Kristuksen elämä

Jeesus kutsui meitä seuraamaan itseään. Jos et ole vielä uskossa tai et omista raamattua, seuraava lyhennelmä Kristuksen elämän eri vaiheista on laadittu raamatun pohjalta, Matteuksen evankeliumia noudattaen:

Kastamisensa jälkeen Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan paastomaan ja perkeleen kiusattavaksi. Sieltä tullessaan hän alkoi saarnata parannuksen evankeliumia ja muutti kotikaupungistaan Nasaretista Kapernaumiin, meren rannalle.

Jeesus kulki pitkiä matkoja kävellen, pysähtyen aina välillä opettaakseen ihmisiä synagogissa, vuorilla, kaupungeissa, kylissä ja syrjäisillä seuduilla. Hän ajoi riivaajahenkiä ulos sanallaan ja paransi ihmisten sairauksia ja raihnauksia. Hänen maineensa levisi pitkin maata niin, että jopa hänen asuntoonsa Kapernaumiin, tuotiin sairaita autettavaksi.

Suuri kansanpaljous seurasi ja ympäröi häntä kaikkialla. Hän kulki usein vailla yösijaa. Hän hämmästytti seuraajiaan, käskemällä jopa tuulta ja merta. Riivaajahengetkin tunnistivat hänet Jumalan Pojaksi ja joutuivat alistumaan hänen tuomioihinsa.

Tekojensa peljättävyyden tähden hän ajautui tilanteisiin, jossa koko kaupungin väki pyysi häntä poistumaan alueeltaan. Hän ymmärsi ihmisten ajatukset ja omasi vallan antaa heidän syntejään anteeksi. Monesti hän peljästytti ihmiset omilla teoillaan ja sanoillaan. Niin kansanjoukot alkoivat ylistää Jumalaa, joka oli antanut hänelle sellaiset valtuudet maan päällä.

Hän halusi aterioida tavallisten, syntisten ihmisten seurassa, heidän kodeissaan. Vaikka väkijoukot naureskelivat hänen väitteitään, sanoma hänen teoistaan levisi kaikkialle. Kansa oli hänestä ihmeissään, sillä hän teki ennen näkemättömiä tekoja. Hän vaelsi kaikki Israelin kylät ja kaupungit läpi, sääli nääntyneitä ja hyljättyjä kansanjoukkoja, joilta puuttui paimen, joka pitäisi heistä huolta. Toiset haukkuivat häntä armottomasti syömäriksi, viininjuojaksi ja syntisten ystäväksi.

Hän nuhteli niitä, jotka eivät tehneet parannusta, kaikista hänen voimallisista teoistaan huolimatta. Hän ilmoitti saaneensa kaiken Isältään ja sanoi olevansa hiljainen ja nöyrä sydämeltään, kehottaen ihmisiä oppimaan hänestä. Hän kulki jopa sapattina, tehden hyviä laupeuden tekoja - ja sai oppineet närkästymään itseensä.

Kun hänet haluttiin surmata, hän joutui pakenemaan. Mutta hän ei riidellyt eikä huutanut - hänen ääntänsä ei kuultu kaduilla, eikä hän koskaan musertanut särjettyä.

Hän hämmästytti kansaa tavanomaisen perhetaustansa vuoksi ja oli halveksittu profeetan lahjoistaan omalla paikkakunnallaan. Hänen kotikaupunkinsa väki ja perheensäkin olivat hyvin epäuskoisia hänen ja hänen voimatekojensa vuoksi. Jumalan voiman sijaan hänen väitettiin tekevän ihmeitä paholaisen voimalla. Hän puhui tavalliselle kansalle vertauskuvilla, mutta selitti niitä opetuslapsilleen. Hän myös kutsui opetuslapsiaan ja muita, jotka tekivät Hänen Taivaallisen Isänsä tahdon, todellisiksi perheenjäsenikseen.

Hän nousi usein vuorelle yksinäisyyteen, rukoillakseen siellä iltaan asti. Hän suri sukulaisensa, Johannes Kastajan, mestausta niin, että vetäytyi yksin autioon paikkaan, mutta kansa etsi hänet käsiinsä sieltäkin ja seurasi häntä erämaahan. Rakkaudessaan hän ei silloinkaan ajanut heitä pois, vaan sääli heitä ja ruokki heidät ihmeen kautta keskellä autiota paikkaa.

Hän näytti ihmeellisiä kykyjään opetuslapsilleen, kävelemällä veden päällä. Opetuslapset saattoivat vain kumartaa häntä hämmästyksissään. Kun hän oli saapumassa paikkakunnalle, kansa levitti siitä sanaa jo etukäteen. Varsin usein häneen kuitenkin loukkaannuttiin. Mutta hän viipyi kansanjoukon keskellä jopa kolmekin päivää, ympärillään tuhansittain uteliaita ihmisiä ja kuulijoita.

Hän tuli hyvyydestään huolimatta usein kiusatuksi ja joutui kärsimään paljon erityisesti uskonnollisten ihmisten ja oppineiden taholta, jotka pyysivät ja vaativat häneltä merkkejä ja selityksiä. Kun hän ei halunnut vastata heidän vaatimuksiinsa, hän yksinkertaisesti lähti pois heidän keskeltänsä.

Hän suoritti yhteiskunnalliset velvoitteensa mukisematta, maksaen mm. temppeliveron. Hän rakasti lapsia ja lapset ylistivät häntä. Hän otti heitä syliinsä, siunasi heitä, eikä kieltänyt heitä meluamasta temppelissäkään.

Hän tuli maailmaan palvellakseen muita, eikä odottanutkaan muiden palvelevan itseään, mutta joutui silti muiden pilkattavaksi.

Viimeisenä elinviikkonaan hän ratsasti Jerusalemiin hiljaisena ja vaatimattomana, mutta sai koko kaupungin liikkeelle saapuessaan. Kansa palvoi häntä profeettana, mutta pakanat pilkkasivat ja ulkokullatut kiusasivat häntä säälimättä. Mutta hän opetti totuutta ja Jumalan teitä henkilöön katsomatta.

Jerusalemissa hän kiivastui Isänsä temppelissä niin, että ajoi sieltä ulos myyjät ja ostajat. Hän murehti ja tunsi tuskaa ihmisen lailla, oman tehtävänsä ja tulevan kohtalonsa suhteen, mutta lauloi kiitosvirttä vielä viimeisellä ateriallaankin ja taipui Isänsä tahtoon.

Kun häneen viimein käytiin Getsemanessa käsiksi ja otettiin kiinni, yhden hänen apostoleistaan kavaltaessa hänet rahasta, väärät todistajat nousivat todistamaan häntä vastaan.

Oikeuden edessä häntä syytettiin valheellisesti Jumalan pilkkaamisesta. Mutta hän ei vastannut vääriin syytöksiin, vaan pysyi vaiti. Hänet todettiin vikapääksi keksityin perustein. Vangittuna ollessaan häntä syljettiin silmille, lyötiin nyrkillä kasvoihin, sivallettiin poskelle ja käskettiin pilkallisesti profetoimaan siitä, kuka häntä oli lyönyt.

Häntä vastaan neuvoteltiin selän takana loppuun saakka ja hyppyytettiin oikeusistunnosta toiseen sidottuna. Hän ei kuitenkaan avannut suutaan syytösten tähden, eikä vastannut itseään vastaan esitettyihin, vääriin todisteisiin, vaan käänsi kysymykset takaisin kysyjiin, todeten: “Sinäpä sen sanoit”. Vaikenemisellaan ja puolustautumattomuudellaan hän herätti suurta ihmetystä jopa syyttäjissään.

Hänet luovutettiin vangittavaksi silkasta uskonnollisesta kateudesta. Lopulta kansanjoukko yllytti kovalla metelillä surmauttamaan hänet ristillä. Vain joku tilannetta seuraava sivustakatsoja piti häntä vanhurskaana miehenä.

Hänet ruoskittiin, riisuttiin omista vaatteistaan, puettiin kuninkaallisiin vaatteisiin ja orjantappurakruunuun. Hänen eteensä polvistuttiin pilkaten, lyötiin ruo’olla päähän ja puettiin taas omiin vaatteisiinsa. Ristillä hänelle tarjottiin katkeranmakuista hapanviiniä ja hänen kuolemantuomionsa syy pantiin julki tauluun, joka naulattiin hänen päänsä yläpuolelle.

Häntä pilkattiin jopa siitä, ettei hän auttanut itseään alas ristiltä ja että hän oli luottanut Jumalaan, joka ei kuitenkaan nyt vapauttanut häntä kuolemalta. Toiset kuolemaantuomitutkin herjasivat häntä ristillä ja hänen vaatteensa jaettiin arvalla. Kaiken täytettyään hän kuoli ristillä suurissa tuskissa, antaen henkensä ihmiskunnan syntien puolesta.

Vielä kuolemansakin jälkeen häntä nimitettiin villitsijäksi. Mutta hänen ylösnousemusväitteensä muistettiin, minkä vuoksi hänen hautaansa vartioitiin niin hyvin kuin taidettiin ja sinetöitiin.

Kun hänen vastustajansa havaitsivat hänen nousseen kaikesta vartioinnista huolimatta kuolleista ja haudasta – juuri niin kuin hän oli luvannutkin - ylipapit maksoivat runsaat rahat hautaa vartioinneille sotamiehille, keksien tarinan hänen ruumiinsa varastamisesta. Tätä puhetta alettiin levittämään myös kansan joukkoon.

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi vielä opetuslapsilleen. Hän kohtasi heidät Galilean vuorilla, puhui heidän kanssaan ja sanoi:

“Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”