Motoristi

Uskovan vieraantuminen ja eksyminen Jeesuksesta alkaa usein silloin, kun kiinnostus ja painopiste siirtyvät Kristuksesta jonnekin muualle. Näin tästä aiheesta vuosia sitten unen, joka oli varsin opettavainen ja sisälsi paljon symboliikkaa.

Uni alkoi siitä, kun ajoin polkupyörällä pitkin talvista metsätietä. Olin liikkeellä yksin. Maassa oli pehmeää lumisohjoa. Siitä huolimatta ajaminen sujui hyvin ja vauhtini oli kova. Tie oli pitkä ja yksinäinen, enkä kovin mielelläni ajanut sitä itsekseni. Silti tiesin olevani oikealla tiellä.

Liikun polkupyörällä myös tosielämässäni. Toisinaan pyöräily on raskasta. Talvi on vuodenaika, josta en lainkaan pidä. Uni siis symboloi myös omaa sen hetkistä elämäntilannettani ja niitä olosuhteita, joissa silloin olin, mutta joista en juurikaan pitänyt.

Tehtäväni oli käydä tietyssä paikassa yksin. Paikka ei kuitenkaan ollut pääosassa, vaan tie, jota unessa kuljin. Tiesin, että pääsisin määränpäähäni vain tätä reittiä. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Koska tie oli metsätie, arvelin, että siellä liikkuisi myös susia. Eipä aikaakaan, kun jo näin vasemmalle haarautuvan tien, jonka päässä odotti kaksi sutta. Pelästyin, sillä ne olivat suurikokoisia ja ahnaan näköisiä. Huudahdin unessa hädissäni: ”Herra, tiesinhän minä, että täällä olisi susia!” Uskoin siis Jeesuksen olevan tiellä kanssani, seuraavan matkantekoani ja näkevän tilanteen, jossa olin. Polkiessani mietin, miten minun tulisi toimia. Jos kääntyisin takaisin, joutuisin pysähtymään ja nousemaan pyöräni selästä, jolloin sudet varmasti kävisivät kimppuuni. Se olisi menoani. Ainoa keino oli jatkaa eteenpäin, suomatta niille mitään huomiota. Todennäköisesti ne kuitenkin lähtisivät perääni, pyyhältäessäni niiden ohitse.

Niin myös kävi. Kannoilleni karauttavista susista huolimatta poljin vauhdilla eteenpäin, huutaen koko ajan ajatuksissani: ”Auta, Jeesus!” Jossain vaiheessa sudet hämmästyttävää kyllä luovuttivat ja jäivät jälkeeni. Pääsin määränpäähäni turvallisesti. Vielä kuitenkin odotti paluumatka takaisin. Epäröin lähteä pelottavalle metsätielle uudestaan.

Silloin huomasin henkilön, joka myös teki lähtöä. Päätin seurata häntä. Hänellä oli ajopelinään moottoripyörä, jonka pärinä varmasti karkottaisi pedotkin. Edessä näkyvän motoristin selkämys loi minulle turvallisuuden tunnetta, kun lähdin paluumatkalle hänen vanavedessään. Äkkiä hän kuitenkin kaasutti vauhdilla matkoihinsa. Samalla hetkellä näin edessäni laajan montun. Vältin siihen putoamisen vain täpärästi. Monttu oli sudenkuoppa. Normaalisti susiansat sijaitsevat syvällä metsässä havujen alle piilotettuina. Tämä kuitenkin ammotti keskellä tietä. Olin suistua kuoppaan, koska olin keskittynyt siihen, ettei motoristi vain häviäisi näköpiiristäni. Jos tiellä olisi ollut pimeää, putoaminen olisi ollut väistämätöntä. Pois pääseminen olisi ollut toivotonta, sillä siihen kuoppa oli aivan liian syvä.

Raamatussa Herra lupaa varjella lähtemisemme ja tulemisemme. (Ps. 121:8) Tämä pätee kuitenkin vain, jos turvamme ja fokuksemme pysyvät hänessä. Siksi on tärkeää, että henkilö, jota pidämme silmiemme edessä kaikilla teillämme on Jeesus. Vielä alkutaipaleellamme turvaamme herkästi Herraan ja huudamme häntä kaikin voimin avuksemme. Herran sana on jalkaimme lamppu ja valkeus tiellämme. (Ps. 119:105) Hän on elämämme tärkein henkilö ja kiintopisteemme. Vaikka olosuhteemme välillä muuttuivatkin epämiellyttäviksi ja tehtävämme sijaitsivat mukavuusvyöhykkeemme ulkopuolella - niin että sudetkin pinkaisivat peräämme - tiesimme aina, että Jeesus näkee tilanteemme. Selvisimme kaikesta, koska tiesimme, että Herra itse kulkee kanssamme.

Jossain vaiheessa asenteemme saattaa kuitenkin muuttua. Kiintopisteemme voi siirtyä pois Jeesuksesta ja alkaa aiheuttaa meille vaaratilanteita. Vaikka olisimmekin vaeltaneet Herran kanssa tiiviisti ja selvinneet jo monista susista, voimme loppumatkallamme ryhtyä tekemään virhevalintoja, jotka siirtävät huomiomme ja luottamuksemme johonkin muuhun. Otammekin ”lihan käsivarreksemme” ja lähdemme kanssauskovien tai jonkun julistajan matkaan. Uskomme heidän saattavan meidät perille yhtä turvallisesti kuin Jeesus. Kulkevathan hekin samaa tietä.

Kanssakulkijamme voivat kuitenkin kaasutella matkoihinsa milloin tahansa. Kaiken lisäksi tiellä liikkuu jos jonkinlaista motoristia, joiden kasvoja emme ehkä ole nähneet ja joiden kaikista poluista emme tiedä mitään. Ihminenkin voi olla toiselle ihmiselle susi.

Jos kiintopisteemme on ollut ihmisissä jo pitkään, se saattaa lopulta pimentää koko tiemme. Pahimmassa tapauksessa pimeys voi suistaa meidät edessä olevaan sudenkuoppaan, josta emme välttämättä enää nousekaan, koska emme uskoneet Jumalaa ja luottaneet hänen apuunsa. (Ps. 78:22)

Raamattu kertoo, että mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu... (Saarn. 1:9)

Vaikka sielunvihollisen metkut ovatkin moninaiset, voimme oppia sen toimintatavoista raamatusta. Ajan saatossa se on vain vaihtanut pukuaan. Tai kuten eräässä vanhassa *sadussa sanotaan: ”Keisarilla on uudet vaatteet, joka tunti hän vaihtaa takkiaan.” Huolimatta keisarin takinvaihdoista meidän tulee muistaa, että jokaisen epäraamatullisen ja antikristillisen opetuksen ja liikehdinnän taustalla vaikuttaa sama kapinakeisari Lucifer, jonka valhekaavut pyrkivät verhoamaan ihmisiltä Jumalan sanan ja totuuden. Tätä ”valhelaahusta” kannattelevat kapinakeisarin omat, uskolliset kamariherrat. Vaikka keisarin ilmeinen alastomuus onkin jo alkanut näkyä monelle, sielunvihollinen jatkaa etenemistään. ”Hän ajatteli: Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti. Ja hän ojentautui entistä ylpeämmäksi. Ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään.”

Onnemme ja pelastuksemme ovat siinä, että Jumala haluaa tuoda myös eksyneet lampaat takaisin laumaansa. Hän voi jättää 99 lammastaan erämaahan, lähteäkseen etsimään yhtä kadonnutta. (Luuk. 15:4)

Moni Jumalan vartija on jo avannut suunsa, varoittaakseen uskovia näistä tiellemme osuvista "vieraista motoristeista ja kamaripalvelijoista", joiden seuraaminen voi koitua meille kohtalokkaaksi. Loppua kohden eksytykset kuitenkin lisääntyvät ja muuttuvat vaikeammin tunnistettaviksi. Siksi pasuunaan on puhallettava selkeästi, jotta lauma ymmärtää valmistautua taisteluun.

Vartijoiden antamista varoituksista huolimatta osa uskovista on jo hairahtunut. Lampaat ovat kovaa vauhtia kuuroutumassa pasuunoiden varoitusäänille. He tukitsevat korvansa kuin kuuro kyy. Herran kysymys kuuluukin: Kuka teistä ottaa tämän korviinsa, tarkkaa ja kuulee vastaisen varalta? (Jes. 42:23) 

* Otteet on lainattu sadusta Keisarin uudet vaatteet, Hans Christian Andersen