Oma uskoontulotarinani

Niin kuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. (Hes. 34:12)

Oma tarinani Jeesuksen kanssa ja siitä, kuinka lopulta tulin uskoon, alkaa jo varhaislapsuudestani.

Taustaltani olen varsin tavanomaisesta ei-uskovasta perheestä, jossa kuuluttiin kirkkoon lähinnä nimellisesti. Muutaman pyhäkoulukerran lisäksi lapsuuteni ainoita kosketuskohtia kristillisyyteen oli naapurissa asuva helluntailaisperhe, oppimani iltarukous, koulun uskontotunnit ja kotoamme löytyvä lasten kristillinen kirjasarja, jota lueskelin mielelläni ja jonka opettavaisissa kertomuksissa esiintyi Jeesus. Kävin pyhäkoulussa hädin tuskin ”kääntymässä”. Se kuitenkin riitti siihen, että Jeesuksen kaltainen hyvä paimen ja lasten ystävä onnistui tekemään vaikutuksen ujoon, arkaan ja syrjäänvetäytyvään luonteeseeni. Alakouluiässä aloin lukea myös koulusta saamaani Gideonien taskuraamattua, alleviivaamalla ja ympyröimällä siitä ”tärkeitä” jakeita. Sen takakannessa oli tilaa omalle allekirjoitukselle. Siinä tunnustin uskoni ensimmäisen kerran, sekä haluni ottaa Jeesus vastaan omana henkilökohtaisena Vapahtajanani. Tämä tapahtui vuonna 1979, ollessani hieman alle 11-vuotias. Tuossa vaiheessa uskoni Jeesukseen pysytteli vielä hyvin lapsenomaisena. Vähänpä saatoin vielä silloin aavistaa, että Jeesus muistaisi tekemäni tunnustuksen vielä vuosikymmentenkin päästä.

Lapsuusajoiltani muistan myös ensimmäisen rukousvastaukseni. Tuohon aikaan suurvaltojen välillä elettiin melko kylmää aikakautta. Maiden suhteita puitiin uutisissa tuon tuostakin, mikä aiheutti sen, että pelkäsin kovasti ydinsodan syttymistä. Kun erään kerran olin jälleen peloissani uutisten vuoksi, itkin ja rukoilin Jumalaa, ettei hän sallisi sodan syttyä. Silloin päälleni laskettiin syvä rauhantunne. Oli kuin minut olisi kääritty pumpuliin. Ajatuksiini tulivat lempeät sanat: ”Ei tule sotaa”. Tämän jälkeen en muista pelänneeni sodan uhkaa enää toiste. Yläkouluiässä paras ystäväni oli kirkkoherran tytär, jonka ansiosta pääsin kurkistamaan myös pappilan ”sisäpiireihin”. Tässä vaiheessa luin jo vanhempieni vihkiraamattua, joka sisälsi sekä vanhan että uuden testamentin kirjat. En kuitenkaan puhunut uskonasioista muiden ihmisten kanssa, enkä edes ajatellut, että olisin voinut asian jonkun kanssa jakaa. Vielä rippikoulussakin olin Jeesuksesta kiinnostunut. Tuolloin sain myös lahjaksi oman raamatun.

Vaikka olinkin jo lapsena ja nuorena kuullut Jeesuksesta ja lukenut raamatunkin, niin murrosiässä käänsin hänelle selkäni ja ajauduin mukaan okkultismiin. Tämä siirtyminen lapsuus- ja nuoruusvuosien uskosta okkultismiin tapahtui varsin nopeasti.

Muutos tapahtui heti rippi- ja peruskoulun jälkeen. Tuolloin lähdin opiskelemaan erääseen kristilliseen oppikouluun. Huolimatta raamatullisesta arvopohjastaan ja kristityistä opettajistaan koulun oppilaskunta koostui pääosin tavallisten ”rahvaiden” perheiden ei-uskovista nuorista. Meno asuntolassa, jossa itsekin asuin, oli luonnollisesti sen mukaista, varsinkin ilta- ja yöaikaan, uskovien opettajien valvovien silmien ulkopuolella.

Ironista tai ei, juuri siellä tutustuin okkultismiin ensimmäistä kertaa. Tutustuminen henkimaailman asioihin tapahtui, kun muutama luokkamme oppilas sai päähänsä kokeilla spiritismiä oppilasasuntolassamme. Illan hämärtyessä meno asuntolassa muistuttikin jo enemmän Harry Potterin ”Tylypahkan taikakoulua” kuin kristillistä sisäoppilaitosta. Pelin jatkuessa kiinnostuin paranormaalista istunnosta itsekin. Lopulta pyysin päästä mukaan. Koska kuitenkin hieman epäröin, mitä istunnossa oikein tulisi tapahtumaan, tulin ennen lähtöä rukoilleeksi Jumalaa, jotta hän ”pitäisi henget kurissa”. Pelin alkaessa tunsin odottavaa jännitystä. Istuimme ja odotimme vastausta kysymykseen, jonka olimme esittäneet. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Vaikka pelin johtaja toisti kysymykset uudelleen, henget eivät pihahtaneetkaan. Vähitellen pelaajien ilmeet alkoivat hölmistyä. Sitten alkoi kiivas röykytys.

Osallistujien mukaan vastausten saaminen tyrehtyi siihen, kun minä olin ilmestynyt paikalle. Muut penäsivät, olinko salakuljettanut istuntoon ristin tai muuta ”uskonnollista rekvisiittaa”, joka ”esti henkien toimimisen”. Enpä totisesti uskaltanut myöntää tulistuneille kanssapelaajilleni, mitä olin tehnyt juuri ennen istuntoon tulemista! Raamatun mukaan kaikki enkelit, vallat ja voimat on alistettu Jeesuksen Kristuksen alle. (1. Piet. 3:22) Jumala siis todellakin näytti valtansa ja piti henget kurissa, juuri niin kuin olin häneltä pyytänytkin.

Vielä tuolloin Jumala antoi armon käydä oikeudesta ja varjeli minut yliluonnollisilta kokemuksilta, vaikka olinkin tehnyt väärän valinnan ja osallistunut okkulttiseen peliin. Synnin seuraamuksilta en kuitenkaan välttynyt; houkutus paranormaaleihin asioihin oli nyt kylvetty ja luste sydämessäni alkanut itää.

Kun ”pikajuna Tylypahkaan” oli startannut ja lähtenyt asemalaiturilta, kiinnostukseni yliluonnollisuuteen alkoi nopeassa tahdissa nousta. Siitäkin huolimatta, että kaikki alkoi varsin viattomalta vaikuttaneesta ja jopa epäonnistuneesta spiritismi-istunnosta. Vanha sanaparsi kertookin, että ojentaessamme pahalle pikkusormen, se vie lopulta koko kätemme. On mahdotonta pysyä kiinni terveessä uskossa, jos kuljemme toinen käsi Kristuksen kädessä ja toinen käsi sielunvihollisen ”sorkassa”. Jos väitämme olevamme Jeesukseen Kristukseen uskovia, emme voi samanaikaisesti kulkea Beliarin opeissa ja kysyä myös vainaja- tai tietäjähengiltä. (5. Moos. 18:11). Sillä miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar...? (2. Kor. 5:15) Jumalan tahto on, että pysymme siinä opissa, jonka olemme raamatusta oppineet, ja että antaudumme Kristukselle kokosydämisesti. Raamattu tekee selväksi, että Jumalan kanssa emme voi olla kahden tien kulkijoita, sillä Jumala tuntee vain yhden tien, joka on Jeesus-tie. Joko olemme tai emme ole hänen kanssaan. (Luuk. 11:23) Raamattuakaan emme voi käyttää keppihevosena, josta voisimme poimia omaan pirtaamme sopivat asiat ja hyljätä muut. Tämän kaltainen ”rusinat pullasta”-teologia voi pahimmassa tapauksessa johtaa harjoittajansa jopa pelastuksen ulkopuolelle.

Kun ensimmäinen kokeiluni okkultismin parissa oli ohi, mukaan alkoi tulla pian muutakin kokeilun- ja muutoksenhalua. Päihdekokeilut, kylänraitilla luuhailu ja ”kaikkinainen paha meno” vetivät muutamia luokkamme oppilaita mukaansa. Tähän yökyöpeleitten ryhmään myös minä liityin. Opettajien mukaan luokkamme olikin pahin, mitä koulu oli koko historiansa aikana joutunut kokemaan.

Viimein eräs opettajista puuttui asioihin ja kertoi oman jyrkän kantansa nykynuorison moraalin puutteesta. Hänen karkeakielinen kannanottonsa sai mieleni kuohahtamaan. Koska hän kristittynä henkilönä edusti minulle myös Jumalaa, suutuin samassa rytäkässä myös Jeesukselle. Tapauksen johdosta uskovien mielipiteet alkoivat ärsyttää minua. Myös asenteeni raamattuun alkoi muuttua. Aloin pitää kumpaakin vanhanaikaisina ja takapajuisina. Ajattelin, että jos uskovat olisivat tämän kaltaisia ”ihmisvihaajia”, en varmasti haluaisi olla missään tekemisissä sellaisen ihmisryhmän kanssa. Tämän mielipiteeni kerroin myös Jumalalle.

Raamattu ei suotta kehota uskovia käyttäytymään evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. (Fil. 1:27) Vaikka julistaisimme ihmisille täyttä totuuttakin, mutta sorrumme samalla asiattomuuksiin, voimme pelkällä huonolla käytöksellämme muuttaa ilosanoman kirosanomaksi. Uskovina meidän tulisikin oppia vaeltamaan maailmassa Kristuksen ”tuoksuna”.  Liian usein toimimme kuitenkin löyhkänä, vetäen lokaan myös Jumalan nimen, oman väärän käytöksemme vuoksi. Sillä ”teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa”, niinkuin kirjoitettu on. (Room. 2:24) Koska emme kuitenkaan voi ”yleismaailmallisen rakkauden” nimissä tai edes ihmisten loukkaantumisen pelossa tinkiä raamatun totuuden julkituomisesta, meidän uskovien tulisikin miettiä, kuinka voisimme kertoa totuutta hieman rakkaudellisemmin. Siksi jokaisen uudestisyntyneen uskovan tulisi suostua Jumalan muutostyöhön ja sallia Pyhän Hengen kasvattaa meissä rakkautta, itsehillintää ja muuta Hengen hedelmää, jotta emme omalla hiomattomuudellamme karkottaisi ketään pois Jeesuksen rakkauden luota.

Juuri niin kuitenkin kävi itselleni. Petyin Jeesukseen yhden ainoan kristityn vuoksi, joka ei mielestäni osannut valita sanojaan hyvin. Kiukku jäi kytemään nuoreen, kypsymättömään mieleeni siinä määrin, etten päässyt suuttumuksestani yli. Sen seurauksena kristinuskoon ja Jeesukseen liittyneet ihanteeni alkoivat hitaasti luhistua. Lopulta koitti päivä, jolloin tein tietoisen valinnan luopua Jeesuksesta kokonaan. Sinä päivänä ilmoitin Jumalalle, etten enää haluaisi lukea raamattua. Käänsin Jeesukselle ja kristinuskolle selkäni tietoisesti. Korvikkeeksi aloin penkoa new age-oppeja, joiden käsitykset vaikuttivatkin paljon kristinuskoa vapaamielisemmiltä. Ne miellyttivät kaltaistani nuorta, murrosvaiheessa elävää, seurustelevaa teinityttöä paljon enemmän kuin kristinuskon dogmit. Pian raamattu muuttui silmissäni pelkäksi muinaisjäännökseksi.

Vielä alkuvaiheessa Jumala yritti saada minua kääntymään takaisin. Eräänä päivänä löysin asuintaloni pihamaalta vihkosen, joka sisälsi Johanneksen evankeliumin. Hieman ihmetellen poimin kirjasen talteen. Muistot Jeesuksesta ja raamatun parissa vietetystä ajasta tulvahtivat hetkeksi mieleeni. Selattuani vihkosta hetkisen, kohautin kuitenkin olkapäitäni, siirsin sen sivuun ja totesin: ”Ei ole minun juttuni”. Tällä tavoin torjuin vähitellen kaikki Jeesuksen ja kristinuskoon liittyvät asiat pois mielestäni.

Koska Jumala on antanut ihmisille valinnan vapauden, eikä pakota meitä mihinkään, lopulta hän salli minunkin luisua okkultismin maailmoihin kokonaan. Uskoin kyllä edelleen Jeesuksen olemassaoloon, enkä voinut sitä koskaan kieltää tai unohtaa, koko pitkän new age-"urani” aikanakaan. Toisinaan jopa rukoilin hänen nimessään. Joskus hän myös vastasi. Vaikka hänet vaikeina aikoina välillä muistinkin, en kuitenkaan halunnut häntä enää seurata. Saatuni rukousvastauksen unohdin hänet uudelleen ja jatkoin jälleen okkultismin parissa.

Murrosiässä tapahtunut ufohavainto vain pönkitti uutta suunnanmuutostani ja sai minut innostumaan okkultismista entistäkin enemmän. Jeesuksen ja kristinuskon sijaan mielenkiintoni alkoi vetää suuriin ja tuntemattomiin, universaaleihin asioihin, henkimaailmaan, elämän tarkoitusta pohtiviin opetuksiin, henkiseen kasvuun, avaruusolentoihin ja muihin paranormaaleihin ilmiöihin. Raamatulliset Jeesus-elokuvat, joita olin nuoruudessani katsellut mielelläni, vaihtuivat kuin huomaamatta yliluonnollisista asioista kertoviin tv-ohjelmiin ja kauhufilmeihin.

Vaikka Jeesuksen nimeä käytetään paljon myös new age-liikkeessä, sen opetukset hänestä kuljeksivat varsin kaukana kristinuskon totuudesta. Tämä johti siihen, että raamatun totuus alkoi nopeasti hämärtyä mielessäni ja uskomukseni sekoittua yhteen okkultismin kanssa. Lopulta okkultismi voitti huomioni kokonaan. Kyseistä erämaataivalta new age-aatteen parissa kesti yli parikymmentä vuotta.

Luopumukseeni liittyen muistan erään erikoisen unen, jonka näin teinivuosinani ennen okkultismiin lähtemistäni. Tässä unessa esiintyi mies, jonka miellän Jeesukseksi. Olimme yhdessä jonkinlaisessa rakennuksessa. Kuljimme kaarevia portaita ylöspäin. Portaikkoa reunusti valtaisa, lattiasta kattoon ulottuva ikkuna. Ikkunan takana avautui kuivan autiomaan kaltainen näkymä. Muistan kyseisen karun maiseman kiinnittäneen unessa erityistä huomiotani. Unessa Jeesukseksi tulkitsemani mies sanoi minulle jotain. Erikoista oli, etten kuitenkaan kuullut hänen sanojaan. Vasta myöhemmin olen ajatellut unen olleen ennakkokuva siitä, kuinka minulle tulisi tapahtumaan, jos en kuuntelisi Jumalaa. Uni tuntui varoittavan minua edessäni odottavasta pitkästä, kuivasta erämaajaksosta, jos lähden valitsemalleni tielle. Psalmien kirjassa sanotaankin, kuinka vain niskoittelijat asuvat kuivassa maassa. (Ps. 68:7) Myös Jeremian kirjassa puhutaan erämaasta. Siellä Herra kutsuu kirotuksi sitä, joka turvaa ihmisiin, tekee heistä ”käsivartensa”; auttajansa ja pelastajansa, ja jonka sydän luopuu Herrasta. Raamattu sanoo: Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa. (Jer. 17:6)

Kaikesta huolimatta lähdin mieron tielle. Seuraukset olivat sen mukaiset. New age-vuosieni aikana tein monia huonoja valintoja, vääriä ratkaisuja ja ajauduin monenlaisiin asioihin, joista jouduin kärsimään. Israelin kansan kurituksesta, kääntymyksestä ja armahduksesta kirjoitetut sanat Hoosean kirjassa kuvastavat hyvin oman elämäni erämaa-aikaa. Myös okkultistin tieni oli yhtä ”orjantappuroilla aidattu ja muurilla muurattu kuin muinaisilla israelilaisilla, niin etten kyennyt löytämään polkuja”. Sentähden, katso, minä taivuttelen hänet, kuljetan hänet erämaahan ja viihdyttelen häntä... ja hän on oleva siellä kuuliainen niinkuin nuoruutensa päivinä...(Hoos. 2:6, 14-15)

Kutsu takaisin Jeesuksen luokse koitti kuitenkin vasta pitkän ajan kuluttua keski-iässä. Projekti takaisin palauttamisekseni alkoi toden teolla syksyllä 2009. Tällöin Jumala päätti, että olisi aika ruveta saattamaan new age-elämänkatsomukseen eksynyttä kadonnutta lammasta takaisin kotilaitumelle. Hän ryhtyi käännyttämään minua hitaasti mutta varmasti kohti Jeesusta, takaisin sille tielle, jolta olin kääntynyt pois nuoruudessani. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. (Hes. 34:16) Tämän hän teki, ravistelemalla uushenkistä uskomusjärjestelmääni, jonka olin omaksunut, tuomalla eteeni kristillisiä näkökulmia niihin oppeihin, joihin olin langennut. Tästä alkoivat etsikonvuoteni, joiden aikana palasin jälleen vanhan rippiraamattuni ääreen.

Ollessani vielä mukana new age-liikkeen opeissa, en ollut paljoakaan kiinnostunut uskomusteni taustoista, niiden perustajista tai liikkeen alkujuurista. Olin ”vain ottanut vastaan” sen, mitä eri opettajat luennoillaan tai kirjoissaan väittivät. Olin antautunut virran vietäväksi ja sallinut kaiken eteeni tulevan informaation imeytyä uskomusmaailmaani, mitään juurikaan kritisoimatta tai penkomatta. Vasta Jumalan aloittama käännytystyö minussa muutti suhtautumis- ja ajattelutapaani.

Aloin törmätä elämäntarinoihin, joissa entiset okkultistit ja henkiset etsijät kertoivat luopuneensa new age- ja uushenkisistä uskomuksistaan. Tilalle he kertoivat saaneensa kokonaan uudenlaisen elämän Jeesuksen kanssa. Nämä henkilöt tunsivat sekä new age-liikkeen että raamatun näkökulman moniin asioihin, joissa itsekin olin mukana. Eteeni alkoi tulla kokonaan uusia näkemyksiä asioista, joissa kahlasin kaulaani myöten. Vähitellen mieleni alkoi ottaa etäisyyttä siihen ideologiaan, jonka yliotteessa olin vuosikymmeniä ollut. Tuntui kuin Jumala olisi päättänyt ”murskata pään jumalattoman huoneesta ja paljastaa perustukset kaulan tasalle” totaalisesti. (Hab. 3:13)

Aluksi olin hyvin hämmästynyt, jopa vähän huvittunutkin, kuunnellessani näitä entisiä rajatiedon kulkijoita, jotka olivat kokeneet ja nähneet monia samankaltaisia asioita kuin minäkin, monet heistä paljon enemmänkin. Jeesuksen ilmestyttyä heidän koko uskomusjärjestelmänsä oli kuitenkin kääntynyt ylösalaisin; heistä olikin tullut Herraan Jeesukseen uskovia, tunnustavia ja uudestisyntyneitä kristittyjä.

Uskoontulotarinat saivat minut hämmennyksiin. Okkultismin mukaan ihmisen tietoinen kasvunpolku nimittäin alkaa vasta sitten, kun hän oivaltaa, ettei hän tarvitse elämäänsä tai taivaaseen päästäkseen mitään ”pelastajaa” ja ”syntien sovittajaa”. Jokainen kun on oman itsensä herra ja valintojensa summa. Tämän kaltaiseen okkulttiseen ajatustapaani tottuneena pidin kristinuskoon hurahtaneita entisiä rajatiedon kulkijoita enemmänkin ”taantuneina” kuin kääntyneinä.

Koska new age-liikkeen opetuksissa, niin kuin monissa muissakin eksytyksissä ja harhaopeissa, hyödynnetään avoimesti myös Jeesuksen nimeä, opetuksia ja muita raamatunkohtia, palaneen käryä on usein vaikea havaita. Mutta voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan, puvun häneltä palamatta? (Snl. 6:27)

Vasta Jumalan aloittaman muutostyön, uskovien muutoskertomusten ja omakohtaisen raamatun tutkimisen myötä aloin pikkuhiljaa havaita uushenkisyydestä nousevaa palaneen katkua. Huomasin, kuinka new age-liikkeen käyttämät, hengellisiltä kuulostavat siteeraukset raamatusta ja Jeesuksen elämästä riitelivät raamatun oman kokonaisilmoituksen kanssa. Lopulta tajusin nielaisseeni viekkaasti sommiteltuja taruja; okkultismin pajunköyden. Olin langennut uskomaan juuri sitä muunneltua totuutta, josta Jumalan sana meitä nimenomaan varoittaa. Niin kuin Genesiksen käärme kavaluudellaan petti Eevan, se oli onnistunut pettämään myös minut ja saanut mieleni turmeltumaan pois siitä vilpittömyydestä ja puhtaudesta, jota olin lapsuudessani ja nuoruudessani tuntenut Kristusta kohtaan, ja omaksumaan tilalle okkultismin kehittelemän ”toisen Jeesuksen, toisen hengen ja toisen evankeliumin”. (2. Kor. 11:3-4)

Toisin kuin kristinuskossa opetetaan, okkultismin mukaan luomakuntaa, ihmistä ja maailmankaikkeutta ei hallitse ja johda suvereeni, persoonallinen Jumala. Okkultismissa ja new age-henkisyydessä Jumalan ”virkaa” toimittavat erilaiset olennot, energiat, värähtelyt ja lainalaisuudet universumissa.

Yksi merkittävimmistä lainalaisuuksista on karmaksikin kutsuttu syyn ja seurauksen laki. Karman lain mukaan sitä hyvää tai pahaa, mitä elämässämme kylvämme, myöskin niitämme. Pintapuolisesti tarkasteltuna syyn ja seurauksen laki saattaa äkkiseltään kuulostaa jopa raamatulliselta.

Okkultismissa syyllä ja seurauksella viitataan kuitenkin aina fyysisen elämän aikana tehtyjen tekojen summaan, joka seuraa ihmistä ”seuraaviin maanpäällisiin elämiin”. Tätä prosessia nimitetään jälleensyntymiseksi eli reinkarnaatioksi. Kyseisen opin mukaan sielu kehollistuisi yhä uudelleen uuteen ruumiiseen ja elämään, kunnes se lopulta vapautuisi karmasta ja jälleensyntymisten pyörästä henkilökohtaisen ”valaistumisen” kautta. Näin vapautunut sielu sulautuisi lopulta kaikkeuden korkeimmaksi voimaksi kutsuttuun kosmiseen jumaluuteen. Okkulttisissa opetuksissa Jeesustakin pidetään vain yhtenä lukuisista reinkarnaatiokiertonsa päättäneistä, valaistumisen ja ylösnousemuksen saavuttaneista mestareista, jonka kaltaiseksi jokainen okkultisti uskoo kerran tulevansa.

Tämän kaltaisella syyllä ja seurauksella, jota opetetaan uushenkisen new age-liikkeen parissa ja joka nivoutuu kiinteästi jälleensyntymisoppiin, ei selkeästikään ole mitään tekemistä kristinuskon ja raamatun Jeesuksen kanssa.

Lisävahvistusta näille reinkarnaatio- ja karmanopeille saadaankin usein kanavoimalla ja konsultoimalla henkimaailman eri olentoja, jotka lisäävät vettä myllyyn, vakuuttaen ihmisten olevan jälleensyntymisten kautta kehittyviä henkiolentoja. Toiset luotsaavat uskomustensa tueksi ihmismielen omia lokeroita, muun muassa menneisyyteen suunnattujen mielikuvamatkojen avulla, joiden kautta saatavia ”muistoja” moni pitää täysin aitoina.

New age-liikkeessä vallitseva vääristynyt kuva Jumalasta selittänee suurelta osin sen, miksi karman- ja jälleensyntymisopit ovat saavuttaneet siellä niin suuren suosion.

Uushenkisyydessä korkein jumaluus käsitetään ”värähteleväksi rakkauden, voiman ja viisauden kolminaisuudeksi”. Kyseisen kosmisen tietoisuuden ja jumaluuden uskotaan ilmenevän niin meissä, eläinkunnassa, luonnossa kuin koko universumissakin. Koska tämä universaali rakkaus ei okkultismin mukaan tuomitse ketään tai mitään, Jumalan tuomion ja rangaistuksen ovat korvanneet uskomukset jälleensyntymisten ja karman ”korjaavasta ja sovittavasta työstä”. Tuonpuoleisessa odottavan kadotuksen sijaan väärintekijöiden uskotaan kärsivän enemmän tai vähemmän helvetillisiä maanpäällisiä elämiä, riippuen yksilön aikaisempien elämien suoritustasosta. Maan päällä ihmisen kasvattajina toimivat erilaiset elämän tapahtumat ja ihmiset. Niiden lisäksi uskotaan lukuisiin henkimaailmasta vaikuttaviin olentoihin ja maailmankaikkeuden lainalaisuuksiin. Näiden uskotaan vaikuttavan niin yksilöiden, eläinten kuin planeettojenkin kohtaloihin. Koska kenestäkään ei kehkeydy ”mestariolentoa” hetkessä, maanpäällisiä elämiä uskotaan tarvittavan jopa tuhansia.

Tämän kaltaisiin reinkarnaatio- ja karmanoppeihin aloin lopulta itsekin uskoa, ajauduttuani okkultismiin ja uushenkiseen maailmankatsomukseen. Vaikka en järin ilahtunutkaan ajatuksesta, jonka mukaan joutuisin syntymään yhä uudelleen, monen muun henkisen etsijän lailla uskoin löytäneeni niistä vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, kuten ihmisten välillä vallitseviin suuriin eroihin; hyvyyteen ja pahuuteen, suvaitsevaisuuteen ja suvaitsemattomuuteen, kehittyneisyyteen ja kehittymättömyyteen. Uskoin erojen selittyvän ”henkisellä evoluutiolla”.

Okkulttisen ajattelutavan omaksuminen vieroitti minut raamatun totuudesta tehokkaasti. Tämä ”haureus”, jollaiseksi Jumala totuudestaan ja sanastaan luopumista kutsuu, sai minut syöksymään yhä pidemmälle syvyyteen, kohti pimeyden synkeitä kuiluja. Pian reinkarnaatio- ja karmanopit nieltyäni oli entistä luonnollisempaa ryhtyä uskomaan, ettei mitään kadotustakaan voisi olla olemassa. Helvetin sulkeminen uskomusmaailmani ulkopuolelle huojensikin oloani nopeasti. Muistan tunteneeni ”oivalluksestani” jopa kopeutta raamatun Jumalan edessä. Vähänpä tuolloin ymmärsin, että kokemani helpotuksen ja ylpeyden tunne oli pelkkää haureuden hengen eksytystä. (Hoos. 4:12) Koska olin uudestisyntymätön, en ”luonnollisena” ihmisenä voinut vastaanottaa Jumalan Hengestä lähtevää raamatun totuutta. Näin kristinuskosta tuli minulle hullutusta, jota en edes voinut ymmärtää ilman Jumalan Pyhää Henkeä. (1. Kor. 2:14)

Vasta etsikonaikana, tartuttuani raamattuun uudelleen, aloin huomata, ettei Jumalan sana opeta missään kohtaa pakanallisesta karmanopista tai jälleensyntymisestä, jossa tekomme seuraisivat meitä ”uuteen maanpäälliseen elämään”. Pyrkiessään perustelemaan syyn ja seurauksen oppiaan raamatulla, okkultistit vetoavat toisinaan Galatalaiskirjeestä löytyvään kohtaan. Tosiasiassa nämä jakeet puhuvat lihaan tai Henkeen kylvämisestä. Siinä Paavali varoittaa meitä sanoen: Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. (Gal. 6:7-8). Paavali siis opettaa meitä kuolettamaan lihalliset tekomme Jumalan Pyhän Hengen avulla, johon hän kyseisessä kohdassa, kuten myös Roomalaiskirjeessä viittaa. (Room. 8:13) Vaikka okkultistit muuta väittävätkin, reinkarnaatio- ja karmanopeille ei raamatusta ja kristinuskosta tukea löydy. Molemmat käsitteet on omaksuttu new age-liikkeeseen idän uskonnoista. Raamatun opetuksen mukaan elämme maan päällä yhden kerran, jonka jälkeen tulee tuomio. (Hepr. 9:27-28) Vapautus synnin ja kuoleman laista on saatavissa ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. (Room. 8:2)

Vaikka uushenkisen liikkeen oma mielipide maailmankaikkeuden korkeimman jumaluuden olemuksesta on varsin selkeä ja laajasti määritelty, kristinuskolla ei heidän mielestään ole valtaa tai oikeutta määritellä Jumalaa tietynlaiseksi, niin kuin raamatussa on tehty. Okkultismin mukaan mikään nimike ei ole ”riittävän arvokas” kuvaamaan universumissa värähtelevää korkeampaa jumaluutta, joka okkultismissa on ”kaikkien nimien, käsitteiden ja määritelmien ulottumattomissa”.

Raamatun mukaan meille kuitenkin on kerrottu nimi, jota meidän tulee huutaa avuksemme ja jonka kautta ainoastaan voimme pelastua Jumalan tulevilta tuomioilta ja kadotukselta. Tämä nimi on Jeesus Kristus. Raamattu sanoo: Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman. (Ap.t. 4:12) Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Room. 10:13)

Vaikka korkeimmasta jumaluudesta puhutaan okkultismissa aina hyvin kunnioittavasti, aloin lopultakin ihmetellä, miksei tämä ”värähtelevä rakkaus” koskaan osoittanut olemassaoloaan, rakkauttaan tai kiinnostustaan konkreettisesti pientä ihmistä, kuten minua kohtaan.

Vasta uskoon tultuani ymmärsin, ettei Jumalan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan ilmene persoonattomana värähtelynä maailmankaikkeudessa, vaan siinä, että hän lähetti maailmaan konkreettisen persoonan, oman Poikansa, meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:9-10) Jeesuksesta näemme sen, minkälainen universumin todellinen valtias, Kaikkivaltias Isä Jumala itse on. Joka tuntee ja on nähnyt Jeesuksen, tuntee ja on nähnyt Isän. (Joh. 14:7-9) Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18) Tämä raamatusta löytyvä pelastussanoma on tarkoitettu koko ihmiskunnalle, myös karman kourissa pyöriville okkultisteille. Pitämällä Jumalaa persoonattomana, nimettömänä värähtelynä maailmankaikkeudessa ja raamatun ilmoitusta valheena, okkultisti tukitsee korvansa siltä totuudelta, jota hän itse asiassa juuri etsii.

Jälleensyntymiseen ja karmanoppiin uskovat ihmiset luulevatkin tehneensä ”liiton kuoleman ja tuonelan kanssa”. Tosiasiassa okkultismiin uskovat ihmiset ovat ottaneet turvakseen valheen ja piiloutuneet petokseen. Heille Herra sanoo: Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois, ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niin kuin tulva, niin se teidät maahan tallaa. (Jes. 28:15-18) …Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman. Ainoastaan Herrassa – niin pitää minusta sanottaman – on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan. (Jes. 45:23-24) Yhä useammat ihmiset vaeltavatkin Kristuksen ristin vihollisena tänä päivänä. (Fil. 3:18-19) Herran Jeesuksen sijaan he kunnioittavat ja korottavat epäjumalia ja jopa itseään. Näin tehdessään he hylkäävät todellisen armonantajansa. (Joona 2:9)

Raamatussa Herra sanoo: Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan, minä olen kutsunut koolle kaikki sen joukot. (Jes. 45:12) Olemme kaikki hänen kättensä tekoa. New age-liikkeen väite siitä, että kaikki ihmiset olisivat myös Jumalan lapsia, on kuitenkin virheellinen, sillä Jumalan lapseksi voidaan tulla ainoastaan uudestisyntymän kautta. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. (Room. 8:14) Vastaanotettuamme Jeesuksen omaan elämäämme, saamme sisimpäämme lahjaksi Isän ja Kristuksen Hengen; Pyhän Hengen. Siitä lähtien Herran Henki kuljettaa ja opettaa meitä uskontiellämme, ja saamme Jeesuksen tavoin kutsua Jumalaa Isäksemme. (Gal. 4:6) Tähän evankeliumiin enkelitkin halajavat katsahtaa. (1. Piet. 1:12)

New age-liikkeessä palvotulla värähtelevällä jumaluudella ei ole olemusta, jonka kanssa ihminen voisi saada henkilökohtaista suhdetta. Siksi ”yhteys jumalaan” ymmärretään okkultismissa usein omien ponnistelujen kautta saaduksi kokemukseksi tai oman sisäisen jumaluuden löytymiseksi. Tämä kokemus voi olla vaikkapa ylimaallisen rakkauden tai yhteensulautumisen tunnetta universumin kanssa, joka sitten tulkitaan yhteydeksi jumalan kanssa. Elämys saadaan usein muuntuneen tajunnantilan seurauksena, johon on päästy okkulttisten harjoitusten ja tekniikoitten, kuten meditaation kautta. Huolimatta lukuisista tämän kaltaisista henkisistä harjoitteista, joita itsekin new age-vuosinani tein, konkreettinen yhteys korkeimpaan jumaluuteen loisti poissaolollaan.

Toisin kuin monissa pakanauskomuksissa uskotaan, raamatun mukaan Jumala ei ole koskaan puhunut ihmisille salassa, eikä kehottanut etsimään itseään tyhjyydestä. (Jes. 45:19) Hän on käyskennellyt ja puhunut luomansa ihmisen kanssa paratiisiajoista lähtien. (1. Moos. 3:8) Sen sijaan monet epäjumalat, joita ihmiset ympäri maailman vielä tänäkin päivänä palvovat, voidaan ”nostaa olalle, kantaa ja asettaa paikalleen” niin kuin jo raamatun aikoina. Sen kaltainen jumala seisoo, eikä liikahdakaan paikaltansa. Sitä huudetaan avuksi, mutta se ei vastaa, eikä se pelasta hädästä. (Jes. 46:7) Päinvastoin kuin nämä kuolleet epäjumalat, raamatun Jumala on aina lähestynyt ihmistä ja ilmaissut itsensä ihmiskunnalle oma-aloitteisesti, …jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskelmille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään; minä olen Herra, eikä toista ole… (Jes. 45:6) Sen sijaan, että meidän tarvitsisi kanniskella häntä, hän on itse luvannut kantaa meitä.

Kristinuskon opettama henkilökohtainen suhde ja yhteys Jumalan kanssa, Jeesuksen Kristuksen sovintoveren ja Pyhän Hengen kautta, onkin uudestisyntyneen uskovan koko elämän ydin. Juuri tämä okkultismista puuttuva läheisyys ja suhde Jumalaan ja Jeesukseen oli se tekijä, joka lopulta herätti oman kiinnostukseni ja jopa mustasukkaisuuteni, niin Jumalaa kuin kristittyjäkin kohtaan, kuunnellessani uskovia. Huolimatta siitä, että olin murrosiän puuskassa kääntänyt kristinuskolle ja Jeesukselle selkäni, Jeesuksen nimi alkoi jälleen herättää minussa tunteita.

Syy siihen, kuinka saatoin selvitä niin monesta harhan vuodesta ilman, etten hukkunut new age-uskomuksiini lopullisesti, löytynee lapsuus- ja nuoruusvuosina tapahtuneesta Jumalan sanan kylvöstä ja uskosta. Koska olin jo lapsuudessani sekä alakoulu- ja murrosiässä tutustunut Jeesukseen, Jumala ei sallinut nuoruudessa syttyneen kipinän sammua iäksi, vaikka se murrosiässä hiipuikin niin, että käänsin hänelle selkäni vuosikymmeniksi. Nuoruudessa saatu kylvö piti pääni kuitenkin vedenpinnan yläpuolella juuri sen verran, etteivät okkultismin opit onnistuneet hukuttamaan minua tyystin. Vaikka väärät valintani ja selkäni kääntäminen kristinuskon totuudelle teini-iässä johtivatkin siihen, että Jeesus lopulta ”kätki minulta kasvonsa” kokonaan, uskoon tultuani ymmärsin, että hän oli kaikesta huolimatta seurannut elämääni taustalta, estäen minua eksymästä itsestään lopullisesti. Jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena. (2. Tim. 2:13) Tämän raamatun lupauksen mukaisesti Jeesuksen ote oli pitänyt minustakin kiinni läpi halki harhan vuosikymmenten. Tultuani viimein etsikonaikaani 40 ikävuoden vaiheilla, tietoisuus siitä, että Jeesuskin oli nähnyt elämäni edesottamukset ja harhapolut, synnytti minussa myös tervettä häpeää, joka aikaansai Jumalan mielen mukaisen parannuksen.

Jumalan vaikutusta ja varjelusta lienee ollut sekin, etten koskaan saanut okkultismista ja uushenkisyydestä irti kaikkea sitä, mitä olin siltä odottanut ja halunnut. Tyhjiin rauenneet odotukset ja toistuvat pettymykset johtivat lopulta turhautumiseen koko new age-ideologian suhteen. Aloin kyseenalaistamaan koko uushenkistä elämänkatsomusta, jonka opit, harjoitukset ja uskomukset eivät olleet tuoneet elämääni merkittäviä muutoksia ja parannuksia, niin kuin olin toivonut. Tämä seikka ajoi minut totuus-kriisiin. Monen vaiheen jälkeen siirsin lopulta kaikki okkulttiset harrastukseni ja kirjani sivuun. Niiden sijaan ryhdyin tutkimaan ja vertailemaan new age-liikkeen opetuksia raamatun sanan kanssa.

Vähitellen Jeesuksen persoona alkoi vetää minua yhä enemmän puoleensa. Tunnistamaton kaipuu lapsuudessani tuntemaa hyvää paimenta kohtaan alkoi jälleen kyteä sisimmässäni. Vaikka en sitä vielä ymmärtänytkään, Jumalan Pyhä Henki teki minussa jo omaa sitkeää muutostyötään. Koska erilaiset henkimaailman olennot, paranormaalit ilmiöt, henkiset harjoitukset ja väärät opit olivat vallanneet mielenkiintoni ja syrjäyttäneet Jeesukselle kuuluvan paikan sydämessäni vuosikymmeniksi, Jumalan oli kuitenkin raivattava okkultismin pistävät orjantappurat ja vaivaavat ohdakkeet ensin pois, ennen kuin hän saattoi taluttaa minut Jeesus-tielle.

Totuudenetsintäni päättyi uudestisyntymiseen heinäkuussa 2012. Ja minä teen liittoni sinun kanssasi, ja sinä tulet tietämään, että minä olen Herra. Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet; sanoo Herra, Herra. (Hes. 16:62-63) Tämän uudestisyntymän ”peson” sain muutaman vuoden tiiviin totuuden etsimisen jälkeen.  (Tiit. 3:4-7)

Tuona aikana etsin raamatun Jumalaa tosissani. Halusin löytää totuuden koko sielustani ja mielestäni. Vaikka olinkin lukenut raamatun läpi jo nuoruudessani, nyt päätin kahlata sen uudelleen läpi, kannesta kanteen. Ahmin raamattua päivittäin ja merkitsin erityisesti niitä kohtia, jotka kertoivat siitä, minkälainen Israelin Jumala oli, mitä hän oli historian saatossa tehnyt ja puhunut. Halusin oppia tuntemaan hänet niin hyvin kuin suinkin. Halusin tietää hänestä aivan kaiken. Yllätyin, kun aloin huomata vanha testamentissa olevat yhtäläisyydet uuden testamentin ja Jeesuksen välillä. Vähitellen ymmärsin yhden ja saman Herran esiintyvän kaikissa raamatun kirjoituksissa. Pian kirjojen tapahtumat tempasivat minut mukaansa yhä tiiviimmin. Pian halusin olla itsekin kuin Daavid, Mooses tai Jeremia ja päästä yhtä lähelle Jumalaa.

Aivan etsikonaikani loppuvaiheessa aloin kuitenkin epäillä, olinko sittenkään mikään ”uudestisyntynyt” kristitty. Vaikka olin jo tuossa vaiheessa lukenut raamattuni läpi, tiesin uskovani Jeesukseen, olin lähentynyt suhteessani Jumalan kanssa, oppinut puhumaan hänelle asioitani rukouksessa ja jopa havainnut hänen vastaavan minulle, uudestisyntymän kysymyksestä en ollut lainkaan varma. Myös tarve seurakuntayhteyteen puuttui. Olin täysin tyytyväinen ”sohva-kristityn” elämääni raamatun, kristillisten tv-ohjelmien ja hengellisten kirjojen parissa. Pohjimmiltani en edes kokenut kuuluvani niihin, jotka ylistivät Jumalaa toisten uskovien seurassa. Itse asiassa minua jopa huvitti, ajatellessani itseäni sellaisessa tilanteessa. Katselin kyllä mielelläni ohjelmia, joissa ylistettiin ja palvottiin Jeesusta. En kuitenkaan kokenut olevani samanlainen.

Kun uudestisyntymisen ajatus alkoi vaivata minua ja kun tarkastelin itseäni rehellisesti sen valossa, en voinut myöntää olevani mikään ”uskoon tullut”. Aloin ymmärtää, ettei oma elämäni ollutkaan muuttunut samalla tavalla kuin niiden ihmisten, joiden todistuksia ja elämää katselin kristilliseltä televisiokanavalta. Se jokin, minkä näin uskovissa siellä, puuttui itseltäni. Mutta en ymmärtänyt, miksi. Raamatussa olevat Jeesuksen sanat Nikodeemukselle vaivasivat mieltäni yhä enemmän: ”Totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” (Joh. 3:3) Sanat eivät jättäneet minua rauhaan. Mietin niitä usein itsekseni, pääsemättä kuitenkaan asiassa eteenpäin. Viimein aloin kysyä asiaa myös Jumalalta: ”Olenko minä sittenkään mikään uudestisyntynyt uskova?”

Lopulta Jumala vastasi ahdinkooni unen kautta. Eräänä aamuna olin jäänyt vielä sänkyyn lojumaan, vaivautumatta nousemaan ylös. Yllättäen nukahdin uudestaan. Silloin sain unen, joka antoi vastauksen pohdintaani. Uni alkoi siitä, että minut temmattiin kovalla vauhdilla, keskeltä kaupungin katuvilskettä ylös avaruuteen. Vauhtini seisahtui vasta, kun näin koko maapallon silmieni edessä. Mustassa avaruudessa maapallon ympärillä tuikki pieniä tähtösiä. Unessa minulle puhui miesääni. Suuri ääni tuntui kaikuvan koko avaruudessa, paikantumatta mihinkään tiettyyn suuntaan. Se kuulutti: ”Minä vedän sinut pois maailmasta ja teen sinusta uudestisyntyneen lapsen”. Herättyäni ymmärsin saaneeni unen Jumalalta. Sen sanoman perusteella tajusin senkin, etten ollut vielä mikään uudestisyntynyt kristitty. Uni kuitenkin sisälsi lupauksen tulevasta uskoontulostani, mikä rauhoitti mieltäni. Sanoma myös toteutui muutamaa kuukautta myöhemmin. Ennen kuin Jumala kuitenkaan saattoi toteuttaa tätä lupaustaan, hän joutui ajamaan minut vielä kerran ahtaalle.

Okkultismissa olin vuosikausia harjaantunut asenteeseen, jossa määräsin asioistani itse. Uushenkinen ideologia oli koulinut minua vuosikaudet siihen uskomukseen, että jokainen olisi oman onnensa seppä ja elämänsä maestro. Tämä uskomus istui minussa sitkeässä vieläkin. Tästä johtuen olin varsin omapäinen ja kovapäinen. Vaikka luinkin raamattua päivittäin, tein siitä huolimatta asiat niin kuin itse halusin. Elämäntapanikaan eivät omasta mielestäni kaivanneet mitään suurempia muutoksia. Ponnekkaitten mielipiteitteni vuoksi kritisoin usein Jumalankin ”mielipiteitä” ja kyseenalaistin hänen sanojaan, vaikka raamattu sanoo: Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä... (Saarn. 5:1) Tästä huolimatta kieleni oli kuin ”kerkeän kirjurin kynä” ja suuni vilisi sammakoita enemmän kuin Niilinvirta Egyptin vitsauksessa. (Ps. 45:2, 2. Moos. 8:3)

Raamatussa Jeesus sanoo: Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. (Joh. 8:43-44) ”Nokkelana” ihmisenä en kyennyt niin vain taipumaan raamatun jokaisen sanan tai Jumalan auktoriteetin alle. Mieleeni oli alkanut taas hiipiä vanha paratiisiajoilta peräisin oleva epäilys, jota olin kuullut paljon okkultismivuosinakin: ”Onko Jumala todellakin sanonut...? (1. Moos. 3:1) Vasta myöhemmin ymmärsin, että kysymys oli samasta ylpeyden synnistä, taipumattomuudesta ja kapinasta Jumalan edessä, joka aikanaan langetti itsensä Luciferin. Olin siis yhä ”isäni perkeleen lapsi”. (1. Joh. 3:8-10) Vaikka luinkin raamattua ahkerasti, halusin oppia tuntemaan Jumalan ja erotin jo Pyhän Hengen neuvojakin, jatkoin kaikesta huolimatta vanhoissa tavoissani. Sana ei ollut vielä riittävästi sulautunut minuun uskossa. Siksi se ei hyödyttänyt minua. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niin kuin heillekin, mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. (Hebr. 4:2)

Lopulta Jumala laittoi menolleni pisteen. Tämä tapahtui aivan etsikonaikani lopussa ja johti myös uudestisyntymiseeni.

Olin jälleen äksyillyt jossakin asiassa Jumalaa vastaan. Tällä kertaa huomasin, että ylitin kapinoinnissani jonkinlaisen ”kriittisen pisteen”. Kun olin saanut vuodatukseni loppuun, huomasin heti, kuinka Jumalan Pyhä Henki alkoi vetäytyä ikään kuin taka-alalle. Kun myöhemmin yritin puhua Jumalalle rukouksessa, tunsin asioiden selkeästi muuttuneen. Lähestyin häntä nyt hieman epävarmoin ja levottomin tuntein. Mutta en löytänyt sydämen yhteyttä häneen. Siitäkin huolimatta yritin vielä rukoilla. Lopetettuani rukouksen, ajatuksiini tulivat sanat, jotka saivat maailmani järkkymään. Kuuluva ääni päässäni sanoi: ”Turha rukoilla. Jumala ei sinua enää kuuntele.”

Silloin säikähdin toden teolla. Tämän jälkeen taivas muuttui minulle kuin vaskeksi. Tätä jatkui pari viikkoa. Tuona aikana vaivuin hyvin epätodelliseen olotilaan. Harhailin, etsin ja rukoilin, löytääkseni kadonneen yhteyden Jumalaan, mutta turhaan. Tyhjyys sen kuin jatkui. Lopulta aloin vaipua täydelliseen epätoivoon. Aloin myös pelätä. Aloin uskoa Jumalan hyljänneen minut lopullisesti. Koska taivas ei tuntunut reagoivan mihinkään, mitä sanoin, aloin uskoa tehneeni synnin, jota en saisi koskaan anteeksi. Varoittaahan raamattu: Jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta. (Luuk. 12:10) Aloin olla varma siitä, että olin menettänyt mahdollisuuteni pelastukseen. Ajatus siitä lamaannutti minut täysin.

Vasta, kun olin täysin vakuuttunut siitä, etten voisi enää pelastua, Jumala puuttui asioiden kulkuun.

Sinä päivänä makasin sohvalla täysin turtana pelosta. Jostain syystä ohjauduin kuitenkin vielä kerran kuuntelemaan avoimesta televisiosta tulevaa kristillistä ohjelmaa. Yllättäen siinä esiintyvällä puhujalla oli viesti tv:n katsojalle. Sanoma tuli voimakkaasti kohti. Puhuja sanoi: ”Siellä on eräs katsoja, joka uskoo joutuneensa pelastuksen ulkopuolelle. Mutta minä sanon sinulle, että sinä et ole syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan, vaikka niin luuletkin. Kysymyksessä on sielunvihollisen valhe, jotta luopuisit yrittämisestä.”

Ponnahdin sohvalta kuin vieteri. Vaikka toivoni heräsikin taas uudelleen, Jumala ei päästänyt minua kuin koiraa veräjästä. Seuraavaksi hän puhutteli minua näyn kautta. Silmieni eteen nousi kuva paikasta, jossa paloi tuli. Seisoin tässä näyssä jonkinlaisella kallionkielekkeellä, jonka alapuolella roihusi tulinen järvi. Näyn taustalla puhui miesääni, joka kertoi paikan olevan lopullinen päämääräni, mikäli jatkaisin kapinointiani Jumalaa vastaan. Raamattu sanoo: Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm. 20:15) Vaikka puhujan ääni ei ollut ankara, kauhistuin. Pelkäsin Jumalan heittävän minut sittenkin näyttämäänsä paikkaan. Syntiset Siionissa peljästyvät, vavistus valtaa jumalattomat: ”Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa, kuka asua iankaikkisessa hehkussa?”(Jes. 33:14)

Ymmärrettyäni tilanteen vakavuuden, tunsin, kuinka vastarintani alkoi nousta; en tahtonut niin vain luovuttaa ja tulla heitetyksi kadotukseen. Näky sai minut menemään itseeni. Aloin huomata, minkälainen olin ollut. Kapinallinen mielenlaatuni alkoi laantua kovaa vauhtia. Huomasin kopeuteni, jota olin harrastanut Jumalan edessä. Aloin tuntea siitä syyllisyyttä ja häpeää.

New age-vuosinani olin ollut niin varma, että kaikki ihmiset pääsisivät taivaaseen. Nyt ymmärsin, ettei minussa ollut mitään, minkä tähden Jumala palkitsisi kaltaiseni ihmisen taivaspaikalla. Tulin kovaan synnintuntoon. Aloin tehdä pikaista parannusta väärinteoistani. Halusin pelastua ja päästä Jumalan luokse. Enkä keksinyt muutakaan keinoa kuin anoa sitä häneltä. Aloin nopeasti katua pahoja sanojani ja tekemisiäni, joihin olin syyllistynyt. Päätin, että vetoaisin Jumalaan vielä kerran koko sydämestäni. Hädissäni turvauduin siihen, minkä parhaiten osasin: kirjoittamiseen. Kirjoitin Jumalalle synnintunnustus- ja katumuskirjeen, jossa rukoilin häntä pelastamaan itseni, sieluni tuskassa itkien. Tunnustin Jeesukselle, ettei minusta ollut edes kunnon uskovaksi. Siitäkin huolimatta pyysin häntä pelastamaan itseni.

Raamattu vakuuttaa, että Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi. (2. Kor. 7:10) Jo ennen kuin olin saanut rukoustani edes loppuun, Jumala vastasi minulle. Tunsin, kuinka raskas taakka, kuin painava mantteli, olisi alkanut kohota päältäni sitä mukaa, kun tunnustin Jumalalle syntejäni ja anoin häneltä armoa. Myös itkuni alkoi tyrehtyä. Lopulta ylleni jäi pelkkä kevyt ”oloasu”. Hämmästys ja ilo valtasivat mieleni. Ymmärsin saaneeni Jumalalta anteeksi. Vaikka olinkin kapinoinut ja sotinut häntä vastaan raskaasti, hän ei ollut luovuttanut kohdallani, eikä aikonut hylätä minua helvetin tuleen. Raamattu sanoo: Jos me tunnustamme syntimme on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh. 1:9) Jumala oli kuitenkin tahtonut saattaa minut nöyrtymisen paikalle, jossa todella ymmärtäisin väärän mielentilani ja tahtoisin muutosta itsekin.

Painolastin hävittyä olin hyvin hämilläni uudesta, kevyestä olotilastani. Ymmärsin, että ”mantteli”, joka oli nostettu päältäni, oli ollut syntitaakkani. Kuinka paljon olinkaan raahannut mukanani tietämättäni! Nyt tajusin olevani ”uudestisyntynyt” tavalla, josta raamattu puhuu ja josta olin saanut lupauksen myös unen kautta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Kaidalta tieltä eksynyt musta lammas oli vihdoinkin palautettu takaisin hyvän paimenen laumaan, Jumalan sanalla pestynä ja puhtoisena. Tämä tapahtui 4.7.2012.

Jeesus on sanonut: Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? (Luuk. 15:4)

Ennen uudestisyntymääni olin vielä osittain ollut kiinni new age-liikkeen harhaopetuksissa. Okkultismin mukaan mitään helvettiä ei ollut olemassakaan. Ihmisille opetetaan, että vain ”alemmilla kehitysasteilla” olevat sielut saattavat henkimaailmaan saapuessaan ”kokea jonkinasteisia helvetintulia”. Okkultismin mukaan nämä kuitenkin olisivat ihmisen omasta uskomusmaailmasta johtuvia ”illuusioita”. Heidän mukaansa väärinteot kostautuisivat tässä tai seuraavissa elämissä. Tällöin ihminen joutuisi omakohtaisesti kohtaamaan tekonsa karman lain vaikutuksesta. Nämä opetukset vaikuttivat ajatusmaailmassani vielä etsikonaikanakin.

Raamatun mukaan mitään ”seuraavaa maanpäällistä elämää” ei kuitenkaan ole luvassa. Meille on ilmoitettu ainoastaan kaksi ikuisuusvaihtoehtoa: iankaikkinen elämä Jumalan kanssa tai iankaikkinen ero Jumalan rakkauden ja hyvyyden läsnäolosta. Heprealaiskirje kertoo selkeästi, että kuolemme yhden ainoan kerran, minkä jälkeen tulee tuomio. (Hepr. 9:27) Jeesus itse varoitti helvetistä enemmän kuin kukaan muu raamatussa.

Tullessani etsikonaikaan olin monella tapaa hyvin vaikeassa vastakkaisten oppien ristitulessa, eivätkä väärät opit hellittäneet otettaan helpolla. Ne aiheuttivat sen, etten raamattua lukiessanikaan kokenut täydellistä synnintuntoa ja muutostarvetta kuin vasta muutaman vuoden jälkeen. Pidin suhdettani Jumalaan riittävän hyvänä aina etsikonaikani loppumetreille asti, huolimatta siitä, että esiinnyin hänen edessään itseviisaana ja kukkoilin omien näkemysteni kanssa, kilpaillen omien mielipiteitteni kanssa hänen sanansa rinnalla. Koska olin vuosia penkonut henkimaailman asioita ja lukenut myös raamattua, kuvittelin ”sentään jotain tietäväni itsekin”. Minulle oli käynyt juuri niin kuin raamattu sanoo: Sinun viisautesi ja tietosi, ne sinut eksyttivät...(Jes. 47:10) Nämä asenteet pitivät minut väärän rauhan tunteessa aina siihen päivään asti, kunnes Jumala vihelsi pelin poikki ja osoitti minulle näyn kera, että olin kaikkea muuta kuin turvassa hänen tuomioiltaan, mikäli jatkaisin valitsemallani polulla.

Vielä uskonelämän alkumetritkin olivat minulle vaikeaa aikaa ja Jumala joutui hoitamaan monia haavojani. Myös sielunvihollinen teki itsensä tiettäväksi aika ajoin. Toisinaan pelkäsin Jumalankin läheisyyttä, joskus taas pelkäsin hänen hylkäävän itseni. Jeesus kuitenkin eheyttää sisintämme pikkuhiljaa, osoittamalla meille omaa rakkauttaan ja uskollisuuttaan. Emme ole hänelle vain yksi monien joukossa, vaan ainutkertaisia Jumalan lapsia, joista hän on maksanut kalliin lunastusmaksun omalla verellään.

Tähän samaan lunastettujen joukkoon hän on valmis vastaanottamaan jokaisen ihmisen, joka vain tahtoo uskoa ja laittaa turvansa häneen. Moni aikamme ihminen kuitenkin etsii onnen- ja tiedonmurusia, apua ja viisastenkiveä elämäänsä vaikkapa juuri uushenkisyyden, new age-liikkeen ja okkultismin parista, joiden kristustietoisuus-, reinkarnaatio- ja karmanopit, henkiyhteydet ja poppaskonstit, eksyttävät ihmisiä yhä kauemmas Jumalasta, totuudesta, viisaudesta, tiedosta ja todellisesta Kristuksesta. Raamatun mukaan vasta Jeesuksessa Kristuksessa sielumme voi löytää levon. (Matt. 11:28-30) Raamatun Jeesus Nasaretilainen on se Kristus, Herra, Vapahtaja ja Jumalan salaisuus, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä ja mitä myös moni new age-ihminen elämäänsä etsii. (Kol. 2:2-3)

Pian uudestisyntymäni jälkeen Herra kehotti erään palvelijansa kautta puhdistamaan vielä kotinikin siitä pakanallisesta materiaalista ja rekvisiitasta, jota sinne oli new age-vuosina kertynyt. (Apt. 19:19)

Jotkut opettavat, että tämän kaltaiset esineet aiheuttaisivat hallussa pitäjälleen kirouksia tai toisivat muassaan pahoja henkiä. Toki tottelemattomuus Jumalan kehotukselle voi kuritustakin meille aiheuttaa. Kuitenkin raamatun itsensä mukaan itse epäjumalanpatsaat ja muut pakanalliset esineet ovat "kuin linnunpelättimet kurkkumaalla". Ne eivät voi tehdä meille sen enempää pahaa kuin hyvääkään. (Jer. 10:3-5) Pakanauskomuksiin kuuluvista esineistä eroon hankkiutuminen onkin kunnioituksen osoitus Jumalaa itseään kohtaan ja vapauttaa meidät pitämään huomiomme yksin Jeesuksessa. Jo vanhassa liitossa Herra kertoi vihaavansa kaikenlaisia jumalankuvia ja -patsaita, esittivätpä ne sitten epäjumalia tai häntä itseään, sekä tuhoamaan ne perin juurin. (3. Moos. 6:1, 5. Moos. 4:12-19, 6:21-22) Mooses meni jopa niin pitkälle, että juotti veden, johon oli epäjumalanpatsaan ensin rouhentanut, syntiä tehneille israelilaisille. (2. Moos. 32:20) Myös itselleni Herra teroitti, ettei kirjoja ja esineitä tulisi sysätä kaapeista keräyksiin, joista ne kulkeutuisivat edelleen uusille ihmisille, vaan tuhota täydellisesti ja toimittaa ne roskikseen.

Jotkut pelottelevat uskovia saatanan hyökkäyksillä, jos alamme kajota okkulttisiin ja pakanallisiin esineisiin ja ryhdymme tuhoamaan niitä. On tietenkin mahdollista, että saatana voi äityä myös pelottelemaan meitä. Itse revin kymmeniä salatieteen kirjoja ja laitoin säpäleiksi lukuisia pakanauskontoihin liittyviä patsaita ja esineitä, enkä silti kokenut kuin vapauden tunnetta ja iloa. Saatana on kyllä hyökännyt monella tapaa uskoon tuloni jälkeen, mutta silloinkin olen pysynyt turvassa hyvän paimenen suojissa.

Uskovina meidän ei tarvitsekaan toteuttaa okkultismissa suosittuja harjoituksia, jotta "henkiriepumme" pysyisi suojattuna, sillä uudestisyntyneinä uskovina Jumalan Henki asustaa sisimmässämme ja huolehtii siitä, ettei meihin tunkeudu vieraita henkiä, jos vain pysymme kiinni Jeesuksessa, emmekä avaa oveamme pahuuden henkivalloille enää uudelleen.