Kirjoitustehtävän saaminen

Kirjoita siis, mitä olet nähnyt... (Ilm. 1:19)

Olen tullut uskoon new age-liikkeestä. Noin viisi kuukautta uskoontulostani, joulukuussa 2012, Jumala antoi minulle tämän edellä mainitun lyhyen kehotuksen Ilmestyskirjasta. 

Olin vasta paria kuukautta aiemmin alkanut opiskella internetin kautta käytävässä opetuslapseuskoulussa sekä käydä kotipaikkakuntani seurakunnassa yhdessä mieheni kanssa, kun sain tämän kehotuksen. Paloin halusta päästä Jumalan ”hommiin”. Raamatunjakeen saatuani ymmärsin ensimmäisen kerran, että Jumala tahtoisi minun kertovan omista kokemuksistani ja näkemyksistäni myös muille.

Kirjoittaminen ei ole mikään vieras taiteenlaji itselleni, sillä ”Sanan Jumala” oli luonut myös minuun sanalla luomisen halun. Olen harrastanut pöytälaatikkokirjoittamista alakouluikäisestä lähtien. Kynäily on siis tuttua ja mieluista puuhaa itselleni. Nuorempana kävin kirjoittajakurssin ja suunnittelin luovan kirjoittamisen opiskelua laajemminkin. Yhdessä vaiheessa minua kannustettiin jopa kirjailijaksi asti. Ajatus ”sanasepon” urasta kuivui kuitenkin kokoon, kun kiinnostuin okkultismista. Lopulta hylkäsin koko kirjoittamisharrastukseni, okkultismin viedessä kaiken aikani ja mielenkiintoni.

Vasta etsikonaikaan tultuani aloin miettiä kirjoittamista uudelleen, vuosikausien hiljaiselon jälkeen. Tuolloin ajatus kokemusteni saattamisesta kirjalliseen muotoon putkahti mieleeni ensimmäisen kerran. Aloitinkin kokemusteni ylös kirjaamisen vuonna 2010, mutta jätin työn vielä silloin kesken. Tungin aloittamani käsikirjoituksen pöytälaatikkoon ja hautasin koko ajatuksen.

Etsikonaikana, kun aloin seurata kristillistä mediaa raamatun lukemisen ohessa, törmäsin varsin pian ilmiöihin ja oppeihin, jotka kiinnittivät huomioni ja saivat minut enemmän taikka vähemmän hämilleni. Uskoon tultuani Jumala opetti minulle kantapään kautta, ettei kaikki kristilliseltä vaikuttava välttämättä ollutkaan oikeaa ja raamatullista. Tämä oli minulle täysin uutta. Uskoessani Jeesukseen nuoruudessani en ollut kuullutkaan kristinuskon parissa olevista eksytyksistä tai harhaopeista. Olin luullut kaikkea kristillistä opetusta myös raamatulliseksi. Mainittiinhan niissä Jeesus. Näin ei kuitenkaan ole. Hyödynnetäänhän Jeesusta ja raamattua myös uushenkisessä new age-liikkeessä ja okkultismissa.  Aloin ymmärtää, että raittiin kristillisyyden ja terveen opin sekaan oli jossain vaiheessa pesiytynyt vääriä oppeja, ”vierasta tulta”, maailmallisuutta, okkultismia, isien perinnäissääntöjä ja muita asioita, jolla ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen, raamatullisen kristinuskon kanssa.

Kun Jumala vuonna 2012 sitten kehotti minua kirjoittamaan siitä, mitä olin kokenut ja havainnut, aloin kertoa niistä internetissä, pitämällä omia kotisivuja. Sivustollani (Jumalan juoksutyttö) kerroin oman uskoontulotarinani, ruodin new age-liikkeen oppeja, sekä erilaisia harhoja ja ilmiöitä, joita kristikuntaan oli hiipinyt ja joiden alkuperä viittasi okkultismiin. 

Tunsin asiasta oikeaa huolta. Ihmettelin, eikö kukaan muu ollut huomannut seurakuntiin ujuttautuneita vääriä oppeja? Vastaukseksi Herra ohjasi minut löytämään kristittyjä, jotka itseni lailla jakoivat huolen kristikunnan tilasta ja olivat perehtyneet vääriin oppeihin jopa itseäni paremmin. Eräs heistä on kertonut omista havainnoistaan näin: ”Monet äskettäin uskoon tulleet ihmiset kyselevät tänään hämmentyneinä, mitä tämä kristillisyys oikein on? Joku on pelastunut buddhalaisuuden keskeltä ja löytääkin nyt samaa eksytystä, samoja vieraan hengen ilmiöitä kristillisestä seurakunnasta, jonka piti olla hänelle turvapaikka.”

Moni raamattunsa tunteva, valpas uskova onkin jo huomannut, että kristikunta on lähtenyt erkaantumaan sille annetusta alkuperäisestä totuudesta. Olemme alkaneet poiketa vieraille ja vaarallisille vesille, hyväksymällä kristinuskon sekaan new age-pohjaisia opetuksia ja ilmiöitä ja muita harhaoppeja. Jotkut ovat kovaa vauhtia, vaihde vapaalla ajamassa kohti pimeyden synkeitä kuiluja, lopun ajan suurta eksymystä ja luopumusta, joista raamattu meitä nimenomaan varoittaa. Osa uskovista tuntuu jopa nauttivan alamäen suomasta vauhdin hurmasta, Jumalan varoituksista, raamatun sanasta ja huutavista pasuunoista välittämättä.

Kaikki eksytys ja harha, jota uskovien parissa tänä päivänä esiintyy, ei tietenkään ole new age-pohjaista, mutta omissa kirjoituksissani puutun erityisesti niihin.

Kun olin ylläpitänyt suppeita nettisivujani puolisen vuotta, Jumala toi taas eteeni uuden kehotuksen. Katsellessani kerran erästä kristillistä ohjelmaa, sen lopussa annettiin sana katsojalle. Siinä muistutettiin kirjasta, jonka tekeminen oli aikoinaan jäänyt katsojalta kesken. Ohjelman kautta Jumala halusi rohkaista kyseistä henkilöä, jotta hän jatkaisi sen kirjoittamista. Olin ihmeissäni, sillä kehotus tuntui osuvan itseeni. Saattaisiko ohjelman kautta tullut sana olla minulle? Olihan totta, että olin aloittanut kirjan kirjoittamisen jo muutamaa vuotta aikaisemmin, mutta jättänyt urakkani kesken, juuri niin kuin ohjelmassa kuvailtiin. Pohdin, montako muuta kirjan kirjoittamisen keskeyttänyttä katsojaa tv-ruudun ääressä mahtoi minun lisäkseni olla. Lopulta järkeilin itseni ulos asiasta: ”Eihän kehotus sentään minulle voisi olla, olivathan minulla jo nettisivut, joita ylläpidin Jumalan kehotuksesta”. Niinpä hylkäsin kuulemani kehotuksen. Ajatus kirjan jatkamisesta sai taaskin jäädä.

Seurakunnassa ja opetuslapseuskoulussa käymisen, sekä nettikirjoittelun ohessa sain Jumalalta myös muita tehtäviä. Olin uskonelämäni alusta saakka tahtonut tehdä oman osuuteni Jumalan valtakunnan työssä ja olin siitä hänelle myös puhunut. Uskoon tultuani kuitenkin valittelin, etten osannut mitään, en kehdannut mitään, enkä pystynyt mihinkään – revi siitä sitten jotain! Niin hän sitten ”repikin”. Olin aina ollut luonteeltani ujo, arka ja syrjäänvetäytyvä, johtuen kuulovammastani. Toinen korvani on ollut lapsesta saakka kuuro. Huonokuuloisuus oli tehnyt minusta yksin viihtyvän luonteen. Niinpä hän antoi minulle nettisivujen lisäksi yksinäisen rukoustehtävän, jota sain tehdä kahden kesken hänen kanssaan. Tätä tehtävää pystyin tekemään ilman, että huonokuuloisuuteni olisi muodostunut itselleni taakaksi. Jumala tahtoi minun rukoilevan erityisesti Suomen puolesta.

Pian oman uskoontuloni jälkeen myös mieheni teki uskonratkaisunsa ja vastaanotti Jeesuksen elämäänsä omana Vapahtajanaan. Kotona uskonasiat ja raamatun tutkiminen olivat vahvasti esillä päivittäin ja uskonasioista keskusteltiin ahkerasti. Uskonelämäni kulki Jumalan johdattamaa latua eteenpäin tasaisesti. Tai niin ainakin kuvittelin, vaikka olinkin hylännyt ajatuksen kirjan kirjoittamisesta.

Loppukeväästä 2013 opetuslapseuskouluni läheni päätöstään. Silloin sain vahvan tunteen siitä, että Jumala olisi tekemässä elämässäni jotain uutta; muuttamassa sitä jollain tavalla. En kuitenkaan tiennyt, miten. Hengessäni kuitenkin tiesin, että muutos tapahtuisi syksyyn mennessä. Tunne lähestyvästä muutoksesta oli niin vahva, että otin asian puheeksi myös mieheni kanssa. Hän kuitenkin suhtautui tuntemuksiini maltilla ja neuvoi minua odottamaan rauhassa ja katsomaan, mitä kesän aikana tapahtuisi. Jo elokuussa 2012 olin saanut sanan tehtävästä, joka minua odottaisi. Huhtikuussa 2013 sain Jumalalta uuden raamatunkohdan. Sanoma oli samansuuntainen, jonka olin saanut Jumalalta jo aiemmin. En kuitenkaan ymmärtänyt, mistä saattaisi olla kysymys.

Alkukesän koittaessa sain vihjeen lähteä puhumaan new age-asioista syksyllä pidettävään hengelliseen tilaisuuteen. Mieheni kanssa innostuimme asiasta heti. Kenties reissu toisi tullessaan sen muutoksen, jota odotin tulevaksi. Ajatus kuivui kuitenkin nopeasti kasaan, Jumalan katkaistessa aikomuksiltani siivet heti alkumetreillä. Pyhä Henki puhui minulle selkeästi, sanoen minun ”menevän asioitten edelle”. Jumala ei siis ollutkaan asiasta samaa mieltä. Hylkäsin ehdotuksen hieman pettyneenä ja vaivuin hämmennykseen. Asian unohtamiseksi sain häneltä kuitenkin muuta puuhailtavaa.

Käymäni opetuslapseuskoulu oli istuttanut minuun halun olla Jumalan käytössä. Halusin tehdä jotain konkreettista ihmissielujen pelastumiseksi ja Jumalan palvelemiseksi. Aloin kyllästyä paikallaan viihtyvään seurakuntaformaattiin. Kuunteluoppilaana istuminen teki minut levottomaksi ja turhautuneeksi. Kaipasin tekemistä ja liikkeelle lähtöä. Olin rukoillut Jumalaa uskonelämäni alusta saakka, ettei hän antaisi minusta tulla ”seurakuntalaista”, vaan Jeesuksen seuraajan. Nyt olin kuitenkin liukumassa juuri siihen suuntaan, johon en tahtonut. Olin myös hiljattain lukenut kirjaa, jonka sanoma kannusti voimakkaasti evankeliointiin. Kirjan teksti oli paikoin melko nasevaakin: ”suomalaiset kadotukseen – syy uskovissa” ja: ”kristityt ihmisten keskelle – vaikka kirkot pitäisi räjäyttää!” Olin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Nykyinen ”seurakuntalaisuus” opettaa uskovia liialliseen istuskeluun. Sen sijaan meitä tulisi aktivoida opetuslapseuteen, johon tehtävään jokainen uskova on kutsuttu.

Niinpä Jumala antoi minulle evankeliointiin liittyvän rohkaisun potkaisun Luukkaan evankeliumin 14:21-23 kohdan kautta ja ohjasi minut kotikaupunkini kaduille, kokeilemaan ihmisten kanssa puhumista. Kiersin alkukesän traktaattityössä kaduilla, kujilla, teillä ja aitovierillä, saaden uutta virtaa uskonelämääni, sekä ennen muuta lisää rohkeutta arkaan luonteeseeni. Samalla kuitenkin tiesin, ettei tämäkään ollut vielä se muutos, jota odotin tulevaksi syksyyn mennessä. Kun välillä kamppailin tuon epämääräisen tunteen kanssa, sain Herralta lopulta sanan, jonka voimalla jaksoin odottaa tulevaa muutosta. Hän lupasi vastata minulle kastetilaisuuteni jälkeen. Tilaisuus pidettiin kesäkuun puolivälissä 2013. Sen jälkeen siirsin myös mieltäni hiertäneen kysymyksen sivuun, olihan Jumala itse luvannut vastata minulle jo pian. Lakkasin siis vaivaamasta päätäni edessä olevalla muutoksella.

Viikko kasteeni jälkeen päätimme lähteä mieheni kanssa juhannuskonferenssiin Keski-Suomeen. Teimme päätöksen lähtemisestä hetken mielijohteesta, vain muutamaa päivää ennen keskikesän juhlaa. Tästä syystä rukoilin Herraa auttamaan meitä, jotta lähtömme onnistuisi, sillä pari päivää ennen juhannusta majoituksen järjestyminen olisi jo melko vaikeaa ja epätodennäköistäkin. Päätimme kaikesta huolimatta yrittää, vieläkö ehkä pystyisimme saamaan ”sijaa majatalosta”. Yllätykseksemme löysimmekin itsellemme sopivan yöpymispaikan. Olin Jumalalle tavattoman kiitollinen rukousvastauksesta ja saamastamme yllättävästä lomamatkasta. Tuntui, että elämä hymyili täydeltä terältä. 

Vain pari viikkoa juhannuslomamme jälkeen, asiat kuitenkin kääntyivät päälaelleen. Tapahtui se, jota olin keväästä asti odottanut: Jumala vastasi ja muutti elämäni.

Muutos tapahtui, kun mieheni sairastui yllättäen. Varsin nopeasti ensioireiden jälkeen selvisi, että sairaus oli luonteeltaan aggressiivista. Pian ensimmäisten päivien ja kokeitten jälkeen ymmärsin, että tilanne saattaisi johtaa jopa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Näin myös tapahtui. Vain viikon kuluttua mieheni menehtyi, monen eri tekijän summana. Elämänmuutos, jota olin aavistellut tulevaksi ennen syksyä, ja josta olin keskustellut myös mieheni kanssa, muuttui todellisuudeksi heinäkuun alkupäivinä 2013 tavalla, jota en totisesti ollut osannut odottaa.

Traumaattinen ja äkillinen elämänkäänne ajoi minut hyvin lähelle Jeesusta. Kaiken keskellä hän herätti minussa ihmeellisen kiitollisuudentunteen siitä, että hän oli kaikesta huolimatta lähelläni, vaikka olinkin jäänyt yksin inhimillisesti katsoen. Myöhemmin sain hänen läsnäolostaan jopa sanan: ”Olet ajatellut jääneesi aivan yksin, mutta et ole, vaan minä olen sinun kanssasi.” Jumalan rakkaus ja läheisyys olivatkin alkuaikoina miltei käsin kosketeltavaa, niin lähellä hän oli, kannatellen minua kiinni elämässä. Toisinaan osasin ainoastaan olla. Kun suru nousi pintaan ja painostava ahdistus herätti unesta yölläkin, pystyin vain huokailemaan Jeesus-nimeä ajatuksissani. Ja Jumala vastasi, helpottamalla oloani, käärimällä minut pumpuliin. Vain toinen samankaltaista kokenut uskova voi ymmärtää, kuinka täydellisesti Jumala hoivaa omaansa tällaisissa tilanteissa.

Surusta ja menetyksestä huolimatta Jumala ohjaa ihmistä aina myös jalkeille ja eteenpäin. Surussamme voimme tuntea joskus jopa vihaa Jumalaa kohtaan. Hän kyllä ymmärtää tunteemme, mutta ei tahdo meidän jäävän itsesääliimme tai katkeruuteemme, vaan tarttuvan kiinni itseensä ja lupauksiinsa. Hän tahtoo meidän elävän ilomme ja surumme hänen varassaan ja jatkavan eteenpäin myös kriiseissämme; ei surua vältelläksemme, vaan surustamme huolimatta.

Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. (Ps. 84:7)

Hyvin nopeasti mieheni kuoleman jälkeen sain apua myös toisilta ihmisiltä, jotka käytännön asioiden lisäksi ajoivat minut liikkeelle. He olivat Jumalan lähettämiä rukousvastauksia, apuvoimia ja tukijoukkoja. He antoivatkin alkuvaiheessa suurenmoista apua, josta tuskin voin koskaan kylliksi kiittää. Kaikkein eniten vietin aikaani kuitenkin Jumalan kanssa, rukoillen, itkien ja raamattua lukien. Ja Jumala hoiti minua kokopäiväisesti. Sain tutustua Herraan, joka oli näyttänyt minulle täysin uuden puolen itsestään.

Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. (Jes. 55:8-9)

Jumalan aivoitukset, suunnitelmat ja päätökset menevät usein yli oman ymmärryksemme. Raamattu kuitenkin kertoo, että hän voi ottaa meiltä pois myös silmiemme ihastuksen, vaikkapa äkkikuoleman kautta. (Hes. 24:16) Vaikka emme itse saamiamme kolhuja hyväksyisikään, mikään kärsimys, käänne tai tapahtuma elämässämme ei tule turhaan. Jumalan tahto myös on, että elämämme ja vaelluksemme Herran kanssa voisi olla kuin avoin kirja, josta myös toiset voisivat ammentaa elämäänsä asioita.

Vähitellen pystyin erottamaan metsän puilta itsekin, Jumalan palauttaessani mieleeni rukouksia ja toiveita, joita olin hänelle esittänyt oman elämäni, Jumalan ja hänen valtakuntansa työn suhteen. En silti ollut aavistanut, että niiden saaminen maksaisi minulle näin suuren hinnan.

Kun aikoinani tulin etsikonaikaani, Jeesus alkoi suunnata mielenkiintoani voimakkaasti itseensä. Pian halusin päästä niin lähelle häntä kuin suinkin. Jumala alkoi puhua minulle myös kuvien eli ns. ilmestysten tai näkyjen kautta. Oltuani uskossa muutaman kuukauden sain Jumalalta ilmestyksen, jossa näin itseni puhumassa tietyssä seurakunnassa, yleisön edessä. Näyssä Jeesus seisoi toisella puolellani. Koska olen varsin ujo ihminen, näky luonnollisesti herätti minussa vastarintaa. Uhosin, että Jumala tarvitsisi kottikärryt, jos hän aikoisi saada minut ihmisten eteen. Hän kuitenkin vastasi minulle rauhallisesti: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni.”

Vaikka pidinkin saamaani näkyä mielettömänä, suostuin silti vierailemaan sen osoittamassa paikassa. Käyntini jälkeen olin kuitenkin entistä vakuuttuneempi, ettei näky milloinkaan toteutuisi. Kieltäydyin menemästä sinne uudelleen. Esitin Jumalalle kuin ”pullon hengelle” kolme toivomusta siitä, mitä itse haluaisin seurakuntayhteydeltäni. Koska olin ollut uskossa vasta vähän aikaa, Jumala taipui ”vastasyntyneen” vaatimuksille ja ohjasi minut uskovien joukkoon, jossa kaikki esittämäni toiveet toteutuivat. Olin varsin ilahtunut asioiden saamasta käänteestä. Jo vajaan vuoden päästä jouduin kuitenkin myöntämään, että kaipasin uskonelämältäni muuta. Kun mieheni sitten menehtyi, aloin vakavissani miettiä, olisiko minun helpompi jatkaa elämääni muussa seurassa. Lopulta löysin itseni juuri sieltä, jonne Jumala oli minut alun perin halunnutkin. Hänellä oli ollut aikaa odotella, että päätyisin hänen ehdotukseensa itse. Myöhemmin olen pitänyt pieniä puheenvuorojakin yleisön edessä. Saamani ilmestys toteutui siis siltäkin osin. Herran antamat näyt ja ilmestykset saattavat joskus viipyä. Jos näky kuitenkin on Jumalasta, se varmasti toteutuu, eikä myöhästy. (Hab. 2:3)

Jumala piti päänsä myös kirjoittamistehtävän suhteen. Vaikka olinkin hylännyt ajatuksen jo kaksi kertaa, huhtikuussa 2014 hän toi eteeni jälleen uuden kehotuksen. Eräässä hengellisessä ohjelmassa korviini kantautui jo varsin tutuksi käynyt sanoma: ”Olet jättänyt kirjasi kirjoittamisen kesken. Jumala tahtoisi sinun jatkavan sitä.”

Vasta tällä kerralla pysähdyin kehotuksen äärelle kunnolla. Olin itse asiassa monet kerrat kiukutellut, miksi Jumala oli antanut minulle halun kirjoittaa, jos en kerran voinut sitä missään hyödyntää! Vasta nyt havahduin tilanteeseeni. Tahtoisiko Jumala sittenkin, että käyttäisin kirjoittamisharrastustani hänen valtakuntansa työssä? Olin vasta vähän aikaa sitten lopettanut internetsivujeni ylläpidon. Mieheni kuoltua aloin kokea julkisten nettisivujen ylläpitämisen liian raskaana, mistä syystä anoin Herralta niiden lopettamista. Sain tähän luvan alkuvuonna 2014. Koska elelin nyt yksikseni, aikaa kirjan kirjoittamiseenkin siis riittäisi. Aloin pyytää Jumalalta lisävahvistuksia. Ja Herra vastasi pyyntööni, vahvistaen minulle tahtonsa. Toukokuussa 2014 otin vihdoin kuuliaisuuden askeleen ja jatkoin sitä kirjoitusta, josta olin laatinut raakileen jo vuonna 2010.

Jumala tahto on, että saamiemme armolahjojen lisäksi käyttäisimme myös luonnonlahjojamme hänen valtakuntansa edistämisessä. Tänä päivänä monet lahjakkaat uskovat ovat kuitenkin ajautuneet maailman turuille ja teille, leveämmän leivän ja maallisen maineen perässä. Uskon kuitenkin, että luonnonlahjamme on annettu meille siksi, että käyttäisimme niitä Jumalan ylistykseksi ja kunniaksi sen jälkeen, kun olemme tulleet uskoon. Niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen. (Room. 6:19)

Miettiessäni omia tehtäviäni Jumalan valtakunnan työssä, koen usein riittämättömyyttä niiden uskovien rinnalla, jotka tekevät toisenlaista työtä Jumalan valtakunnassa. Aivan kuin vastauksena ajatuksiini, sain kerran sähköpostiini rohkaisevan uutiskirjeen, jossa sanottiin: ”Meistä itsestämme tuntuu, että tekomme ovat vain pisara meressä. Mutta kuitenkin ilman sitä pisaraa meri olisi pienempi. Monesti oletamme, ettei työmme näy missään ollessamme Herran elopelloilla, mutta Jumala näkee sen pisarankin meressä.”

Jotta jaksaisimme kylvää omalla peltotilkullamme rohkeasti ja nurisematta, muiden palstoihin vilkuilematta ja vastustusta säikähtämättä, on hyvä muistaa, että jonain päivänä saamme kiitoksen, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. (Room. 2:29)

Kirjoitukseni eivät yritäkään toimia kattavana new age-liikkeen, okkultismin tai muidenkaan eksytysten paljastuksena ja selityksenä. Väärien oppien kirjo on varsin laaja kokonaisuus, joiden täydellinen käsittely tai läpivalaisu olisi inhimillisesti katsoen mahdoton urakka. Siksi käsittelen lähinnä omia kokemuksiani new age-liikkeen, okkultismin ja uushenkisyyden parissa, joiden uskomuksissa olin kiinni liki 40-vuotiaaksi saakka. Tarkoitukseni on kertoa asiat sellaisina kuin ne ovat itselleni vastaan tulleet.

Tukena olen käyttänyt sellaisia raamatunkohtia, joiden kautta Jumala on puhutellut itseäni, koskien vanhaa okkulttista elämänkatsomustani tai muita käsittelemiäni aiheita. Olen saattanut sanalliseen muotoon sen, minkä koen Jumalan tahdoksi. Tällä tavoin seison omalta osaltani sillä tähystys- ja vartiopaikalla, johon Jumala on minut laittanut. (Jes. 21:8)

Kirjoitelmat, joita luet nyt, ovat Jumalan sitkeän kehotuksen tulosta ja koostettu pääosin 2015 valmistuneesta alkuperäisestä kirjastani. Samalla ne toimivat omana todistuspuheenvuoronani siitä, kuinka raamatun Jumala ja Jeesus Kristus on minua elämässäni kohdannut, kuljettanut ja opettanut.

...puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua... (Jer. 1:7)

© Sivustoillani (New age ja kristikunnan harhat ja Poimintoja Sanasta) olevat kuvat ovat omasta arkistostani. Niitä saa vapaasti kopioida omaan henkilökohtaiseen käyttöön.