovatkin omaksuneet traditionsa muista uskonnoista, joihin he ovat tutustuneet idän maille suuntautuvilla matkoillaan. Eräät meditaatiota harrastavat kristityt käyttävät jopa buddhalaisuudesta omaksuttuja tiibetiläisiä esineitä tai muita rituaaliesineitä mietiskelysessioissaan. Jo yksistään niiden pitäisi kertoa uskoville, että kysymys on pakanauskomuksista omaksutusta harjoituksesta. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol. 2:23) Tämä Paavalin lause soveltuu yhtä hyvin meditaatioon, joogaan kuin muihinkin spiritualistisiin virtauksiin, jotka ovat alkaneet levitä kristinuskonkin sekaan.

Aikamme ilmiöitä arvioidessamme on hyvä muistaa, että Jeesus ei meiltä ruumiimme kurittamista, mielemme tyhjentämistä tai mielenhallintatekniikoiden harjoittamista vaadi, eivätkä pakanalliset harjoitteet voi meitä koskaan Jumalan ja Jeesuksen kanssa lähentää. Sen sijaan meidän tulisi vaeltaa Hengessä, niin ettemme lihan himoa täytä, harjoittaa laupeuden töitä, täyttyä Jumalan Hengellä, rukoilla väsymättä, kertoa ihmisille raamatun ilosanomasta, sekä vangita jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle. Tämän kaltaisissa raamatun neuvoissa ja kehotuksissa meillä riittää hengellistä ”treeniä” varmasti koko loppuelämäksemme, ilman muista uskomuksista omaksuttuja käytäntöjäkin.

Yleensä kuitenkin otamme huonosti vastaan mitään kieltoja ja kehotuksia. Päinvastoin. Kielletty hedelmä muuttuu sitäkin houkuttelevammaksi, mitä enemmän hoemme: ”Älä tartu, älä maista, älä koske!” Näin lienee myös musiikin ja meditatiivisuuden suhteen.

Uskovien mielenkiinto tulisikin siirtää meditatiivisuudesta ja muusta sielullisuudesta Jeesukseen itseensä ja Jumalan valtakunnan työhön. Jos seurakuntayhteys alkaa puuduttaa, eikä vie uskonelämäämme eteenpäin, vaarana on vähittäinen liukuminen kristinuskolle kuulumattomiin asioihin. Kun uskova löytää oman paikkansa ja innostavaa tekemistä Kristuksen palvelemisen kautta, aikaa ja energiaa riittää vähemmän toisarvoisiin tai vääriin asioihin.